Wednesday, December 30, 2009

Ja kerta kiellon päälle

Vanha tuttu fraasi,no tänään kokeiltiin käytännössä ja hyvin toimi.Laskin joulun jälkeen et 118 Volvoa on tänä vuonna kuvattu,joten pari lisää olis 10 konetta per kuukausi saatu talteen.Ilosesta itäsuomesta olis löytynyt ainakin yksi,joten vinkkilistan kimppuun ja lähimaaston vihjeet läpi.Suuntima naapuripitäjiin ja eilen jäi yksi haaviin,oli pitäjän 49 kuvattu Volvo.Puhelimella toisesta pitäjästä lupa täksi aamuksi ja pientä kuntojumppaa kun aurattu tie loppui niin alkoi hanki vain 150 m per sivu.JA ilmassa oli suuren juhlan urheilujuhlan tuntua 120 Volvoa tänä vuonna ja 670 Volvoa viimeisen viiden vuoden aikana,tekee 134 Volvoa per vuosi.Tekee reilu 11 konetta per kk,joten voisi kauniisti sanoa et joka kolmas päivä viiden vuoden ajan olen kuvannut Volvo-merkkisen traktorin ja tuohon ajanjaksoon mahtuu jopa kuukausi ettei tullut yhtään konetta kameralle.Niin paluu otsikon kimppuun,soittelin vielä yhdelle isännälle ja lupa irtosi kotimatkan varrella joten tämän vuoden Volvo määrä on sitten 121 kuvattua konetta.

Muutenkin tuli laskettua pientä tilastoa tältä vuodelta,257 eri traktoria on tullut talteen tänä vuonna.Noin 25 erimerkkiä ilman fuusioita laskettuna noin puolihuolimattomasti.Muutenkin on tullut kuvattua aika lailla,kahden aktiivikäytössä olevan kameran saalis jakaantui seuraavasti:Nikon D90 1718 kuvaa,alkoi 20.5.09 tuon kameran taival ja viimevuoden maaliskuussa hankittu Canon Power Shot S5 si tallensi 2973 kuvaa kuluvana vuonna,muuten Canonin laskuri näyttää 7736 kuvaa.Lähellä loppua oleva Sony DSC-1R on napsinut noin 1500 kuvaa,kun laskuri ei ymmärrä enää lukemia kun tuli 10000 kuvaa täyteen käytössä olevalla muistikortilla.Muuten on kamera tallentanut reilu 25000 kuvaa,kelistä ja olosuhteista riippumatta ja sen kyllä huomaa.Pöly ja kosteus on ollut vieraita monet kerrat ja tuo liki kohtalokas putoaminen hiljattain ei tehnyt hyvää.Kamera kuivui sateen jäljiltä tuolin päällä kangasta allaan ja eikös hihna perhana tarttunut nappiin ja silloin sonipoikien tuotos lähti ja suoraan optiikka edellä lattiaan.UV-suoja antautui heti ja linsiisuoja mursi uv-suojan lasin ja jäi jumiin.Uv-suoja irti ja kaupasta uutta linssin suojaksi,siellä sitten kokeiltiin et paljonko tuli vaurioita ja ihme kyllä kaikki toimii.Onhan sony hidas laitos kun vertaa nykyisiin,mut kyl se vielä kummasti kuvaa kohteita talteen.

Traktoreiden merkkijakauma kuvausmäärinen suhteen:
Volvot 121 kpl
2005 ja 2105 Valmetit 10 kpl tehty Volvon tehtailla Eskilstunassa.
Valmet ja Valtra 24 kpl
Ford ja Fordson 23 kpl
DB ja Case 14 kpl
Fiat ja sukulaiset 12 kpl
Massey Ferguson 12 kpl
International 11 kpl
John Deere 7 kpl
CaseIH 4 kpl
Zetor 2 kpl
County 2 kpl
Deutz-Fahr 2 kpl
Fendt 2 kpl
Caterpillar 2 kpl
Claas 1 kpl
Nuffield 1 kpl
Leyland 1 kpl
Hanomag 1 kpl
Steyr 1 kpl
Ursus 1 kpl
Belarus 1 kpl
Harkov 1 kpl
RS-09 1 kpl

Muutama lomapäivä on tehnyt todella hyvää,kerrankin ei mitään suunnitelmia ja ei mitään velvotteita.

Friday, December 25, 2009

Joulua

Hyvät Joulut kaikille.Pieni nupinnollaus on paikoillaan ja tuon takia vietetään hyvin rauhallinen joulunaika.Alkutalven ikävä onnettomuus aihetti reipasta vipinää ja jättää jäljet väkisinkin.Loppusyksystä korviin kantautunut lähipiirissä tapahtunut hyväksikäyttö epäily,on omalla tavalla lisännyt henkistä kuormaa aika lailla.

Epäily vahvistui myöhemmin täydeksi todeksi,voi hyvää päivää kun molemmat tuntee uhrin ja tekijän on suhtautuminen asiaan vaatinut aikaa.Sen verran vielä nupissa kipinää ettei omatoimiseen lainlukemiseen tullut ryhdyttyä vaan se on viranomaisten tehtävä.Nyt sitten ootellaan tulevia tuomioita,kovalla kädellä kakkua.

Sunday, December 20, 2009

Valkoinen sirkus alkoi

Eilen poikkeama pirkanmaalle ja kanta-hämeeseen.Tavoitteesta puuttuvat kaksi Volvoa pysyy hyvin piilossa,eilenkin oli kaksi vihjettä ja piiloon jäi koneet kuitenkin.

Kyytiläisiä keräiltiin Toijala-Turku radan vanhoilta ja käyttössä olevien asemien lähettyviltä.Pienoisrautatiekaupasta veturi kyytiin ja paluu länsinaapurin tilpehööritriangelin kautta tiilitallin kulmille.Oliskohan ollu vuoden viimeinen kebab noilla kulmilla nautiskeltuna.

Tänään lumisade sekoitti kuvausajatukset,joten oli auton pesu ja sisäsiivouksen vuoro ja samalla kun auto kuivui niin kääsin lumiauran terät valmiiksi huomista varten.

Talven ensimmäiset lumityöt on sitten tehty,noin 10 cm on ollut kertymä.Pari viikkoa tätä tahtia ja sitten sirkuksesta muodostuu valkoinen helvetti.

Friday, December 18, 2009

Liikaa muutuvia tekijöitä

Tänään pääosassa muuttuvat tekijät.Aikaisemmin töihin ja piti aura rasvata,se jäi haaveeksi kun kone ei käynnistynyt.Joten auran vaihto nopeassa tahdissa toiseen koneeseen.Neljä kenttää kutistui kolmeen ja kilometrin ajon jälkeen iski se neljäskin kenttä.Yksi luistinrata kahdesti ja toinen kertaalleen tuli aurattua ennen kahvitaukoa,kahvin jälkeen muistin et autoon jäi avaimet joten autosta avaimet talteen ja kentille takaisin.Loput päivän aurauksista valmiiksi ja akun vaihtoon.

Iski ylimääräinen työkeikka taasen väliin ja samalla tuli soitto et saksanmaalta on kaivattu varaosa tullut,hakemati jäi.Yksi pakuista hyytyi pihamaalle,tuli sentään ajamalla lämpöiseen,et jos selviäs pelkällä talvipolttoaineen lisäyksellä.Huoltoasemalta pari kymppiä talvidieseleliä aurakonetta varten valmiiksi ja kaupasta uusi akku.Kovin oli mennyt pehmeäksi vanhasta akusta kuoret.

Auran terät tarvii kääntää on sopivasti reunoista kuluneet ja vasta kolmas talvi menossa.Matkatoimiston tyhjennykseen työpäivän jälkeen ja kerrankin tuuria matkassa kun autolle ja kärrylle löytyi oven vierestä parkkipaikka.Vajaa tunti ja kaappikuorma kärryssä liinoilla kiinni ja kolmen vartin päästä kuorma purettuna varastoon käyttöä odottelemaan.Olin jo kotia lähdössä kun puhelin pukkasi mielenkiintoista hommaa ja oli hilkulla ettei mennyt ilta pölttoöljyn ajamiseksi tynnyrillä.Apu onneksi löytyi säiliöautosta.

Wednesday, December 16, 2009

Vaihtelevaa hommaa

Normaalia talvipäivän työjärjestys alkaa olemaan,aamulla ensin kentälle ja kokkareet pois jäädytyksen alta sitten jatkuu koneiden huolto.Kentän auraaminen kestää normaalia kauemmin kun reunassa ei ole lumivalleja mihin nojata,saa päätyyn tulla hissun kissun ettei tarvitse tehdä koneeseen isompaa remppaa lipsahduksen jäljiltä.

Ajohihnan vaihto loppuun kun etävarastosta tilatut osat saapuivat aamulla saksanmaalta käsin kosketeltavaan muotoon.Toinen samanmoinen remppa olisi vielä edessä ja sitten jatkuu tuon yhden projektin vääntö.Yksi ajoleikkuri oottele osia vieläkin,taitaa olla neljäs viikko menossa,kovin on hidasta rahdin saapuminen länsinaapurista.Taitaa joku raukka uida pakettia yli lahden kun noin kauan kestää.Ainoa lohtu on ettei ole leikkuukausi enää päällä.Kaksi muutakin samanyrityksen huollossa olevaa konetta odottelee huoltoonpääsyä.Mainoksen mukaan EI VOI KESTÄÄ.

Ikäviä onnettomuuksia on sattunut jälleen autoilijoiden ja rautatieliikenteen välillä,vielä kun tulis päivä jolloi lehdet oppisivat kirjoittamaan sen tosiasian pohjalta ettei juna voi väistää.Eikä se juna niin helpolla pysähdy edes hitaasta ajonopeudesta.Myyntiä ajatellaan kun revitään otsikoita tyyliin:Juna tappoi jälleen.Veturinkuljettajalla on varmaan tarpeeksi paakkua povella ilman noitakin otsikoita.

Tuesday, December 15, 2009

Luistelukausi alkoi

Luistinratakausi alkoi omalta kohdalta tänään,työkavereilla jo eilen kun aloittivat kastelun.Aurasin kokkareet ja kivet pois ja lisää vettä perään.soip hyvin päivän kuvioon kun aloitettu ajovoimansiirronhihnan ja hihnapyörien vaihto.Hihnapyöriä on seitsämän kappaletta moottorin vaihteiston välillä,kaksi ensimmäistä meni hyvin ja sitten löytyi väljää väärästä paikasta.Keskellä konetta on teline joka liikkuu ja siinä kaksi hihnapyörää jotka ohjaa hihnan toisesta reunasta kulkemaan samalle puolen kohti vaihteistoa.

Pajan ja varaston välisen oven alta hieman tuulee kun varasto on kylmää tilaa,oven eteen vaneri ja routamatosta persuuksen alle vetosuojaa niin kyllä siinä remppa sujuu.Ei tarvitse ahteria kylmällä lattialla istuttaa.Huoltotelinen on oiva ratkaisu tuohon työhön,kun koneen kaataa kyljelleen,onnistuu remppa ilman isompia vaikeuksia.Toinen vaihtoehto olisi ollut tunkki ja ajosillat ja sitten remppaa olisi tehty koneen alla maaten.Ei kiitos,toi vaihtoehto tuli kokeiltua edellisella kerralla.

Thursday, December 10, 2009

Verso 1-v

Verso on ollut vuoden päivät käytössä ja aivan turha ostos.36500 km on taivalta taivallettu ja pisin keikka 1425 km yhden päivän aikana.Taidan siis tykätä autosta.Yksi ajovalopoltin ja rekkarikilven valo on ollut poltinvaivat ja kakai kierrosta pyyhkijänsulkia.Muuten on meno ollut huoletonta,kun merkkihuolloista vastaa merkkihuolto.On kumma autotalo,myynti ei toimi,huolto sitäkin paremmin.Tuota olen toitottanut vuosikaupalla ja meno on samanlaista edelleen.

Remppalista näytti loppusuoraa niin sitä luulis,jatketaan 2-tahti koneiden kanssa kun muut on huollettu tulevalle kaudelle.Siimaleikkureille ja lehtipuhaltimille on tiedossa pesua ja huoltoa.Pajassa majailee yksi ajoleikkuri,osat tulossa kun tietäis et koska,ollut jo pari viikkoa tilauksessa.Pari leikkuupöytää,osat tuli saksanmaalta tänään,samassa paketissa tuli myös peruskoneiden osat.Ajovoimansiirtoon nippu hihnapyöriä ja hihnat,ens kesää ei kulje muuten kumpikaan kone.Toisen remmi on pohjannut ja toisen hihna halkeamia täynnä.

Kuvattavaa kalustoa olis tiedossa,kylmenevä sää taitaa lopetella kuvaukset tältä vuodelta,joten sarkaa jää tulevalle vuodelle.Täytyy nyt sommitella et mihin suuntaan lähtee,pohjanmaa vai kymenlaakso olis heti tarjolla.Naapurikunnistakin löytyis koneita,niiden tallentaminen on paljon helpompaa kun ei tarvitse taivaltaa satoja kilometrejä ennen ensimäistäkään kohdetta.Traktoriin sopiva kummi piti hakea,pirkanmaan ja lakeuden rajamailta,myyjä ilmoitti ettei sellaista kumia ole enää kaupan.Nopeat syövät hitaat,näin se vaan on.

Tuesday, December 8, 2009

Mutapainin ystäville

Legendaarinen tv-sarja ilmestynyt DVD-muotoon ja tänään alkoi paini livena.Piti tulla leppoisa huoltopäivä kun kaikki kalusto on tiskattuna.Hetken päästä soi puhelin ja työkaveri soitteli et täytetty kaivanto on hieman pehmeä.Raku katoksesta ja vetoliina mukaan,siellähän paketti nökötti suhteellisen mukavasti upoksissa.Traktorin alla oli maa huvennut,mut kun perävaunu uppoi niin sit loppui liike.En päivänvalossakaan ajaisi konetta moisen paikan ohi,no nyt mentiin pimeässä kantoja väistellen.Liina kiinni ja nykäisy,liinanpää löytyi hinattavan konepeitolta.Uus yritys tuotti tulosta ja molemma koneet kovalla alustalla.

Kovin oli pehmeä kaivettu kohta,kun ei jalkamiestä kantanut.Paluu reitti pehmeää väistellen ja miksen laittanut turvavyötä,äijä heilui hytissä kuin vieterinukke kun pois ajelin.Vanteen reunaa myöten konetta upotin ja kun alla on Nokian TRI 2 kumit,kun kuvio on savea täynnä alkaa kuskista tulemaan matkustaja.Hissun kissun ajelin varikolle ja pesin suurimmat savet pois koneen päältä.Ompahan vähän siistimpi paketti tarjolla seuraavaan kertaan kun tarvetta ilmenee.

Muutama viikko tuli aikamoinen uutispommi lähipiiristä,se on oikeusviranomaisten tehtävä hoitaa tuo asia päätökseen.Aikaa on kulunut liikaa teosta tuomioon,pelkään pahoin.Onneksi omalle kohdalle ei tule todistajan tai syytetyn tuolia persuksen alle.

Varaosia tuli tilailtua sitten pariin koneeseen reilummin kuin normaalisti on tarvis,ajohihna ja hihnapyörät on vaan ajettu loppuun vuosien saatossa.Toisessa koneessa vaikuttaa ikä toisessa ajomatka.Samalla kuuli et kaksi tuttavaa on saanut lähtöpassit ketjun palveluksesta,näin se taantuma puree konekentällä kovalla kädellä.Kolme veijaria yhdestä myymälästä mäelle on kovaa tekstiä.Samassa varaosatilaus rytäkässä tuli muutama uusi Volvokin tietoon.Jotain positiivistä muuten huonoihiin fiiliksiin.

Sunday, December 6, 2009

Itsenäisyyttä juhlien

Mitäpä tähän sanomaan,juhlitaan olematonta itsenäisyyttä kun ennen määräs Moskova ja nyt Brysseli.Sillä erolla tosin et ensinmainitun kanssa voi neuvotella,nyt meitä viedään kuin pässiä narussa ja kaikki komennot otetaan kiltisti vastaan.

Säätila vaihtuessa jälleen plussan puolelle,luovuin viikonlopun ajatuksesta lähteä kaatamaan puita pois tontilta.Maapohja on kova ja sopii tuohon työhön vaikka olis lämpöasteita,puista putolevat vesitipat enemmän harmittaa.Viikonloppu on mennyt tietokoneita siivotessa tuplakuvista ja muusta tarpeettomasta tiedoista puhtaaksi.

Saturday, November 28, 2009

Kuvausta sadekuurojen välillä

Eilen aamulla hiiri kertoi tulleensa tien päähän,tekemällä omia johtopäätöksiä klikkauksista riippumatta,tuli tuplia ihan ittestään ja paljon muita vierityksiä tehtyä tahtomattaan.Kaupasta tarttui uusi Logitechin optinen hiirulainen,se kun sopii kouraan ilman hukkmisen pelkoa.Samalla tarttui uusi digiboxi kun sonipoikien laite ei enää halunnut päivittyä nykytaajuuksille,näkyi vain Ylen kanavat ei muita.

Kosteahko säätila tekee kuvaamisesta haasteellista toimintaa,eilenkin tuota vesikuurojen väistelyä koitettiin harrastaa.Nettiin ilmestyi kotimaisen traktoriteollisuuden harvinaisempi tuotos myyntiin,Valmet 1502 http://picasaweb.google.com/Eskoppi/Valmet#5409214801631391586.Kolmesti kuvasin heti kun kone ajettiin pihamaalle ja alkoi sataa,hetken päästä uusiksi vaikka satoi sitten löytyi malttia ootella sateen loppumista kuvat kerran vielä.Valmistusmääristä ollaan harrastakentällä väännetty vuosia että kuinka monta noita on tehty.Nyt on varma tieto 28 traktoria,aikoinaan mulla oli tehtaan tieto et 30 +- 2 yksilöä,joten ollaan taasen tuossa 28-32 valmistetun yksilön lukemissa.Numero 13 tuli eiliselle 1502 numeroksi,16 konetta oli vielä viime vuonna rekisterissä ja yksi on päässyt ulkomaiseen traktorimuseoon näytille.Vuosina 1999-2000 mentiin näiden koneiden perässä ja vielä ostoaikeissa,kolme oli silloinkin kaupan,löydetyistä yksilöistä ja yhtään ei pihamaalla tullut.Talosta vinkki toisen 1502 parään joka komistaa kaiken alun kulmilla,kun alussa jumala loimaan ja eikun sinne.

Siellähän valtatien varressa nökötti säätä uhmaten jo viime vuonna kuvattu 1502 joka raapii joka nurkasta.http://picasaweb.google.com/Eskoppi/Valmet#5409212922308058546 ja muutkin yksilöt kuvatut yksilöt tuolta löytyy.Koneliike oli muuttanut uuteen paikkaan ja osoitetieto oli sen verran ristiriitaista,kun soittelin tiilitallin kulmille ja sain tutun gepsin kiinni joka ystävällisesti selvitti tuon liikkeen osoitteen,outo oli vain loppuliite kun luki kuja ja auton gepsi kertoi et kyseessä on katu,kun perille pääsi niin risteyksessä lukee katu ei kuja.Kiitoksia paljon etägepsille,siitä on apuja kun aateltu reitti muuttuu huimasti.

Kotimatka tehdessä aatteli et kyl päivä yhden Volvonkin kestää ja risteykseen tultaessa kattelin yhden talon pihalle,puomissa luki Vammas Kersantti ja konepeitossa Volvo BM.Pihamaalle ja lupia kyselemään niin vanhaisäntä tuli perässä ja et kuvaile rauhassa,ei ole ketään kotosalla.Kuudes Volvo BM-Vammas Kersantti tuli sitten talteen ja eläimistä tyhjän navetan pääovet avautui niin tuttu hytin kulma kertoi uuden kohteen löytymisen kameralle.Navetasta löytyi Volvo BM 650 maataloustraktori.Jännästi menee Volvojen valmistenumerot,jouseva numero oli sitten kyseessä teollisuusmalli,kaivurinalusta tai maataloustraktori ja sulassa sovussa.Kohta rikkoutuu 650 Volvojen kohdalla 100 kuvatun yksilön raja.Traktoreita on nyt tallessa 93 kpl,teollisuusmalleja 5 kpl ja kaivinkoneita 6 kpl,kokonaismäärä on ylikin sadan,mut traktorikaivuri kun ei ole maataloustraktori,luki rekisteriotteessa sitten mitä tahansa,vakuutusmaksuissa on huomattava ero onko kyseessä traktorikaivuri vai maataloustraktori.

http://picasaweb.google.com/Eskoppi/Traktorikaivurit#5264280588274135266 yksi tuon laji tyypin edustaja.Vammas Kersantti on monen peruskoneen päälle tehty kaivinkone.Usein alustana on Ford tai Leyland sitten näkyy Volvo BM ja Fiatin päälle tehtyjä,on ollut varaa ostajan valita aikoinaan mille peruskoneelle kaivurinsa haluaa.Vammaksessa on edelleen jotain tavoittelemisen arvoista,vahvana metsäojakaivurina mainetta luonut kaivinkone.

Katotaan mitä tänään löytyy,naapuripitäjissä pitäisi olla vielä Volvoja jouten ja aiva sama kummalle mihin suuntaan lähtee suunnistamaan.

Thursday, November 26, 2009

Varaosa tarvetta

Karhu kaipailee osia,ensin kyselin puhelimella varaosakuvastoa ja se odotteli lukijaa s-postissa pienellä viiveellä.Paperit kourassa koneen viereen ja tarvelista paperille ja koneelle tekemään tilausta,tilaus menemään ja 1 h 25 min päästä tuli tieto et osat löytyi ja paketti lähtee tänään.Näin se toimii lakeuksilla varaosapalvelu,paljon paremmaksi on paha laittaa.Kiutenkin kyseessä on jenkkikone.

Kuusijuhla sen kun jatkuu,ei taas tarvii ihmetellä mihin se joulumieli katoaa.

Tuesday, November 24, 2009

Ja karhun kanssa painiin käyn.

Pienkoneita rempattu pois pajssta tilaa viemästä,kun ajoleikkureitakin pitäisi sinne sovitella.Kaikki sujui hyvin kunnes tuo Bear tuli vuoroon,moottori sai sisuksiinsa uudet öljyt ja ilmansuodattimen.Tulppa näytti uudelta,joten sai kelvata.Koekäyttö kertoi korutonta kertomaa,jotain hankaavaa rahinaa kuului konekopan sisäpuoleltä.

Koteloita auki ja sisälle päässyt ei kuulumaton esine oli temmeltänyt ajopuolen hihnapyörän villiin kuntoon,heittoa vähän joka suuntaan.Kotelot pois ympäriltä ja lukitusruuvit auki,ruosteenirrotinta perään ja kevyttä naputusta.Ei mitään toivottua vaikutusta joten pillillä lämpöä varovasti ja uutta yritystä toivottomin tuloksin.Sitten iso ulosvetäjä ja lämpöä,tulihan tulosta peltinen hihnapyörä joka oli vaurioitunut alkoi muuttaa muotoaan todella nopeasti.Ei lähtenyt paljon liikkeelle vaikka kuinka ulosvetäjällä koulutti.Loppujen lopuksi rälläkällä hihnapyörä kolmeen osaan ja jäljelle jäänyt napa keskeltä halki niin johan akselinpää vapautui ja sain koneen purettua loppuun asti.

Osittain on osat pesty,huomenna pestään loput ja hiotaan ja pohjamaalataan.Tilataan nipullinen varaosia ja maalataan uuteen pintaväriin koko kone.

Monday, November 23, 2009

Olihan viikonloppu

Lauantaina tuli väänneltyä 1,5mm pellistä varoituskolmioille telineet traktoreihin,vielä kun löytyy älykäs sijoituspaikka niin homma etenee oikeaan suuntaan.Muutama Volvo vinkkikin tuli selviteltyä ja varmistettua vesiperiksi,joten se siittä.Ilmakuvasta löytyi mielenkiintoinen alue,aiheutti lähtöpäätöksen kohti lakeutta.

Su aamulla 04.55 soi kello ja 06.10 keula kohti lakeuksia,vorssas tankkiin täytettä ja tuntui kuin kytätty hullua kun ajelin nollakelissä t-paita päällä.En viitsinyt pukea takkia vaan tankkasin auton kaikessa rauhassa ja kun tulin maksamasta ulos,taksikuskin naama oli jokseenkin paljonpuhuva.Tutun gepsin kaveriksi kummipoika kartturiksi ja maisemaa vaihtoon.Kohteita tarjolla niukalti,lakeudelta löytyi päivän ensimmäinen Volvo ja kotimaassa kasattu.40 kotimaisen työn näyte joka talteen jäi,tutun pihan kautta eteenpäin niin tuolla pihalla noin 50 traktoria.Tuulen ja pakkasen koristama suolampi jäi kameran uhriksi ja löytyi tuo ilmakuvassa näkynyt piha.

Tuttuja kohteita muutama heti näkösällä,toinen kuvattu helmikuussa 2006 ja toinen syksyllä 2008.Silmissä vilkahti sellainen taavettikin josta olen ollut kaupoilla,niin pientä kehää koneet kiertää,omista oli ihmeissään kun kerroin mistä nuo konetta oli tulleet tutuiksi.Pari uutta Volvoa kuitenkin talteen,ei huono homma.
Yhä syvemmälle laketeen tutustuminen kävi ja lisää koneita vilisi silmissä,seuraavaksi löytyi Volvo joka jäi talteen tammikuussa 2008.Seuraava Volvokin olisi vanha tuttu muutaman vuoden takaa,mutta silloin ei kunnon kuvia saanut pakkasesta ja koneen parkkipaikasta johtuen.Nyt on kuvattu kone kunnolla.

Seinäjoella pieni sapuskatauko vasta sen jälkeen kun päivänvalo oli jo kadonnut horisonttiin.Kotimatka alkoi tummassa ehtoossa ja mikäs siinä.Sapuska tuli sitten nautittua tuttuakin tutummassa paikassa,kun muistais et missä.Kartturin palautus kotio ja kahvin jälkeen kokka kohti kotia.23.25 olin kotosalla ja 23.55 virittyi herätyskello aamua varten.Kilometrejä tuli 1012 km ja reissukesti 17 tuntia ja 15 min,valveaikaa tuli hieman enemmän.

Eilisen päivän näkymä oli kaikin puolin huima,lähes 300 nähtyä traktoria ei ole tullut ennen koettua.Vielä jos olisin tallustellut yhden museon läpi,sais lukumäärää lisätä noin 150 konetta.

Hieman painoi eilinen päivä harteissä kun töihin menin aamulla,joten vanha totuus on paikallaan et tonni päiväs on maksimi.

Friday, November 20, 2009

Ei pesupäivä

tänään ei sitten tiskattu yhtään konetta,leikkurivertailu tehtiin loppuun ja otettiin muutama valokuva yhdestä vertailuun pääsevästä leikkurista.Yksi leikkuupöytä tuli suojarasvattua ja voideltua talvisäilöä varten ja trukki nosti säilytyspaikkaansa ylähyllylle.

Pajan lattia tuli imuroitua puhtaaksi ja savukaasujen poistoimuriin tilattua vara-osia kun linssi on punertunut maalaamisen yhteydessä.Lampun väri aiheutti värivääristyä kun yritti hitsata,punertavalla värillään.

Wednesday, November 18, 2009

Oon tiskijukka ja tiedän sen

Pari päivää on tiskattu kalustoa huoltoa varten,kaksi konetta vielä kentällä.Pienkoneet on pesty,jäljellä enää ajettavat ja oheislaitteet.

Tänään sim-lukituksen poisto kännykästä,olihan toikin operaatio.Tais olla sitruunat tarjouksessa kun naamavärkit näytti sanonko miltä.On tainnut asikaspalveluviesti mennä perille kun sanoin et 14 vuoden operaattoriuskollisuus katkes.Kun hommat hoitus niin liittymät pysyis aloillaan,ei väkisin eikä enää edes väsyttämällä.

Monday, November 16, 2009

Elisa iski taas

Kovin on vaikeaa vaihtaa puhelinoperaattoria,kun vaihdoin operaattoria niin ensin tuli viestiä ja sitten soiteltiin perään et vaan vaihda ja heiltä saa paremman tarjouksen.Kun tuo tarjous sitten laskettiin,niin eipäs ollutkaan edukkain.

Eilen ehtoolla laittelin sim-korttia vanhaan Elisan pakettipuhelimeen,eikös puhelin¨menpiru ilmoita et sim-kortti ei kelpaa.Yli vuoden on ollut maksettuna niin vielä on lukko päällä jos kokeilet toisen operaattorin sim-korttia.Tuleehan soitettua yksi epämiellyttävän sävyinen puhelu,jälleen nousee kysymys et mihin helvettiin maailma on menossa kun mikään ei nykyään tunnu toimivan kerralla.

Ja tarina jatkuu.

Soittelin Elisalle ja kyselin tuon lukituksen sim-avaamista,vaatii koodin ja se täytyy erikseen tilata Elisalta ja käydä puhelimen kanssa Elisashopitissa jotta lukitus saadaan pois.On se vaikeeta niin vaíkeeta,lukituksen pitäisi poistua heti kun sopimus päättyy.Puhelimessa kerrottiin että menee ensviikolle ennenkuin tuo koodi saapuu ja kuitenkin parin tunnin päästä tuli viesti et koodi odottelee puhelinta.Puheet ja teot on näköjään ihan oma lukunsa,tuossakin talossa.

Vanhaa kunnon Radiolinjaa olis paikallaan jälleen kerran.

Paska keikka

Ilmakiväärillä tuhotun Sebachin ovi sai pintaansa 6,5 mm filmivanerin,Liimakitillä ja pop-niiteilä kiinnitettynä.Ovi paikoilleen ja alajousen kanssa vääntäessä ensin meinas nuppi hakata pisuaarin kylkeen ja hetken päästä kittipistooli oli sukeltamassa tuonne tarvealtaaseen,jossa lillui jotain kopin täyttötarkoitukseen liittyvää tavaraa.Haju hävisi pajasta nopeasti kun kaivelin jemmasta vanhaa kunnon hajunsyöjää 0,5 dl ja pari litraa vettä perään niin pajassa leijui niin raikas tuoksu.

Joten Kolmatta naista lainaten,ei tuuli tuo enää pajasta paskanhajua,on rikottu ovi nyt pihalla korjattuna.

Ei sitä karvoistaan mihinkään pääse,kun eilen konetta kuvasin ja nenässä leijui tuttu tuoksu tuulessa.Se ainoa oikea maaseudun haju,lehmänlannan vieno tuoksu peitti maisemaa.Pitihän sitä sitten luvan kysyen käydä nautoja kattelemassa aidan takana,kovin oltiin ujolla tuulella kun korvat hörössä puhetta kunneltiin mut kolmen metrin hajurako pidettiin visusti ettei vaan kuka yletä silittämään.

Löytyihän sitä eilen yhdeltä laanilta kone jonka kohtaloa olen ihmetellyt useasti,perhana kuinka lepikko kasvaa parissakymmenessa vuodessa,nyt kun lehti oli puista poissa niin johan löytyi ja vanhasta paikasta.Vieressä nökötti jotain harvinaista maasiirtosintamalta,Volvon traktorin päälle tehty kaivinkone.Etsivä löytää ja löytävä etsii vai miten se nyt oli?

Sunday, November 15, 2009

Harrasteeseen uponnut.

Eilisen päivän ohjelmistoon kuului pe maalattujen osien haku ja asennus paikoilleen toiseen traktoriin,toisen koneen osien asennus odottelee vuoroaan.Hyvä suunnitelu kerrankin tuotti tulosta oikealla tavalla,hyvin sopii paikoilleen.

Hyvinkäälle kokoustelemaan ja samalla piti käydä kuvailemassa yksi ruohonleikkuri vertailua varten,lama oli iskenyt arkimarketin myymälään kun oli ovet lukossa.Rautatiemuseolle kokoukseen ja haaveissa ollut hallituspaikasta luopuminen jäi vähäisen osanottajamäärän takia pelkäksi haaveksi.Joten sillä rintamalla kakku jatkuu:)

Tänään pitäjäsikailua,on nähty Uuttamaata,Kanta-Hämettä,Pirkanmaata ja Varsinais-Suomea.Forssan puolelta löytyi 4 Volvoa ksmeralle ja kunnon sapuska Urjalan keskustasta.Kotiin vaihteeksi Salon kautta.

Friday, November 13, 2009

Tällit hoidettu

Määräaikaiset työntekijät heivas kesäurakkansa tänäään,hyvät lomat vaan.Portit tuli kuntoon ja ilmakiväärillä ilmastoitu Sebach alias bajamaja vc sai siivilää muistuttavaa oveensa pintaan 6,5 mm filmivanerin ja liimakittiä ja alkuun muutaman pop-niitin.Niittailu jatkuu ensviikolla kunhan liimakitti on kuivunut,pakun renkaat laitettiin pääle painoksi jotta kitti leviää hyvin paikoilleen.

Kaupparatsut ovat ymmärtäneet yskän ja pysyneet pois jaloista,on loppuvuosi ja ostot on osteltu.Remppatarvikkeita hankitaan tarvittaessa.

Traktorinistuimen jalustat ja valopistokkeen telineet ovat saaneet väriä pintaansa.Saa asennella viikonloppuna paikoilleen,ainakin kotona olevaan koneeseen.Pohjanmaa houkuttaa edelleen poikkeamaan,kelivarauksella kuitenkin ei ole järkeä kuvailla koneita vesisateessa.

Treffit sujui hyvin,tunti meni kaatopaikalla kun selviteltiin mihin kohtaan on tavaraa tuotu.Olin paikalla hieman etuajassa ja hain mkuistikuvia kippauapaikasta ja löytyihän,vieressä nökötti kanto josta kasvoi iso kuusi ainaikin 30-vuotta takaperin.Olen kuulemma ollut ainoa joka on jotain kertonut tuoduista tavaroista ja hitto meikäläinen vaappui jauhesammuttimen mittaisena noissa nurkissa,kun tuttua käytiin siellä moikkaamassa.Hän oli kaivinkoneineen siellä töissä.Ilmeisesti paikalla leijunut haju paloi sen verran hyvin muistiin et paikka löytyi vielä vuosien jälkeenkin.

Kuulokkeista tulvii toinen vuoden parhaista levyhankinnoista.Jenni Vartiainen ja toinen yhtä hyvä vaihtoehto on Poets of fallin viimeisin levy.Molempia voi kuunnella reilusti koko levyn,ei tarvitse hyppiä raitojen yli.

Wednesday, November 11, 2009

Tasottava päivä.

Tänään huilipäivä harrasteista,töissä sen sijaan enemmänkin vipinää.Ruhjottu portti palautui ja lukittui samalla reissulla,kaksi uutta porttia remppalistalle samantien.Tää on hieno laji,konehuollot on jumissa ensin käyttäjien turvallisuus ja sitten vasta koneet.

Perjantaiksi tuli tehtyä treffit ja vielä kahden naisen kanssa,eikä siinä vielä kaikki.Treffipaikkana vanha suljettu kaatopaikka syntymäpitäjän puolella,koittakaas muut samaa.Pitäisi muistella yli kolmenkymmenenvuoden takaisia nähtyjä asioita.Maastosta löytyy toivottavasti vielä muutama tuttu maastomerkki,jolla suunnistaa.Viimeksi olen tuolta kaatopaikalta kannetty voimalla kahdeksan miehen,maasturin,trailerin ja moottorisahan voimalla vanhan paloauton ohjaamo talteen.Asiasta on turha kenenkään narista,kunnan haettiin lupa ohjaamon pois viemiseksi.

Tuesday, November 10, 2009

Voiton puolella

Rautaa on taivuteltu ja tulostakin syntyi,eilen kaupasta lisää rautaa ja ehtoolla vääntö jatkui.Perävaununpistokkeelle syntyi jalustat molempiin traktoreihin ja toinen suuri kysymysmerkki oli istuimen jalusta.Jalustan tekoa on harjoiteltu muutaman kerran,nyt pitäisi asian olla kunnossa.Koesovitus on vielä tekemättä,kunhan tulee sopiva ajankohta niin täytyy tuo tehdä.

Jalustajat tuli tehtyä tuplana,kitotaan sitten jos ei mitoitus sopinut paikoilleen.Ei ole muuta eroa kuin viiden millin korotus ainesputken profiilin muutoksen myötä.Kerrakin oli hitsaaminen helppoa kun oli vanhat jalustat olemassa ja mukana.Ensin Daffin jalustaa lattaraudat kiinni ja sitten taavetin jalustaan profiiliputket kiinni pulteilla ja sitten tämä neljän raudan sympioosi vastakkain ja mitoitus kohdalleen.Migillä heftit ja sitten kunnon saumaa ympärille.Pientä hiontaa ja pohjamaalia päälle.Nyt on nurkissa neljä pohjamaalissa olevaa palikkaa sovitusta vaille valmiina.Pintamaaliksi tulee ruskeaa peltikattomaalia,sitä kun jäi nosturiprojektista yli ja kun jäi tallin ovi maalaamatta tontilla niin se on sama mihin tuon maalin käyttää.

Venesulku on sitten suljettu tältä suvelta,samaten septipumppu veneilijöiltä.

Sunday, November 8, 2009

Taipuu sittenkin.

Lauantaille oli suunnitelma lähteä lakeudelle,säävarauksella tosin ja tuon lumiräntäsateen jäljiltä oli helppo todeta,turha lähteä luistelemaan.

Kenkäpyykille kuitenkin,kolme paria turvakenkiä pesuun kesän jäljiltä tuntui hyvältä ajatukselta.Piti ensin survasta pesukoneen uhriksi,ei sopinut joten isoon astiin popot uimaan.Auton keula kohti pääkaupunkiseutua ja todellinen hukkakeikka,kauppias oli häippässyt messuille Lahden suuntaan niin putiikki oli tyhjä ja hiljainen.

Tallin siivous jatkui ja tulee jatkumaan vielä jonkin aikaa,kun aina vaan löytyy sinne varastoitua tavaraa,jonka varastopaikka on jäänyt hakuseen.Traktoristakin löytyi muutama kohde joka edellytti raudan vääntöä.Penkin jalustoja täytyy tehdä pari kipalettä,kun proto ei oikei vakuuta olemuksellaan.Vetokoukunpistorasioille tehdään uusi paikka kun vanha sijainti on istuimen jalustassa.Varoituskolmiokin tarvitsee oman paikan,jossa säilyy ehjänä.

Eilen väännettiin rautaa sitä haetaan kaupasta lisää,kun se loppui kesken niin homma jatkuu.Pistorasian jalustasta tuli ihan näppärän oloinen.Pieni kuvauskeikkakin naapuripitäjän puoleen ja talteen kone jota neljä vuotta olen ohikulkeissani hakenut.Nyt oli sopivasti esillä ja ohjaamo näkyi tielle.Toisesta paikasta löytyi toinen traktori ja silmissä näkyi vuoden 1954 Patanokka-Volvo.

Friday, November 6, 2009

Mielenkiintoinen päivä.

Aamulla iski kuudes auto talvikummien vaihtoon,neljäs volkkari ja kolmas transporter.Kahden edellisen portterin suvikummitukset piti irrotella lekalla,toinen automerkki jossa saa nähdä vaivaa irrotuksessa,se varma kotimainen on se toinen kovatöinen.

Kummijumpan jälkeen oli suuntana Hyvinkää ja katseet uuteen leikkuukalustoon.Kerääjä oli kuin reppu koneen takana,mukavasti kulki vaikka liukasta olikin pihamaalla.Vaihtokone rivistössä muutama tuttu leikkuri vuosienn takaa,vuonna 2001 kun katselemassa nykyistä koneenmallia niin tuo esimerkkikone oli nyt päätynyt vaihtoon.Tunteja vähemmän kuin oletin,reilu 2300 tuntia mittarissa,katolla oli ilmastointikone kova uutuus vuonna 2001.

Samaisessa tallissa majaili vuona 2001 myös toinen vaihdokki joka pihalta löytyi.Pääkaupunkiseudulle paluumatkan koukkaus,Hakkilan kulmille toista vaihtoehtoa tutkimaan.Käyttökelpoisin vaihtoehto tähän mennessä nähdyistä,pienin ja keterin kuitenkaan moottorista ei voimaa puuttunut.Kerääjässä tilavuutta huimasti ja mikä parasta purkkia ei tarvitse nostaa ylös jotta sen voi tyhjentää.Nopeuskin on kasvanut kun leikkuunopeus on aika lailla vakio niin ainoa millä tehokkuutta saadaan lisää on siirtonopeuden lisäys.

Lihasoppaa sai kotimatkalla,kun traktorikaupassa poikettiin.Ensin soppaa ja sitten kahvi ja pitihän se kokeilla kotimainen portaaton vaihteisto.Persuksen alle liki 150 000 euron Valtra T 202 ja eikun menoksi.Neljä nopeusaluetta vaihteistossa ja mukavasti muitaherkkuja pitkin poikin ohjaamoa.Kivasti kulki ja mukavasti vaihtui nopeusalue toiseen ja vain kaasua käyttäen.Käet jäi vapaaksi muuhun tarpeelliseen toimintaan.Konehuoneessa kirmasi reilu parisataa luupäätä ja tv-mainoksen mukaan tää on tälläinen puutarhajyrsin,kelpais kyllä kotipihan täytteeksi moinen jyrsin.

Kummijumppaa lisää tarjolla,tosin kahden polkupyörän verran vain.Meni vanhasta tottumuksesta aika nopeassa tahdissa tuo homma.Uusi konepuukko sai kaipaamani osan kinni ja käynnistysmukavuus on tutulla tasolla,kyllä Elastostart on poikaa.Toinen muutossarja kun vielä saapuu niin saha on siinä vireessä kun haluan.Sunnuntaina noudettu istuin täytti odotukset kun alustarauta sopii suoraan koneen ja istuimen väliin.Kerrankin kunnon pohjatyöt kantaa hedelmää.


Osanotot Akaan suuntaan,aina se kirpaisee vaikka kuinka koitta valmistautua etukäteen.

Thursday, November 5, 2009

Ensilumen aikaan.

Aamulla maassa pari milliä lunta,nyt sitä on lähes 40 milliä.Ensin vietiin kesäliisarit takaisin Pohjois-Pasilaan,tähän asti on puhuttu Ilmalan varikosta,kyltissä lukee nykyään edellä mainittu.Paluu takaisin varikon kulmille ja Klippojen kimppuun,kaikki normihuollon käyvät koneet on huollettu ja yksi jo palautettu takaisin etävarastoon odottelemaan kevättä.Kolme konetta odottelee hitsausta ja yhteen vielä joutuu vaihtamaan toisen kotelon kun koko kylki oli revennyt irti.

20 kpl perässä käveltävää konetta on kaikkiaan joista 18 Klippoja ja yksi husse sekä Castel Garden,jossa veto,kerääjä ja sähköstartti.Tuntuu akkuja menevän enemmän kuin mitä käynnistyksiä tehdään.Narusta nykäisemällä lähtee paremmin käymään.

Muita pienkoneita on jonossa mukavasti ja ajoleikkurit päälle.Pajaan saapui leikkupuiston portti jokta oli kohdeltu kovalla kädellä 60x70 mm alumiiniprofiili on antautunut ja murtunut.Moskalla oijontaa ja 1,5 mm pellistä kolmesivuinen pokkaus joka liimattiin ja niitattiin paikoilleen.Nyt kun portti palautuu maastoon,se myös lukitaan kiinni.Käyttäkööt pienenpää porttia.

Talvirengas rumpa on toivottavasti ohitse,viiteen autoon on tullut kummit vaihdettua,siinä savottaa tarpeeksi.Kyl 14 ja 16 tuumaisia henkilöauton kummeja heittelee mukavasti.16 tuumaset pakun pyörät ahistaa jo enemmän.

Hiljaiseksi on tiilitallin kulmat menneet,katotaan ny löytyykö vielä kipinää.Toiselle saman alan porukalle olen jo eroilmoituksen jättänyt ja se tieto on mennyt perille,kun uutta henkilöä tyhjään tuoliin haettiin.

Monday, November 2, 2009

Huolto toimintaa

Kesäliisarit on poistumassa palveluksesta,joten autoille sisäpesu ja puhdistus.Tavaratilan puolelle painepesu ja väriskaala vaihteli hiirenharmaasta kusenkeltaiseen,riippuen pesikö lattiaa vai seiniä.Samalla talvikummit alle,kun keleissä on hieman epävarmuustekijöitä mukana.

Uutukainen leikkuri toimii kuten pitääkin,ei jätä raitaa eikä muutenkaan kiusaa.Polttoaineen kulutuksen pienuus on yllättänyt positiivisesti ja vielä kun kone käy dieselillä on vanhaan bensakoneiseen verrattuna säästöä tehty tuollakin rintamalla.Hankintahinnassa on tietysti hintaeroa huimasti,mutta tuolla tavalla se hintaero kapenee hiljalleen.

Piha on valkoinen ei tosin lumesta vaan Sipoon Kalkkirannan kalkista,kokeillaan nurmikon kalkituksessa vaihteeksi syyskylvöä ettei aina keväällä kuten tähän asti on ollut tapana.

Eilen haettu istuin kohtasi tänään liottimen ja painepesurin,hyvin lähti vuosikertaliat kiitää ja samalla kului kahvitauko johonkin hyödylliseen.

Sunday, November 1, 2009

Sinkoilua

Pientä sinkoilua pitkin poikin,aamupäivällä Old toy swappiin jälkeen tuon kovahintaisen aamutilaisuuden.Väkeä paikalla runsain mitoin ja ihan tyhjin käsin ei tarvinnu palailla takaisin,alelaatikosta löytyi vanha Matchbox-leikkuupuimurin malli.Hinta oli huimat 2 eur,joten kahvikupin jälkeen paluu kotikulmille.

Pitkästyttävän formulalähetyksen aikana,iski penkinhaku ja eikun työvälineet autoon ja menoksi,Dafin ohjaamon viereen.Helposti hytti luovutti istuimen vain neljällä 10mm pultilla hytissä kiinni.Seuraavaksi penkille pesu ja kuivaus edessä ja sitten asennusraudan tekoon.Pieni kuluma on etureunassa,ei vaikuta käyttöön.

Kohta kokka kohti Karjaata.

Saturday, October 31, 2009

Poikki ja pinoon.

Uutta Stihliä kiusattu monella tavalla,kultahammas ei tuntunut niin purevalta kuin odotin mut hyvin leikkaa kuitenkin.Viidessä tunnissa katkottu ja karsittu reilun vuoden polttopuut ja kuljettu vielä metsästä poiskin ja pinottu pitkänä pihamaalle.

Pari tankillista kului soppaa,et pienellä menee kun vertaa vanhaa sahaan.Todella tasapainoinen saha ja mukava käytellä.Hyvin ketju kesti vaikka välillä kipinät sinkoili kun männyissä on hiekkaa kaarnan välissä.

Karjaan asemalla poikkesin ehtoon jo tummetessa,ei maistu junan kuvailu vaik kuinka yrittää.Kotimatkalla tuli mukava ylläri,reilu 200 euron säästö kun traktoriin haikailema penkki löytyi ihan kotikyltä ja saa hakea pois ilman korvausta.

Odl toy swap olis huomenna jälleen,pitäiskös koittaa poiketa paikanpäälle ja sitten istuimen irrotukseen.Penkille on pesukeikka tiedossa ja sitten kunnolla kuivaksi.Turvavyö täytyy investoida,tuttu lantiomalli.

Friday, October 30, 2009

Sahakaupoilla

Käyttetynä ostettu 021 Stihl alkoi kertomaan käyttöiän olevan lopussa,kun moottori toimii kylmänä mut kun lämpii niin turvallinen tyhjäkäynti häipyy ja saha sammuu.Kun tyhjäkäynnin säätää käyväksi niin teräketju pyörii jatkuvasti ja se on epäterveellistä toimintaa.

Sahakauppias tarjoili uutta kultahammas-ketjulla varustettua Stihl 230 moottorisahaa.Kolmas uusi Stihl minun näpeissä ja 7 Stihl muuten nurkissa kaiken kaikkiaan,merkkiuskollisuutta vuodesta 1987 alkaen.Sillon tuli ostettua käytetty 028,kahdesta romusta kasattu.

huomenna näkyy kuinka kultahammas puree,viilan saa jättää kotiin kun kultahammas on kovametalliketjun hienompi nimitys.Teroitus sitten ammattiliikkeessä,normiketju varalle kuitenkin mukaan.Huomenna kokeillaan kuinka puree ja turvavarusteet päällä ettei käy kuin kesällä,housun puntissa reikä,äijässä ei onneksi.

Kesäleasing kaksikosta toinen kävi sisä- ja ulkopesussa tänään,alkaa määräaikaiset poistumaan ja autojen sopparit niin palautellaan pestyjä kulkujoita takaisinpäin.
Komea väri skaala takakontin sisäpuolelta kun painepesurilla huuhtelin.Ensin ruskeanharmaata lattiatasosta ja sitten kellertävää seinäpinnoilta.Toinen kulkine pestään maanantaina samoin opein,taisin turhaa hakea talvikummit kun keli on näin lämpöiset sitä¨hän ei etukäteen tiedetty.

Wednesday, October 28, 2009

Koneita kokoon.

Maastosta keräilty koneita pois kesän jäljiltä,yksi oli kateissa löytyihän tuokin kontists kun sinne kurkistin.

Konerikkokin paljastui aika yllättävällä tavalla.Tein huollon ja vein koneen ulos ja nykäisin käyntiin,hieman kuului kolinaa.Kävi kuitenkin vein toisen koneen varaston puolelle ja ääni pihalla vaimeni,kun kurkkasin niin terä oli koneen vieresä ja eikun kiinni takaisin.Narusta kiinni ja nykäisy,ei liikettä mihinkään suuntaan.Kone jumissa,eikun kansi pois ja hoplaa mäntä kädessä ja pätkä kiertokankea.

Ehjä koppa pääsee vielä käyttöön,moottorille kiitos ja näkemiin Kuusakoski Oy hoitaa loput kierrätyksestä aikanaan kunhan romulava pihalla täyttyy.

Tuesday, October 27, 2009

Paluu arkeen

Työmaalle palautuminen on tapahtunut nopeasti,kun koneet valmiina osia odottavassa olotilassa.Osat olivat tulleet niin on mukava jatkaa,kopat alkaa loppumaan joten hitsaamista on tiedossa,ennen kuntaliitosta oli vanhan kunnan puolella lähes 30 perässä käveltävää konetta ja nyt 12 vuotta kuntaliitoksen jälkeen on perässä käveltäviä alle 20 kappaletta käytössä.Ajettavatkoneet ovat vastaavasti lisääntyneet.

Muutama ajettava on vielä työkohteissa ja osa on palautunut huoltoa ja talviteloille laittoa varten.Huoltosarjat on valmiina hyllyssä,mut ensin pikkukoneet pois alta.
Perässä käveltävien huolto on mukavaa tehtävää.
1.Leikkurin pesu ja sitten kuivumaan,tulpanhattu irti.
2.Pöydälle kyljelleen,ilmansuodatin ylöspäin.
3.Öljyt pois mittatikun kautta,harvoin noista pohjatulppa aukeaa sovinnolla.
4.Öljyjen valuessa ilmansuodatin vaihtoon tai pesuun,riippuen mallista,tulppa vaihtoon.
5.Terä irti,uusi kitkalevy ja terälle teroitus tai vaihto kunnosta riippuen.
6.Moottorin kiinnityksen tarkistus ja terä kiinni.
7.Kone pyörilleen ja öljyt koneeseen ja säilöntäaineistettu polttoaine tankkiin.
8.Pyörien laakereiden voitelu ja koekäyttö ja sitten kylmään varastoon talviunille.

Lauantaina tuli kateltua harrastehaalareille kenties uutta kaappia,sitä kun ei koskaan tiedä mihin suuntaan seuraavaksi suunnistaa.Muutamat asiat on vielä kesken,ne kulkee omaa vakaata kulkuaan ja saa kulkea aivan rauhassa.Liiton hallituksesta pääsee toivon mukaan irtautumaan,se selviää muutaman viikon päästä.Pirullinen pykäläviidakko ei museoliikennettä harrastavalle ihmiselle.Suuri skannaus odottelee sopivaa hetkeä,jolloin alkaa tiilitallin valokuva-arkisto siirtymään tietokoneilla liikkuvaan muotoon.Kuvia on paljon,paha puoli on se et kuvissa ei ole kauheasti tietoa tarjolla.Joten rautatiepuolen kirjallisuus joutuu kovalle käytölle,onneksi tuota kirjallisuutta on mukavsti kotosalla ettei mene sormi suuhun ensimmäisen tunnistuksen kohdalla.La ja su keikka rautatieasemalle,jos vaikka lähtis junalla reissuun johonkin tuntemattomaan paikkaan.Tänä vuonna on harrastajaa harjattu monella eri tavalla,sitähän on kauhia riski kun viihtyi radan varrella näkyvissä varusteissa ja kuvaili junia.Kovin heikoksi on saalis tänä vuonna liikkuvasta kalustosta jäänyt,on helpompaa kuvata muistomerkkejä ja muita paikoilleen juurrutettuja kohteita.

Lehdet sai eilen kyytiä lehtipuhaltimella ja tänään perävaunussa,komposti oli oiva osoite.Syksyinen urakka kutistui koneellisesti tehtynä mukavasti ja sateen löysentämä pihamaa säästyi pahemmalta mylläämiseltä.Viime viikolla ilmi tulleet Volvo-vinkit odotaa tulevva viikonloppua ja toivottavasti kuivia kelejä.

Saturday, October 24, 2009

Haapamäellä

Tie vie ja harrastajat vikisee,Haapamäeltä löytyi pientä kiinnostusta herättänyt Volvo 400 traktori.Into laski aika nopeasti,rättihytti ja nuffiin viitannut väritys ei oikein miellyttänyt silmää ja valmistusmaana oli länsinaapuri eikä kotimaankamara kuten ajatuksissa kimmeltää.Pikkukiskotkin löytyi talon pihamaalta HWB K 10 1951 oli raiteessa leimat.

Höyryveturipuistosta talteen puuttuneet veturit pikselivatkaimeen,ne puuttuvat 20 kpl on nyt sitten tallessa.Vielä joutuu laajentamaan Suomi-kuvaa kun puuttuvia leveäraiteisia höyryjä on 15 kpl kuvaamatta,muutama hieman hankalassa paikassa mut eiköhän noistakin selvitä ajankanssa.

Projekteja oli työn alla useita ja hyvä niin jos joku rupee ahistaa voi siirtyä toisen kimppuun ja jatkaa siitä.Radiohupailulle olis taasen jatko-osia tiedossa,kun samassa pöydässä istui vaarallinen kaksikko ainakin puheiltaan.

Vourokausi vaihtui kevyesti kun olin kotosalla,ajokeli mitä parhain.

Friday, October 23, 2009

5 Lomapäivä

Loma lopussa,mut vauhtia piisaa vieläkin siis menohaluja löytyy edelleen.No niitä tarvitaan huomenna,kun lähtee katselemaan projektia.Syntymäpitäjässä tuli aamupäivällä poikettua ja vietyä taavetin ohjauksenpumppu remppaan.Väljää löytyy joka puolelta,katotaan ny kuinka tuo tiukkaus onnistuu.

Naapuripitäjässkin tuli poikettua ja kuvattua yksi Volvo lisää,hyvä loman päätös mukavasti vinkkejä ja muutama kenties vielä talteen viikonlopun aikana.

Thursday, October 22, 2009

4 Lomapäivä

Aamusella linjuri autoon ja kohti jyppykylää.Kone-Forum vuorossa,väkeä niin tolkutomasti paikalla ja vain yksi suurista koneliikkeistä poissa se S-ryhmän edustaja.Agcon traktoritallia vaivaa suuruudenhulluus,kun kaikilla kolmella v-alkuisellamerkillä oli mallisarjan suurin kone näkösällä.Ne merkit Valtra,Verku ja Ventti,kuitenkin 360-370 heppastenkoneiden ostajat on luettavissa muutamissa kymmenissä.Lama näkyi kotimaisen merkin osastolla muutenkin,kun sama missi pyöri osastolla kolmatta vuotta alkaa pikkuhiljaa oppimaan tekniikkaa ilman lunttipaperia.

Vain yksi traktori näkyi koko päivän aikana Valmet 500 vm:1969,heitin herjaa et taitaa muut koneet olla malmina kuusankoskella siinä vaihessa kun 500 popottaa museon kulmilla.Uusia Volvo-vihjeitä putoi kiitettävästi tietoon,pari taloa Kymenlaaksoon ja muutama naapuripitäjän puolelle ja yksi kotikulmille pienellä varauksella.Sikäli ei huono viikko,6 paikkaa kameran kanssa poikettavaksi.Matkalla varmistui vielä yhden koneen sijainti,huonoon väliin osuu reilusti Lahdestä ylös ja toisaalta jyppykylästä alas.

Muuten hyvä messupaikka,wc-tilat ovat pienet ja huonolla hoidolla.Ruokalassa hieman oudot sapuskat:Kermaperunoita ja kalaa tai vihannesriisiä ja metsästäjänpihvejä herkkusienikastikkeessa.Kaikille ei tuo sopinut vaan pihalla syötiin pyttipannua tai alakerran kuppilassa ralli-burgeria.

Wednesday, October 21, 2009

3 lomapäivä.

Kotimaan matkailu jatkui Scanian hytissä,ensin Paraisille ja kuorma päälle sitten vorssaan hiljentyvään tehtaaseen.Keittiökaapit meni jo muualle,nyt loppuu ontelolaattojen teko.Ratapölkkyjä tehdään vielä,sekin vaimenee muutamaksi kuukaudeksi.Keskimäärin 280-300 kg painaa yksi betoninen ratapölkky ja kolme miestä on talossa ollut jotka on pölkyn maasta ylös nostanut,toisena huvina on ollut päässä olevasta reijästä nostaminen.Näitäkin veitikoita on talosta löytynyt muutamia,tosin sormi on kuulemma ollut kovilla tuossa tempauksessa.

Kuorman pois ja aakkosasemalle syömään,ennen niin maistuva maukas lounas oli hävinnyt johonkin makuineen jäljellä vain muisto entisestä.Tämä tauti tuntuu vaivaavan muitakin saman ketjun asemia,vuoden verran on hyvää ja sitten voi voi.Äänestetään jaloillaan ja mennään muualle seuraavalla kerralla.

Paluu paraisille ja uutta kuormaa päälle,odottamaan huomista purkua.Meikäläisen suunta on huomenna kohti jyppykylää ja Kone-Forumia.

Tuesday, October 20, 2009

2 lomapäivä.

Tänään on vietetty lomaa ja kateltu maisemaa Scanian ohjaamonkorkeudelta.1,5 milj.km on auto taivaltanut ilman isompia murheita,kun asiasta puheltiin.Hieman erilaiselta näytti tunnelit tuolta korkeudelta,yksi pari vuotta mieltävaivannut kohde varmistui Volvoksi.Sijainti naapuripitäjässä tosin toisella reunalla,kuorma-auton hytistä näkee paremmin.

Taitaa taantuma helpottaa,sen verran oli hakijoita sementtitehtaalla,jos jotain hyötyä on lamasta ollut niin lastauksen turvallisuuteen oli tehty parannuksia.Vielä olis paljon sarkaa jäljellä,hyvä alku kuitenkin eli oikealla tiellä ollaan.

Ehtoon jo pimetessä,lauteet saunaan ja pihakeinu varaston viereen ja sitten otsalamppu ohtalle ja ruohonleikkuri käymään ja keinun kohdalta nurmikko matalaksi.Leikkukausi on sitten virallisesti ohitse kotinurmella,seuraava savotta on lehtisavotta ja siihen kokeillaan infernaalista meteliä aiheuttavaa lehtipuhallinta.Äänitaso on matalampi kuin yleensä noissa turhakkeissa,se on moottoritekniikasta kiinni.

Monday, October 19, 2009

1 lomapäivä takana

Aamupäivä meni palautuessa viikonlopun jäljiltä.Sitten tallin puolelle ja traktorin takapäästä nosturi pois ja vetokoukun nostoraudat irti.Voimanottokoneiston alapuolelle tuleva perävaunun poispomppaamisen estorauta piti viritellä paikoilleen.Yksi kolmesta pultista oli poikki ja katkonaiseksi jäikin kun vastakieretappi katkesi reikään,tämä oli odotettavissakin.Rauta kahdella pultilla kiinni ja vetokoukun nostorautojen säätöä ja toteamus joku teki niistä liian pitkät.Ensi hoito rautasahalla ja jatkohoito konesahalla kun otin liian vähän kotioloissa.Liiasta pituudesta oli se haitta et toinen nostorauta oli taipunut kierreosaltaan,pillillä tanko punahehkuun ja suoristusta.Pienen jäähdyttelyn jälkeen takaisin asennuspuuhiin ja nyt näyttää paljon paremmalta ja toimivuuskin on hyvä.

Yksi Volvokin ilmestyi kameran muistikortille,arkisto kertoi koneen kuvatuksi jo marraskuussa 2004.

Huomenna maisema vaihtuu Scanian ohjaamotasolta,jos hyvin käy.

Sunday, October 18, 2009

Talkookausi takana

Tiilitallin virallinen talkookausi päättyi eilen ja tulosta syntyi kuten yleensä.Käyntisillat kiskojen väliin kulkua helpottamaan,päivällä piti luikahtaa nääskylään veturikaupoille ja kauppoja syntyi.Kaksi veturia jäi mukaan kun kaupasta ulos lähdin,toinen lähes 20 vuotta vanhaa kotimaista tuotantoa oleva malli Hv-veturisarjasta.Toinen oli perussaksalainen "Henskeli",perikunnan kuormaa syötiin.Olihan siellä kirjakin joka piti ehdoin tahdoin pelastaa omaan hyllyyn.

Tänään tuli sitten tiskattua saunanlauteet ja tyhjennettyä eileset talkootavarat pois autosta,runkonaulain lauloi ja kompura puhui omaa tarinaa pitkin päivää.Lauteet jäi kuivumaan ja lähdettyä tiedon alkulähteille Fiskarsin suuntaan.Kyläyhdistyksen ylläpitämä museo tarjosi nähtävää monellakin tapaa,oli hevosauroista useita pienoismalleja ja tietysti maailmanpienimmät toimivat sakset,mittaa vain 19 mm.Lehdestä joskus luin tarinan että piti tehdä 50 mm sakset ja tekijä kuuli että 5 mm sakset,aikansa yritettyään hän totesi mestarille ettei pienempiä saksia pysty tekemään kuin 19 mm.Toisessa museossa esiteltiin 360-vuotta täyttäneen Fiskarsin historiaa,paloja sieltä ja täältä jonkinlaiset aikajanat onnistuu hahmottamaan.Paljoa tuotannosta jäi kaipaamaan,hevosauroja tehty yli miljoona kappaletta,ei sanaakaan traktoriauroista tai maansiirtokoneista.Lapiot menneiltä vuosilta oli unholassa ja harrasteena olevat maassamme kasatut Volvo-traktorit.
Tuntuu kuin iso ja vanha yhtiö häpeäisi osaa tuotannostaan,saksia ja muita ruokailuvälineitä oli tarjolla yllin kyllin.

Loma alkaa ja ilman suunnitelmia.

Friday, October 16, 2009

Ylläripäivä

Päivä yllärillä varustettu kun sapuskatauon jälkeen pomo kertoi et voin hakea uuden ruohonleikkurin kaupasta,eikä mitään Klippoa vaan ajettavan dieselkäyttöisen kerääjällä varustetun.Melkein kaikki ominaisuudet mitä koneelta voi vaatia:Diesel-moottori,kerääjä,puhallusputkessa tyhjennysläppä valmiina,hyvä siirtonopeus 16 km/h ja hydrauliikalla kippautuva kerääjä.Säästää käyttäjää ja polttoainekuluissa.

Laakerivaivainenkin saatiin takaisin työkuntoiseksi,samalla korjaantui sähköjohdot jotka olivat hankautuneet puhki ja kiusaa tehnyt lietson vaijerin kulkureitti esteettömäksi.Imuteho parani ja käyntiäänet hiljeni.

Hyvällä mielin voin jäädä lomailemaan ja vain yksi lomapäivä on varattu.

Thursday, October 15, 2009

Pääkaupunkiseudulle vaikka väkisin.

Tässä viikossa komiikkaa sopivasti,kun ti,ke ja to on tullut käytyä Vantaalla.Tiistaina haettiin hihnat jotka oli väärät,no samalla tuli muutakin tarpeellista tavaraa työmaalle.Eilen piti palautella nuo väärät remelit ja hakea vaijeri vielä kaveriksi,tuumasin luistan vähän aikaisemmin töistä ja menen samalla kokoukseen.Suunnitelma hyvä,iltäpäiväruuhka vesitti ajatuksen ja kello kävi nopeasti eteenpäin ja lukittua ovea tuli nykäistyä.Eilisessä koneenkorjauksessa petti akselista kierteet kasausvaiheessa,joten uutta akselia tai korjausta tiedossa.

Kokous jäi vajaaksi kun ei saatu päätäntävaltaa aikaiseksi,tummassa ja kylmässä kelissä kotikulmille.Aamusella multasäkkikuorma autoon ja jakoon,sen jälkeen näppärästi takaisin hihnoja vaihtamaan.Sopivat tilalle ja akselin hinta aiheutti huimausta reilu 350 eur ylitti kipukynnyksen tuosta 60 cm rautatangonpätkästä on aivan liikaa.Konekaupassa tuli poikettua ja testattua uutta leikkuria,mielenkiintoinen paketti.2-syl diesel ja kerääväkone,nopeutta löytyy mukavat 16 kmh siirtoajoon.Huolto löytyy omalta kylältä,katotaan ny kuinka käy.

Kirjaimellisesti sorvin ääreen ja akselinpätkästä vaurioituneet kierteet pois,10 mm kierteen pohja olis valmiina.Ei se sorvaus ole niin vaikeaa,kun peruskoulussa olen viimeksi sorvannut ja tuostahan on reilusti aikaa takanapäin.Käsipakalla uudet kierteet ja sen jälkeen sopiva jousilaatta,liimaa ja nylogmutteri nokkaan.Johan on kumma jos irtoaa normikäytössä,toiseen päähän akselia kamat kiinni liimaten kun noita vääränkätisellä kierteellä olevia muttereita ei ollut uusia tarjolla.

Kone on melkein nipussa 8 uutta laakeria on löytäneet paikkansa ja isommat osiot koneessa.Tulihan sentään säästöäkin aikaan kun uusi akseli jäi tilaamatta.Vaijerin säätöä ja voimanotonhihnat koteloineen oottelee lattialla huomista.Kotikulmilla oli naapurin autosta ajovalot hukassa,huollon diaknoosi:Ota akusta miinuskenkä irti ja odota 5 min niin valomuisti tyhjenee.Ei vaikutusta,sulakerasia löytyi hanskalokeron takaa,mielenkiintoinen sijoituspaikka.Syy löytyi molemmat polttimot palaneet lähivalojen osalta.Entäs polttimoiden vaihto,helppo homma:Ensin maski irti,sitten puskuria 10 mm ulospäin ja lopuksi umpiot pois paikoiltaan.Kiitin ja kumarsin ja totesin et on jonkun muun keikka kuin minun.

Tallissa tavarat löytää paikkansa hiljalleen ja lattia- ja pöytätilaa vapautuu samalla mukavasti.Sähkötyöt oottelee tekijää traktorin puolella,kerkee vaikka keskellä talvea.Viikonloppu ja loma lähestyy sopivasti,pari hommaa ja sitten vois lomailla tulevan viikon huoletta töiden suhteen.Tiilitallin talkookausi loppuu virallisesti tulevana lauantaina,saas nähdä loppuuko jotain muutakin samalla kertaa.

Monday, October 12, 2009

Puhelinrumbaa

36-tunnin kännykkä ja s-postin avaamattomuus teki hyvää,no tänään hiljaisuus rikkoutui aika lailla vain 11 puhelua kahden rengassarjan takia.Samasta paikasta kummit,mut kun kukaan ei tuntunut tietävän tai sitten ymmärtävän et mistä on kysymys.Leasing on hieno laji ja kummihostelli on toinen kaunokainen.

Peili saapui reilussa viikossa briteistä,välimatkat on pitkät.Kahteen työautoon piikit alle ja suvikummit pesunkautta varaston puolelle.Lehdenkeruuyksikkö haisi palaneelle kumille kun saapui,vaijeri vaivoja näkösällä hoitunee pienellä säädöllä.Hihnat näytti aika huonoilta,uudet on tilattu eikä tuohonkaan tarvittu kuin kaksi puhelua.

Eilen etelänmatkalla,tosin vain Hangossa.Nätti kesäkaupunki ja miksei näin syksylläkin,vapaavarastot oli uutta autoa tulvillaan ja noutajat harvalukuiset.Jotain liikettä kuitenkin näkösällä.Paluumatkalla piti käydä risteilemässä,tosin lossilla muuten hyvä matka.Sopivan lyhykäinen tax free oli suorastaan olematon.

Kiskoliikennettäkin koitin kuvata muutamissa paikoissa,mut tuo kipinä on aika lailla kateissa.En tiedä mihin on joutunut ja paluusta ei ole merkkejä näkösällä.Oliskohan aikalisän paikka monellakin tavalla.Keskiviikkona olis kokous pääkaupunkiseudulla ja sinne täytynee kulkeutua Tiilitallin talkookausi loppuu virallisesti tulevana viikonloppuna,saas nähdä mistä sitä ittensä löytää kun la aamupäivä koittaa.Lomakin alkaa sopivasti ja jyppykylänkeikka on tiedossa linja-autolla tosin tehtynä.Samalla reissulla koitetaan varmistella yhden kuvattavan kohteen sijainti,sikäli mikäli on kone vielä tallessa.

Sunday, October 11, 2009

Talvi tulee.

Talvi tulee,olen valmistautunut.Aamulla syksyn pakkasennätys -2,1 astetta ja toisella puolella harjua yli -4 astettta.Talvikiekot alle työpaikalla kävin kiertämässä.Pulttipyssy on mukava kaveri ja kovalattia,kun kotioloissa olis saanut käännellä ristikkoavaimella ja pehmeän pihamateriaalin päällä.Samalla sai pestyä suvikummit kunnolla,jos oikein kattelin niin 16411 km tuli veivattua noilla kumeilla.Saattaa olla et trippi on nollaantunut välillä useammin kuin olen laskenut,hälläkö väliä tuon asian tiimoilta.

Saturday, October 10, 2009

Sound of silence

Autoton päívä tuli ja meni aikoja sitten,nyt on pidetty hiljaista päivää kännykkäliikenteen suhteen.Puhelin on kiinni pysynyt koko päivän ja kyllä korvat on nauttinut olotilasta.Viime viikko oli tarpeeksi häsläävää puhelinliikenteen suhteen.

Seuraavaksi varmaan täytyy kokeilla päivää ilman nettiä.

Taavetti sai ohjaamon runkoraudat ympärilleen,alkaa näyttämään tutulta koneelta hiljalleen.Aikaa meni 64 minuuttia tuohon operaatioon,samalla tuli pikkutalli siivottua ja romurautaa löytyi enää hyvin vähän pois vietäväksi.Orsille pääsi konepeitto ja ohjaamon yksi vararaudoista.Kyntöaurojenkin osat tuli lajiteltua ja samalla kaikki isot raudat on yhdessä paikassa.Traktorin osat vetokoukka lukuunottamatta on yhdessä paikassa.

Taavetti tuli käytyä yleisellä tiellä ja kylä kulkee mukavasti ikäisekseen.Vaihteet toimii paremmin kuin muissa taaveteissa mitä on ollut,ilmeisesti reilut käytttötunnit tekee välyksille hyvää.

Thursday, October 8, 2009

Voi perkules mikä päivä.

Sellainen työpäivä etten kauheasti välitä koluta toista hetkeen aikaan.Eilen saapui ilmoitus vaihdelyhdyn tulosta matkahuoltoon,kahvitauolla poikkesin hakemassa paketin.Mennessä silmälin paketteja ja totesin lukematta et toi on minun ja kun paperit oli selvät ja rahti maksettu niin tuo ensisilmäyksellä nähty roikkui kainalossa kun ulos kävelin.

VR:lle soittelin tein ilmoituksen ylimääräisestä rojusta radanvarressa,kiitellen tieto otettiin vastaan ja välitettiin eteenpäin.

Aamulla heitin työkaverilla et soita kahvitauolla kun koneesta on laakerit hajalla ja hieman kahvitauon jälkeen tuli soitto,lietson laakerit kuumenee ja rahisee.EI kun pajalle ja kotelo auki,tuttua puuhaa ja ennen ruokatuntia kone kunnossa vaikka laakerit haettiin kaupasta.

Sapuskan jälkeen työkaveri lähti hakemaan risukuormaa uimarannalta ja tiedossa oli paikan vetelyys,heitin soita sitten kun tulen hinaamaan.Vajaa tunti kului ja puhelin pärähti,oliko veturia tarjolla,liinat hyttiin ja menoksi.Ei ihan helpolla lähtenyt,kahdet kuopat jäi paikalle muistoksi.

Kun hinauskeikalta saavuin niin katoksessa odotti yllätys,vuosia kadoksissa ollut lehtipuhallin/ -imuri ja haketin oli löytänyt tiensä kotiin.Vuosia oli laite kateissa ja kukaan ei tiennyt et missä,hyvä näin.

Ehtoopuhteina pihanlaittoa ja tallin siivousta,traktori pihalle ja lattianlakaisu ja seinän viereen hieman aukkoja umpeen,lujalevyt ovat pehmenneet alareunasta 14 vuoden aikana.Kyllä on kotimaisen työnlaatu heikkoa kun vasta 22 vuotta on ollut laturi käytössä,sulake oli kypsynyt ja vaihdon jälkeen kypsyi toinenkin sulake.Taitaa olla uuden osto edessä,vaikka parempiakin kohteita olisi tiedossa.

Tuesday, October 6, 2009

Kuvausmatka

Pikainen poikkeama Salon seudulle ja yksi Volvo saaliiksi,tarjolla olis ollu viisi peuraa ja yksi metso.Ei osumia luontokappaleisiin,joten sillä rintamalla kaikki hyvin.

Huomenissa pitäisi lähteä messuille,olis jäänyt väliin mut tuo kuskin osan iskiessä ei voinut kauhiasti pistää hanttiin.

Kerääjän laitto alkoi muistuttamaan huonoa vitsia,yksi kohta kuntoon niin vieressä uusi huoltokohde.Huomenna alkais lehtisavotta koneella,toivoa sopii et kestäis kauden loppuun.

Saturday, October 3, 2009

Rästit poissa

Rästilista alkaa olemaan tehty,liki pari viikkoa aikaa kului.Tavaraakin on liikkunut moneen suuntaan,erilaisia pihakiviä ja tiiliä on viety ja tuotu reilu 2000 kg.Poistettu muutama luonnonkivimuuri pihamaalta ja lykätty betonikiviä tilalle,mursketta lapioitu ja kärrätty tontilla kahdella keikalla 2,5 M3.Samalla tallin lattialle tehty tiilistä paikat john koneen kummit asettuu,samalla murskeella tasoiteltu lattia samaan tasoon ja lisätty tallin eteenkin mursketta jotta pysäköinti helpottuu.

Tallin siivousta on vielä vuorossa,sitä onneksi voi tehdä ehtoollakin kun sisällä on sentään valot ja tuuleltakin on suojassa suhteellisen mukavasti.

Tänään tuli sitten tarkisteltua pakkasnesteet traktoreista ja saa nukkua yönsä rauhassa,molemmissa pakkaskesto -32 C astetta.Akku pois saaritraktorista ja suojahattu pakoputken päähän kaiken varalle.Peuroille pieni lahjus metsän reunaan pieni omenakökö.Piti tärylätkäkin ottaa mukaan ja tiivistää murske,no lätkä kävi lainassa ja kone on jumissa se sitten selviää et kuinka pahasti.Joten tiivistämistä tehtiin sitten traktorilla,ei paljon painunut vaikka kuinka rullasi edestakaisin sama ilmiö toistui myös sisätiloja tampatessa.

Keinu pois ja nurmikko lyhyeksi niin alkaa piha olemaan talvea vaille valmis.

Thursday, October 1, 2009

Voiton puolella.

Kanavan huolto alkaa olemaan talvikuntoon laittoa vaille valmis.Huoltoa varten tehdyt luukut on tehty ja ketjut voimansiirrossa voideltu ja kahvoihin on laitettu ulosvedolle mahdollisuus pultin voimalla,ettei tarvitse hakata niitä irti.

Kotipihan rästihommat alkaa olemaan loppusuoralla,muurikivet ovat löytäneet paikkansa ja ylijäämä tavaroille on löytynyt paikat.Tallin siivousta on vielä tarjolla ja sitä voi tehdä vaikka huonollakin kelillä.Tontilla on hommaa vielä tarjolla,kun nappa tärylätkän mukaan ja tiivistää maanataina levitetyn murskeen ja levittäis uuden kerroksen päälle.Samalla traktorista jäähdytinnesteiden pakkaskestävyyden tarkistus ja akku kotiin ja lataukseen.

Tiilitallillakin pitäisi poiketa ja viedä moottoriöljyä ja muita tarvikkeita.Samalla palveluksensa päättänyt televisio menee uuteen kotiin.

Kalustoa on viritelty keruukauteen ja tänään kukkasipuleita kohteisiin,yhtä konetta vaivannut öljyvuoto on saatu tukittua.Joutui tekemään itse paperitiivisteitä ja hiomaan tasopintoja suoraksi,aivan kuin nuoruusvuosina mopoa laittaessa.

Monday, September 28, 2009

Rästitöitä

Kesä on taittunut pitkälti syksyn puolelle ja hommia on jäänyt rästiin niin kotona kuin tontilla.Sähkömies poikkesi eilen ja ulkovalaistus alkaa olemaan kunnossa,samoin tallin puolella vaihtui pieni pistorasia isompaan kun aina loppui kesken.Tänään saaressa mursketta kärräämässä,liki 20 kottikärrylista meni mursketta tallin oven eteen.Pehmeälle pohjalle vähän kantavampaa tavaraa,helpottaa koneen ulosajoa ja sisäänvientiä kun ei tarvitse liukastella pelkän heinikon päällä.

Kanervia tuli haettua pääkaupunkiseudulta koko pakukuormallinen,muuten varustellaan koneita lehtisavottaan hiljalleen.

Friday, September 25, 2009

Uutta oppia

Eilen tuli oltua kanavakoulutuksessa,joten nyt sitten on opiskeltu sulkuporttien kitkalevyhin perustuvien ylikuormistuskytkimien toimintaan ja säätämiseen,mielenkiintoinen härpäkkä kaikenkaikkiaan.Sulkuportti painaa noin 2 tonnia ja jos sen koittaa vääntää liian kovalla voimalla kiinni niin käsikampi luistaa,sopivalla kierrosnopudella sulkuportti liikkuu aika nätisti.Vartin verran kestää veneen läpiajo sulusta,riippuu hieman vedenpinnan korkeudesta.

Ensin siis vene sulkuun ja portit kiinni ja sitten vasta sulkuventtiili auki,onhan sitten ihan fiksua kattoa että toinen sulkuventtiili on kiinni ettei tule pelkkää läpivirtausta sulun pohjalle.

Muutoksia huollon takia on koteloihin tehtävä,jotta huoltotyö helpottuisi.Porttien avauskampiin ulosvetopultit ja koteloihin luukut jotta kampia ei tarvitse irrotella joka kerta kun koteloita aukaa.

Tänään oli ensimmäinen aamu kun auton lasit oli jäässä,talvi tulee ja alkaa kiristämään otetta hiljalleen.Tuo jopa kännykäksi mainostettu laitos joka huollosta saapui viime perjantaina ja hain maanantaina,lähti uudelle reissulle kun ei kuulu niin kuin pitäisi.Muista kännyköistä kuuluu hyvin,muttei tuosta tekeleestä.Kattelin jo uutta konetta tuon laitoksen tilalle.Lekahoito on hyvä vaihtoehto.

Tuesday, September 22, 2009

Huollon taso

On tullut jo aikaisemminkin kyseenalaisettua huollon taso ja viimepäivinä on vahvistusta asialle saatu.Viime viikolla hyytynyt leikkuri palautui ammattilaisen toimesta takaisin työmaalle seuraavilla saatesanoilla,kestää kuukauden jotta uudet osat saadaan,ei ihan kestänyt toinen leikkupäivä oli liikaa ja kone hyytyi uudelleen samaan vaivaan.Kävin sen eilen ehtoolla ajamassa pikaisen kardaanin palautuksen jälkeen huoltoyrittäjän tilohin säilöön rosvoilta.

Siirretään viralliselle verstaalle kun on sopiva hetki ja uudet osat ovat tulleet ehkä jo perjantaina.Toinen huollosta palautunut laitos on kotimaisen kännykkäteollisuuden tuotos,tosin saksanmaalta.Huoltoon oli vietävä kun kuulokkeesta ei meinannyt kuulua yhtään mitään,eipä toi huollossa muuttunut.Uuden päivityksen sai sisuksiinsa ja sinä on uusi epämiellyttävä ominaisuus,puhelin lämpenee yli käden lämpötilan puhelun aikana ja virtaa kuluu samalla kovaa vauhtia,kun eilen puhelimen latasin tänään oli akku tyhjä.Puheminuutteja vain kuitenkin noin puoli tuntia,uudelleen pajalle tai alasimelle ja kevyesti kuusikiloisella lekalla hienosäätöä perään.Kahden vuoden takuu,mitä iloa kun ei kestä vuottakaan ilmkan remppaa.

Sunday, September 20, 2009

Rempallaan ja vanha moka TAAS

Viikkoa kuvasti vanha kappale ja kaikki oli ihanasti rempallaan,kalustoa telakalle oikein urakalla pitkin viikkoa ja viimeinen tuli perjantaina kun nostolaite päätti olla toimimatta.Tuttu vaiva vuosien takaa,pyörä pois,sokka irti ja rautasahalla vipu poikki koneen alta.Tilanpuutteen vuoksi pelkkä terä mahtuu puonne poteroon,muutenkin koominen remppa kun ensin rikotaan jotta vika saadaan korjattua ja sitten hitsataan vipu ehjäksi.Vipi liikkuu pitkässä hahlossa ja toinen osapuoli on pehmeämpi ja kuluu kuopalle,vaihtoehtoina on vivun vaihto joka edellyttää ohjaamon poistoa kokonaan koneen päältä tai sitten tuo katkaise,korjaa ja liitä vaihtoehto.Leikkukauden ollessa kesken on tuo jälkimmäinen vaihtoehto on nopeampi tapa saada kone takaisin töihin ja sitten talvella vaihtaa molemmat osapuolet uusiin.

Ma jarruistaan vammautunut,teki kuuden tunnin reissun verstaalla ja uutta tuli:sylinterit,säätimet ja jarukengät.Toinen lulla kävi normihuollossa ja vikalistan pituus alkoi huimata,onneksi kaikki on pikkuvikoja.

Venetraileri vaihtui uuteen jvanha pääsi pihanreunalle odottelemaan kohtaloaan ilman rekisterikilpeä.Leveätraileri vain vähän väsähtänyt yksilö,niin rulliltaan kuin sähköiltään.

Eilen oli tarjolla koulutusta ja se tuli todella tarpeeseen.Reilun kolmen tunnin aikana aukesi täysin uusi maailma ja kuinka tarkasti tuo luettelointi on tehtävä jotta tuleville sukupolville olisi esineiden käyttötarkoitus helpommin selvillä.Mitä enemmän löytyy kohteesta hyviä hakusanoja,sen helpommin sen löytää.Valokuvat on oma lukunsa,jos tallentaa kuvan pelkällä veturinnumerolla voi taustalta hävitä arvokasta tietoa ympäristöstä arkistojen uumeniin.Tietokannat tehdään nyt uusiksi ja yhdenmukasiksi,tämä helpottaa tulevien ja nykyistenkin harrastajien toimintaa kummasti.Arkistoinijärjestelmän täytyy olla luetettavan tahon ylläpitämä ettei se jää junnaamaan paikoilleen tulevaisuudessa.

Kovasta koulusta tutun lammen rantaan saunomaan,neljättä kertaa oltiin siellä aikakirjojen mukaan keskellä metsää komeassa syysillassa nautimassa puusaunasta,hyvästä porukasta ja tautalla pyörivistä kotimaisista elokuvista.Yökiikaroitsijat näkivät kuulemma tuon norpan jälleen lammella,en huomannut vaikka uimassa kävinkin samoinin aikohin.Illan mittaan näkyi tuttua komiikkaa kuin dekkaria ja unohtamatta kotimaista radanvarsi draamaa,päätteeksi pari lyhyt elokuvaa ja mökit siistiksi ja porukat autoon.

Illan mittaan juhlittiin tiilitallin harrasteryhmittymän 30-vuotista taivalta,onneksi olkoon vaan.Kakun päälle oli löytynyt oikeat koristeet,ruosteiset pultit ja mutterit mutta vain suklaasta tehdyt näytti kyllä aidoilta.

Päivälle tuli pituutta aivan liikaa,kello keikkui aamukuutta kun kotiovea availin,kilometrejä vain 470 km luokkaa.Valveille olo tunteja tosin kertyi reilusti kun eilen aamulla heräilin kuuden korvilla ja piti ottaa pienet tirsat ennen reisua,mut kun pääsi katkaisuhoitoon niin jäi päikkärit väliin.

Puolihorteessa on päivä kulunut,ehtoolla alkoi kuvaaminen kiinnostaa niin paljon et autolla radsn varteen ja junia talteen.Junia jäi sitten 4 kappaletta talteen ja kaikki tuttuja Sr2 vetureita.Pikkutieltä löytyi päivän ensimmäinen ja ainoa Volvo.Ovella lupia kysellessä kävi sitten tuttu moka,kun oven avaa noin 150 cm hoikka pisamakasvoinen nainen,niin kyselin sitten hölmönä oliskos vanhempia paikalla.Vastauksena et hän asuu talossa,taas olis voinut vajota kynnyksen alle eipä mitään pahoittelut asian tiimoilta ja konetta kameralla talteen.Mielenkiintoinen tienpätkä,viiden kilometrin varrelta on löytynyt 3 Volvoa ja 5 Taavettia.

Monday, September 14, 2009

Olihan viikonalku.

Viikko alkoi oudolla tavalla,ensin hyytyi lava-auto pihalle.Vasen takapyörä jumissa,joten kummi ja jarrurumpu pois ja säädöt löysäksi niin kulkupeli takaisin ajoon.Sitten kiukutteli kelamurskain,se kiusannut pitkin kesää ja kävi säädettävänä ammattimiehellä jotain outoa on kun välillä laulaa koko päivän ja välilä ei viittä minuuttia pidempään.Verstaalle meni tuokin laite,sitten laukesi iso ajoleikkuri ja sen vaurion suuruus paljastuu kunhan kotelot aukee.Kausi lopuillaan ja kalusto myös.

Työkavereille tuli viimeviikolla kutkukortteja näyttelyyn,ilmeisesti keväisestä murahtamisesta johtuen oli meikäläisen nimi pyyhitty pois tuosta messuvieraslistasta.Tää on hieno laji,lupasin keväällä etten ko.paikan ovia availe ja nyt hekin jo pitäjät huolen etten vaan menisi messuille.

Sunday, September 13, 2009

Talkoita ja siivousta.

Eilen vaihteeksi tiilitallissa ja Jokioisten Museorautatiellä opissa.Veturiin saatiin oppia melkein kädestä pitäen kun oppikohde oli silmien edessä ja käsin kosketeltavissa.Tiedon jano syntyi kun saadut tiedot menivät ristiin oikeaoppisen käynnistämisen suhteen.Ilmavuoto vaivasi viime viikonloppuna ja eilen näytti hyvältä,paineet nousi normaaliin.Mut mut ilmapuolenkojeiden kokeilu paljasti et vuotoa on vielä jossain.Varoventtiilin tiiviste näytti hyvin kovalta ei kumilta,joten taisto jatkuu nuoriso-osaston toimesta.Hyvin palvelleet moottoriöljyt päästettiin koneesta pois ja tukkoisen näköiset suodattimet pääsi pesuun.Sama operaatio odottaa toistakin saman moottorisarjan edustajaa.

Varttuneidenosasto teki pieniä siivous-, järjestely- ja asennustöitä muun avustamisen ohessa.Löytöjäkin tehtiin kun varastoja kateltiin läpi.

Tänään jatkui tallien siivous,nyt lähti tiilikuorma uuteen osoitteeseen.Pääsee hyötykäyttöön kun tekee traktorin alle ajoalustan.Reilu 2 tonnia on tavaraa hukattu nurkista uusiin suuntiin, alkaa tulemaan tilaa se ei ole tiedossa et mihin tarkoitukseen.

Tuesday, September 8, 2009

Kalustovaurioita

Ei pitäis jäädä lomille, nyt on remppaa riittävästi.Ilman suuria murheita mennyt kesä poikii kalustoon vaivoja kauden loppupuolella.Eilen laukesi laakeripukki leikkupöydästä, onneksi varaosat löytyi Vantaalta etävarastosta ja reilun kahden tunnin päästä oli varaosat kädessä ilman rahtia.Edelliset varaosat tuli lentäen Saksan etävarstosta, kun pe tilasin niin la oli osat noudettavissa.Tämä kone on koekäyttöä vailla ja sitten palautus työkohteeseen,sikäli hyvä kone tällä hetkellä ettei sille ole kuskia niin joutaa tekemään kiireellisemmät koneet pois alta.

Mystinen sähkövaivakin on yhdessä ajoleikkurissa, kun laittaa ajovalo päälle nin kone meinaa hyytyä.Virtalukko taitaa olla loppumetreillä, se selviää kun käyn paikanpäällä tutkimassa.

Tallissa jatkuu vaihdelaatikosta purettujen varaosien lajittelu, nyt on pöydällä tilaa kun suurimmat komponentit on laatikossa ja viisi karamellilaatikkoa pultteja on seulomatta ja onhan niissä muutakin pientä osaa tarjolla.Vetokoukun päälirautakin joka tuohon ikuisuus projektiin kuuluu pääsee pienen fiksauksen jäölkeen paikoilleen.Vanha koukku oli niin kulunut et tuohon yläpuolella olevan rautaan joka estää perävaunun pomppaamisen pois koukusta oli hitsattu julmasti lisää rautaa ja huonolla saumalla kaiken lisäksi.Nyt on uusi koukku niin rauta täytyy palautta alkuperäiseen paksuuteen takaisin.

Monday, September 7, 2009

Laatikko laatikkoon

Taavetin varavaihteisto nousi pöydältä ja laskeutui puulaatikkoon säilöön.Suojarasvaa reilusti päälle ja vaihdelaatikon sisäpuolelle.Lopuille varaosille täytyy vielä sommitella tilaa ja suojarasvaa päälle.

Ei vielä tullut soitettua traktorikauppiaalle ja tehtyä hölmöntölmäystä laittamalla nimi paperiin.Ehkä toi kuume menee ohi kun muutaman päivän vartoo tai sitten on löydettävä sopiva harrastekohde.

Sunday, September 6, 2009

Talkoilua.

Tiilitalliin talkoisiin ja säpinää riitti.Autokuorma tavaraa haki paikkaansa,lohkolämmitin niistä yhtenä kohteena.Asentajat löytyi ja vuosikerta pakkasnesteet valui koneesta ulos.Katkaisuhoitoa tarjoiltiin kahdella rintamalla,minä moottorisahalla seinät vieret siistiksi ja Juuso ruohonleikkurilla nurmikot lyhyeksi.Klippo toimi hetken kuin höyrykone savusta päätellen,öljyn vähyyttä ilmeni koneessa.

Sähkövalaisin löysi helpolla paikkansa ja tuo hämäränä vuosia ollut välikkö valoistui mukavasti.Vesiletku haettiin pitkinpoikin Pirkanmaata,neljässä paikasta haettiin ja sitten jouduttiin tyytymään 2 mm ajateltua pienenpään letkuun.Onneksi letku oli tuore ja venyi helposti paikoilleen,kun yksi nähdyistä vaihtoehdoista oli lähinnä kummipamppu.

Kaapeille löytyi paikka ja siistiytymistä tapahtui samalla,alkaa tietyt linjat löytymään esineille ja niiden paikoille.Kääntöpöydässä on havaittu pientä nihkeyttä,joka on ilmennyt hiljalleen.Verstaan puolelta löytyi sopiva suukappale rasvaprässiin ja autosta prässi ja eikun rasvaa yhteiskunnan rattaisiin.Voitelun vaikutus näkyi aika nopeasti,pöytä tuntuu jopa rullaavaan.Tippakannusta rasvaa nariseviin rissapyöriin niin aina vaan vaimenee käytönäänet.

Ilta tummeni kovaa vauhtia kun päivän ykköskohdetta vaivanneet sähköhäiriöt oli poistettu ja lohkolämmitin loi lämpöään lohkonkyljessä.Kyllä vanhan koneen käynnistäminen lämpöisenä on armeliasta verrattuna kylmään eetterillä tehtyyn.Muutama pieni pyöräytys ja ei mitään vakavaa,joten seuraavaksi 10 sekunnin pyöritys puolipuristimet auki.Menohaluja tuntui olevan tuntui venttiileistä näkyi komeat sumut suuttimista.Hetken harkinnan jälkeen kaksi äijää puolipuristimien kimpussa,ensin ykkönen kiinni ja sitten kakkonen ja jo kuului ensimmäiset yskähdykset.Kolmonen ja nelonen kiinni ja jo näkyi savumerkkejä ja hetken päästä tiilitalliin leijui kylmän dieselin savu,17 vuoden uniaika on päättynyt.Kaikki toimii moitteettomasti,paitsi kompura ei halunntu nostaa paineita ilmapuolelle.Tiivistevikaa epäiltiin kun kansi aukesi,tuohan selviää.

Muutaman kuukauden aikana on herätelty unilta kolme konetta ja kahden vanhan tutun kaveriksi,vielä olis jonossa muutama kone jotka kaipaa hellää hoitoa.

Friday, September 4, 2009

Juhlallinen hetki

Harrastepuolen juhlapäivä.Blogikirjoitus numero 300 on vuorossa.Viiden vuoden aikana on kuvattu 650 Volvo-traktoria,tänä vuonna 100 ja juhlakone oli malliltaan 650,kuvailu alkoi 02.01.2005 ja nyt 04.09.2009 on yksi etappi saavutettu.Kaikkiaan Volvoja on kuvattuna 665 kpl,juhlakone löytyi Turusta ja tulihan siitä vielä kauppaakin tehtyä puolivakavissaan.Tuohon saavutukseen on mahtunut mukavia keikkoja ja muutamia pettymyksiä,litrakaupalla juotua kahvia ja syötyä pullaa.Kuvauspäivät voisi laskea niin tietäisi kuinka monta konetta sitä keskimäärin on päivässä kuvannut.Kilometrejä en ole laskenut,enkä laske harrastua on harrastus ja sillä sipuli ja jollei harrastus vie kaikkia rahoja se ei ole harrastus.

Nyt sitten tarttis tehdä jotain kun olen säästynyt tuolta ostokirouksesta näinkin pitkään ja löytää joku hyvä veruke ettei tuo juhlakone muuta kotipihalle.Hinta putosi mielenkiintoisen paljon kun vaihtokonetta ei ollut tarjota.Pitäiskös myydä loputkin pois ja ostaa tilalle kotimaista runoutta??Mielenkiintoinen ajatus kun tuota vitsiä on tullut heiteltyä aina silloin tällöin ilmoille parin vuosikymmenen aikana.Tietysi olishan sitä muitakin houkutuksia,vois istahtaa paikalliseen kuppilaan ja tuhertaa tuoppiin maalliset murheet.Jos siitä on sama seuraus kun kevättalvisesta siideripullosta,kolmen päivän närästys niin ei paljon tuo tuoppimaailma kiinnosta.

Vois olla parempi et jos ostais kiskoliikennekaluston edustajan kotipihalle,ei tarttis välittää onko tankissa polttoöljyä vai dieseliä onko kone kilvissä vai eikö.Tosin veturin säilytys ja siirto on aina oma lukunsa ja maamme on tulvillaan huonosti voivia muistomerkkivetureita tulvillaan.Pelastaisivat edes olemassa olevat.

Wednesday, September 2, 2009

Ammattitaidon vaateet???????.

Kummallinen edisodi,loman aikana oli ajoleikkuri hyytynyt työmaalla ja maahantuojanmerkkihuolto antoi tylyn tiedon.Kone loppu eikun uutta kehiin ja uutta moottoria ei kannata ostaa kun ottaa koneen iän huomioon,10 vuotta ikää leikkurilla.

Maanantain ajelin tuon konevikasen pajan puolelle ja öljytikku irti,vain reilun sentin yli ylärajan oli öljynpinta koneessa.Ilmapuhdistin puoleen väliin asti öljyinen.Öljyt pois ja suodatin pois,tulpat oli oma lukunsa toinen paksussa mustassa kartassa ja toinen öljyisenkarstan peittämä.Jälkimmäisen tulpanhattu oli aivan löysässä joten ilmeisesti palamaton poltoaine oli valunut öljytilaan kun jäteöljy haisi bensalle.

Hain uudet tulpat,ilmansuotimen ja öljynsuotimen niin tiskin takaa sanottiin et jahas meinaat korjaata vanhan rojun.Sanoin etten korjaa vaan tutkin et mistä närästää ja sitten tehdään päätöksiä koneen suhteen.Kuulin et vaihteistossa olisi sisäinen öljyvuoto joka ilmenee hyytymisenä.Uudet tulpat ja ilmansuodatin paikoilleen ja öljyt koneeseen.Käyntiääni muistutti vanhaan tuttua eikä savutusta,joten kone lämpöiseksi ja öljyt pois ja suodatin.Uudet öljyt ja suodatin ja käyntiin,ei mitään vaivoja.Joten koeajolle ja vilkut hukassa ja vasemman puolen vilkku.Puolitoista tuntia koneella täyttä työtä,ilman ongelmia.Paluu pajalle ja sähkövikojen kimppuun.Maavikoja tarjolla ja palaneita polttimoita.Kone palautui takaisin työmaalle ja tänään kuulin et kone toimii moitteettomasti.

Ihmettilin valtuutetun huoltokorjaamon toimintaa,jos ammattitaito on tuota luokkaa niin voi hyvää päivää.Kyllä tolla asenteella menee uutta konetta,mutta asiakasta ei näy toista kertaa.Vastaava kone maksaa uutena noin 10000 eur ja vanhasta "konevikaisesta" olisi saanut jotain vaihdossa,laskin et jonkinnäköinen säästö tästäkin tuli työnantajalle.

Kesälomalla tallista poistetut taavetin osat lähtivät viimeiselle reissulle eilen.Kuormaus oli helppoa,kun auton lavalla oli pieni kaivinkone.Liina kiinni koukkuun ja rojulla suunta ylöspäin lavalle.Liki 1500 kg oli rautaa kasassa.

Sunday, August 30, 2009

Pitkä talkoopäivä.

Talkoopäivä venähti kun jo perjantai ehtoolla aloiteltiin pienillä järjestelyillä.Levottoman yön jäljiltä aloittelin veturin sisätilojen imuroinnilla päivää ja jatkoin lasinpesulla niin Hurusta kuin Morestakin tuli laseja puhtaaksi.Toisella puolella tallia Simo jatkoi kaluston käyntikuntoiseksi palauttamista hyvällä menestyksellä.

Työkaluille löytyi kaappi ja kaapille paikka lukitun oven takaa.Taukohuoneeseen tuli mukavasti tilaa kun rälläkät ja porat muutti uuteen osoitteeseen.Ilkka siivosi viimeistä pilttuuta ja tavaroille löytyi paikkoja.Näin se yleisilme kohenee.Illalla valmistauduttiin yölliseen vesityssessioon,tosin uniaika jäi turhan lyhyeksi vain muutamaan tuntiin.Puoli neljän korvilla haalarit niskaan ja kaivolle venttiiliä avaamaan.Tuo ihmisen tekemä nerokaslaite kun toimii uusiutuvilla polttoaineilla vain vettä ja halkoja ja matka jatkuu.Osa porukasta aamusaunaan ja toiset kahville,kello keikkui aamuviittä kun kamat oli autossa ja kotimatka edessä.Tiilitallissa tuli viihdyttyä aika hyvin,muutama sapuskakeikka tuli tehtyä muuten aika kului seinien sisäpuolella.Pe ilta kahdeksan aikoihin menin ja su aamuna viiden aikoihin lähdin.

Thursday, August 27, 2009

Lomat lopussa.

Loma loppuu ja hyvä niin,palautuu arkirytmi asioihin monellakin tavalla.EI huono loma 15 kuvattua Volvoa,kymmenkunta muuta ja tänään puolet virallisesti maahantuoduista kumitelatraktoreista.Istuin kaupoilla tänään ja huonolla menestyksellä,kyl istuimia löytyi toisista puuttui jousto ja kaikista etäisyyden säätö.Kiintopenkkiä en traktoriin ajatellut asentaa,vaikka se onkin helppoa.

Kilometrejä on paukkunut noin 2500 km loman aikana ja vielä viikonloppu edessä.Kirjahyllyyn on kertynyt luettavaa rutkasti kun Lepaan puutarhatekniikka näyttelyssä ostettu kirjasarja saapui ja muutenkin hyllyssä odottaa höyryveturioppi.

Tänään jälleen koluttu yksi yksityinen museo läpi ja nähtävää silmille aivan riittävästi.Oli jubeboxia,mopoja,moottorisahoja,traktoreita ja autoja.

Tuesday, August 25, 2009

Tavoite saavutettu.

Asetin kesälomalla tavoitteeksi siivoa tallista ulos tuo 10 vuotta sitä koristanut 1200 David Brownin takapää.Tuo aikoinaan varaosalähteeksi ostettu traktori,moottori sökönä ja etuakseli sekä takarenkaat vanteineen oli jo myyty pois.Hiabin nokassa vaelsi kuorma-auton lavalle ja kotona etukuormaaja traktorilla pihanperälle.Kaikki tarpeeton tuli silloin jo poistettua ja koko takapää sitten tallin kätköihin varalle.Joka ainoa 1200 taavetti joka on minulla ollut on hyötynyt tuosta varaosalähteestä ja vieläkin jää osia varalle mukavasti vaikka kuoret lähtee sulattoon ensiviikolla.

Muutamana iltana ja viikonloppuna tehty puominostin näytti kykynsä,kevyesti nousi vaihteistonpohja ja takasilta samalla kertaa poisvientiä varten.Samaan kasaan pääsi myös etu- ja moottorinkehto ja vaihteiston kansi.Alennusvaihteet on vielä pihanperällä ja jotain muutakin pois lähtevää tavaraa kertyy kuormaan.

Istuin projekti on vielä kesken,Pöytyällä olis penkki tarjolla muttei ei ihan sen mukainen joka nyt on hakusessa.Tänään kokeiltiin toista purkaamoa,mitä heiltä löytyy varaston perukoilta ja millä hinnalla.

Sunday, August 23, 2009

Pohjanmaalla.

Torstai meni vanhan varaosalähteen purkutöissä,10 vuoden sisällä olon jälkeen on aika siivota rojut pois nurkista.

Perjantai aamulla keula kohti nääskylää ja matkalta pari kaveria mukaan ja suunta kohti tietä numero 66.Alavudelle ajateltu kahvitauko vaihtui lounastauoksi,olihan kello jo 11.Lapualta härmien läpi kohti rannikkoa ja Uusikaarlepyyn jälkeen alkoi olemaan sovittu kohde näkösällä.Kello 13 oli sovittu tapaaminen kuvaamisen suhteen ja kello 13.07 näki kohde ja kuvaaja toisensa,aika hyvä saavutus kun ei ajoajasta ollut varmaa tietoa.Talosta kolme kohdetta ja paluu keskustaan tuotti yhden kuvattavan lisää.Poikkeama Munsalaan josta raskasta rautaa kameralle ja hieman kesken on tuokin projekti mutta sentään katon alla.Muutenkin kohde näytti paremmalta kuin hiljattain Tampereelta Toijalaan muuttanut lajitoveri.

Paluu kohti Uudenkaarlepyyn keskustan suuntaa tuotti kahden kohtaan kuvausksen,toinen heistä paljasti olemassa olonsa jo menomatkalla.Isäntäväki vahvasti ruotsinkielinen,mutta kyllä tuostakin selvittiin hieman vaatii aikaa ja malttia molemmilta jotta asia selviää.Jepuan asemalle kuvaamaan päivän ensimmäinen juna.Josta suunta kohti Vaasaa, rautatieasema olisi kuvattu ei onnistu radanpuolelta uuden uljaan matkakeskuksen työmaan takia.Konepajan muistomerkki tuli sentään talteen.

Rantaa pitkin Sundon ja Sulfan rajamaille,toinen tiedossa ollut kohde jäi talteen ja jälkiruokaa kameralle löytyi naapurista.Tuo käsittämättömän kokoinen kraateri tuli kuvattua yhdeltä reunalta,komean kokoinen peltoaukea.Vaasan lentökentän jälkeen kiilui kameraan päivän viimeinen saalis,kaksi oli tiedossa ja yhdeksän tuli kuvattua ei huono reissu kaikenkaikkiaan.Laihian asemalta päivän toinen juna talteen ja matka jatkui Terjajoen asemalle josta Isonkyrön asemalle jossa myöhästymisen takia saatiin junakohtaus talteen kun Laihialla nähty juna odotteli toista asemalle tulevaksi.Ylistaron asemallakin tuli poikettua ja sitten Seinäjoelle ratatyömaata vilkaisemaan.

Niin monella tavalla vaikuttavan aineen pullonetiketissä komeileva latoaukean tuotantolaitoksen vieressä tuli poikettua.Ilmassa leijui selvästi jonkin tuotantoon liittyvä tuoksu,ei paha mutta mielenkiintoinen.Koskenkorvalta Kurikkaan ja muistomerkki veturi kuviksi kerrankin kesäkelillä.Paluumatka alkoi hämärässä ja loppui pimeässä noin 1020 km tuli auton mittariin päivän aikana.

Kotimatka lyheni vain tiilitallin kulmille,kun lauantaina tehtiin jos jonkinlaista remonttia.Kulkuesteitä vaihdeltiin yhdenmukaiseksi ja Simo väänsi erävoiton maamme pienimmän leveäraideveturin moottorista,käyntiin lähti parinkymmenen vuoden jälkeen.Polttoainepuolelle tiivisteen vaihto ja öljyt vaihtoon niin hyvältä nayttää.
Toinen pienen pieni veturi joka meitä käyntihäiriöllä kiusaa,johtaa vielä.Vika on ilmavuodossa,kunhan vain löytyisi paikka niin kuntoon tulisi.

Wednesday, August 19, 2009

Kilsoja alle

Vaihteeksi kilometrejä sisältävä päivä takana,kuvaussaalis aika köyhä mutta kuitenkin yksi Volvo ja Vanaja talteen.Aamusella Vt2 pitkin Huittisiin ja sieltä pohjanmaan tietä pitkin Kankaanpäähän josta kaffepöydän kautta kahden naisen nimen omaavaan kaupunkiin.Meinaan Kristiinankaupunkiin josta löytyi päivän Volvo ja pari muttakin paikkaa tuli koluttua läpi laihoin tuloksin.Paluumatka Honkajoen kautta ja taaantuma on puraissut konekauppiaiden varastot todella tyhjäksi,ei kauhiast katteltavaa.Nopeus on valttia 8 min ja 6 traktoria kuvina kamerassa.

Jokunen kone tullu sit vuodenvaihteen jäljiltä,muttei varastokertymää juuri lainkaan.Vellikellolta tuli kutsu kuskille ja sapuska oli pöydässä kun sinne asti pääsin.Vaihtui kuntakin vaakunansa mukaiseksi,kovin oli Laviaa menoa hetken aikaa.

Muutama tunti meni jutustellessa ja sitten kotia kohti,navigaattori ehdotteli omiaan pitkin matkaa ja Vt1:llä hävis koko tiekin välillä,turha on karttoja päivittää kun n uusi tie on vielä kesken.

Tuesday, August 18, 2009

Kosteeta

Loma sujuu mukavasti sadekuuroja väistellen, eilen aamulla ensin letkukauppaan ja teettiin puominostimelle letku, asennus ja kokeilu.Hyvin toimii ainakin tyhjänä ja lasketuu nätisti, väriä pintaan runko-osa ruskeaksi peruskoneen mukaan ja jatkopuomi keltaiseksi turvallisuuden vuoksi.Ehtoopäivästä vielä tuli haettua sylinterinletkuun huohotin, joka estää lian sisälle pääsyn ja toisaalta ilman ulostulon.Samalla tuli siivottua tallista ylimääräistä rojua pois ja kuorma vietyä kaatopaikalle.Jakokeikka ensin trukkilavan jämät omaan kasaan,sitten akku ja maalipurkki oikeisiin lokeroihin ja painekyllästettypuu omalle lavalle.Toinen kuorma suuntasi naapuripitäjän puolelle ja 15 vuotta hyllyssä maannutta maatalousalan esineistöä museoon.

Tänään on yritetty irrotella portaita junavaunusta, ainoa mitä irtosi oli rautasahanterästä hampaat.Sen verran kovaaa rautaa tuntuu olevan,rälläkkä kävi mielessä mutta sähkön puute estää tuon toteutuksen.Toisaalta vanha puukorinen junavaunu saattaisi kärvähtää osittain vaunun alla tehtävästä työstä.

Huomenna koitetaan päästä likelle merta, muttei lähellekkään pääkaupunkiseutua vaan reilusti ylöspäin oleviin pitäjiin.

Sunday, August 16, 2009

Museojunailua

Tänään erillainen harrastepäivä.Aamulla Röykän ja Otalammen aseman välimaastossa nappaamassa museojuna talteen ja verkkaisesta matkavauhdista johtuen kerkesin vielä junan edelle Nummelan jälkeen ja uutta kuvaa pikselimyllyyn.

Huoltoasemalta tulentekovälineitä ja turistina junaan,suunta kohti Suomen Rautatiemuseota jossa ns. lämmintä kalustoa näytillä kolmen dieselin ja kahden höyryn verran ja piharataveturit lisäksi.Molemmat säilyneet Dr13 2343 ja 2349 veturit oli näytillä,joista toinen museojunan keulilla Lohja-Hyvinkää-Lohja välillä.Dv16 2038 oli kalustoesittelykohteena ja pihareunalla Tk3 1136 tarjosi kyytiä pienellä pätkällä.Hr1 1021 kuljetti sitten matkustajia Hyvinkään ja Rajamäen välillä.

Paluumatkalla oli enemmän matkustajia kuin mennessä,veikkaisin noin kuusi kappaletta.En tiedä mistä moinen laskutulos johtui.

Saturday, August 15, 2009

siivous alkakoon.

Aamulla ensin traktori tallista ulos ja penkki huitin kuukkeliin ja toinen tilalle,heti tuli tallin puolelle tilaa.Seuraavaksi puominostin nostolaitteisiin kiinni ja sylinteriin loput osat paikoilleen.

Moottorisaha sai töitä ja viilari hetken päästä kun teräketju löysi naulan ja toisenkin,taapelinpohja tuli siivottua polttopuiksi ja tarpeettomat trukkilavat samalla kertaa.Muutakin nurkkiin kertynyttä puutavaraa tuli pätkittyä patakiiloiksi.

60x160x20 cm kokoisen puulaatikon käsittely ei ole ihan mukavaa puuhaa,se kun oli varastoitu työpöydän yläpuolelle ja sisältönä vielä käyttämätön valomainos joka lähtee uuteen kotiin.24 vuotta on tainnut olla laatikossa,joten on aika päästä uuteen kotiin.Samaan suuntaan lähtee muutakin tarpetoonta tavaraa.

Tallin lattianrajasta nosteltiin sitten tavaraa tuonne piippuhyllylle,kuten tuo aamulla irroteltu istuinkin.Löytyi tuolta muutama kunnon osakin mitä tullut varastoitua tulevaa tarvetta varten.Uutta vastaava maski löytyi ja toinen korjauskelpoinen kaverina.Vanha Tilley-merkkinen kaasuvalaisin pääsi parempaan paikkaan.

Puominostin sai pintaansa pohjamaalin ja takaisin talliin traktorin perässä keikkuen ja ei päivää ilman vahinkoa.Pakkasneste kannu jäi etupöyrän ruhjomaksi,ei vuoda mutta toinen reuna on lytyssä.Hyvin mahtui koko paketti tallinpuolelle vaikka sitä vahvasti epäilinkin jossain vaiheessa.Alkuviikosta taitaa tulla reissu kaatopaikalle,kun tuli keräiltyä sitten tavaraa valmiiksi pois vietäväksi.

Friday, August 14, 2009

Loma alkoi.

Loma on alkanut,jipii.Eikä vieläkään mitään suunnitelmia,nyt menee lujaa.Puomi uimarannalle oli tämänpäivän työohjemassa ja kierrätys kunniaan.Kolmesta eri veneaisasta,neljä vanhaa ruohonleikkurin terää ja vaakatasoleikkurin kannatinpyörän haarukka romukasasta löysivät uuden elämän.Vain puolen metrin pätkä uutta rautaa holkiksi kahden putken sisään ja homma hoidossa.

Venelaitureillakin tuli poikettua rasvaamassa lukkoja kun joku väitti ettei portti aukene niin kuin pitäisi.Noita lukkoja pitää käsitellä kuin naisia,hellin mutta päättäväisin ottein ja sen jälkeen viedä avaimet lukkoliikkeeseen ja ammattiapu paikalle.Tänään ei heitä tarvittu,kun lukot toimii rasvattuna.

Viikon opetus:Kuinka poistat Klipon männän?Helposti paineilmalla,sylinterin kansi pois ja ilmansuodatin,sen jälkeen paineilmapistooli öljytulpasta sisään ja ilmansuodattimesta reikä umpeen,sitten pieni suhaus ja mäntä on kädessä.

Jaa että unohtuiko jotain?Kun koneestä hävis puristukset ja terä pyörii kuitenkin kun narusta nykii niin oireet viittaa kiertokangen katkeamiseen,niin tälläkin kerralla.

Thursday, August 13, 2009

Näyttelykeikalla

Lepaan puutarhatekniikka näyttely alkoi tänään ja kerrankin ekana päivänä paikalla.Esittelijät hereillä,paitsi siellä missä on väännetty leikkurin toiminnasta oikein kunnolla.Muuten mukava keikka,tosin kirjakauppiaalla oli liian iso houkutus tarjolla.Agraarikulttuuria kirjallisessa muodossa,Maatalouden historia tuli sitten tilattua kotiin kolme kappaletta noin kolme tuumaa paksuja kirjoja.Hintaakin sopivasti,lähes 100 eur per kirja,messutarjous pelasti hinnallisesti.

Noilta kulmilta tuli haettua joku aika takaperin yhtä kadoksissa ollutta kuvauskohdetta ja nyt en löytänyt koko paikkaa.Ei mitään risteykseen viittaavaa,eikä muutakaan mikä olisi kertonut paikasta.Onneksi kohde jäi silloin talteen,silloinkin sitä haettiin muutamana päivänä aina ohiajaessa.

Lomafiilis painaa niskassa ja lomasuunnitelmien puuttuminen,taitaa tulla harrasterikas pari viikkoinen jakso.

Wednesday, August 12, 2009

Museojunailua

Viime perjantai ja maanantai kesälomapäiviä.Alkuperäinen suunnitelma oli olla tiilitallissa jo pe aamuyöstä,se ajatus muuttui ja pe päivä meni pitkälti hitsatessa puominostinta kasaan tulevaa käyttöä varten.

La aamulla sitten keula tuttuun suuntaan ja masentavin maisemin kun tieremontin ntakia käytössä ollut kiertotie oli taasn käytössä.Nyt vaan liikenteen ohjaisi kiertotielle viranomaiset,onnettomuuden takia.Tiilitallilla tuttuihin kuvioihin,vaikka pihalla puhisikin lämpöinen höyryveturi.Onhan tuon taidonnäytteen hoitotoimenpiteitä harjoiteltu muutamana suvena.Kahvilla ja suunsoitolla päivä eteni vähän turhankin lujaa ja kun vielä kerkes juna-ajelun aikana käydä nääskylässä.Iski vatsan vaateet ja pieni nestehukan poikanen vähän kuin selän takaa.Kun perinteisen sapuskan yhteydessä nautittu maitolitra hukkui jonnekkin niin sitten haettiin toinen maitolitra jälkkäriksi,sekin hävisi jonnekkin väsyneen äijän uumeniin.

Kuvia ei kauheasti tullut otettua,joku kerkes kuitenkin letkuapinan tallentamaan,hyvä kun jäi joku todiste päivän hommasta.Mitä enemmän höyryveturiin tutustuu niin sitä enemmän sen tekniikka kiehtoo.Höyry tuo vedestä tehty voimanlähde,niin toimii ilmapumppu kuin generaattorin höyryn voimalla.Samoin aukeaa kattilat luukut,tosin paineilmalla mutta höyryllä tehdyllä ja vesi siirtyy tenderistä kattilan puolelle ja vauhdilla.Keskuspainevoitelua on pidettyä kehittyneiden koneiden ylläpitäjänä,höyryveturissakin on voitelulaite kriittisille paikolle ja loput kohteet hoitaa ammattiatitonen henkilökunta määrävälein.

Sunnuntai kului kovaa vauhtia kun kotokulmia kohti ajelin ja aamuinen onnettomuuspaikkakin oli siivottu,toinen osapuoli makasi ojanpenkalla kuormatilansa menettäneenä vain takaovet kertoivat korin muodosta,muuten ohjaamo näytti suhteellisen ehyeltä.Kulkusuunta oli noin 75 astetta poikittain tiehen nähden.

Su päivällä tuli sitten hitsattua tuo puominostin kuntoon ja nyt sitten kasataan hiljalleen laitos nippuun ja tehdään koekäyttö.

Maanantaina tuli tallustetua muutama romuliike tai oikeastaan romuraudan lajittelimo läpi.Löytyi puolikasta lättähatun liitevaunua ja veturinmoottirilohkoja useampi.Linja-autojakin oli reilusti tarjolla ja paljon paljon muuta roinaa.

Thursday, August 6, 2009

Projektia kattelemassa.

Eilen tutustuminen MTT Jokioinen ja Elonkierto-näyttelyyn,ei ole vielä vanha taito kadonnut.Kyllä naudasta saa kaverin pienellä jutustelulla ja rapsutuksella,
kasivarresta taisi nahka häipyä tuohon karkeaan kieleen.Typen kierto oli hieno kokonaisuus,sen kruunasi valkoinen WC-pytty pellolla.

Rikkakasveista oli hukkakaura hävinnyt,toivotaan et asian mukaisesti on hävitetty.Hamppupeötoon oli rakennettu labyrintti,mielenkiitoinen kokemus sekin.Kahdesti kerettiin ampumaan yhden kyytön toimesta,korjattiin tilanne sitten kunnon rapsutuksella.Hevosistas ei ollut juttukavereiksi ja sikolätissä oli hyvikin sikamainen meininki.Lampaat oli taasen mukaan tulossa,kilipukit sai olla aivan rauhassa.Konekentän reunalta löytyi uusia tuttavuuksia,Munktellin valmistama lokomobiili vuodelta 1900 ja GM-moottorilla oleva salaojakaivinkone Buckeye-merkiltään.Pellonreunassa nökötti Volvo BM pyöräkuormaaja,joten tehtaan tuotabtoa oli tarjolla noin 80-vuoden ajanjaksolta.

Tänään tutkimaan projektia Kirkkonummen takamaastoon,ensin meni reilu vuosi omistajan selvitykseen ja nyt sitten tutkittiin kohde.Kokonaisuus näyttää hyvältä,kun käyttötunnit on pienet vain 1874 tuntia mittarissa.Huono säilytyspaikka on vaan tuhonnut konetta aika lailla.Nivelet on aika lailla jumissa ja syyläri kumisi tyhjänä,taasen öljytikku kertoi reilusta ylitäytöstä.Haistelun perusteella moottoriöljyn joukosta löytyy niin jäähdytinnestettä kuin polttoainetta.Vaihdekepin suojakumi oli murtunut ja epäilys on vahva et sielläkin on väärää tavaraa öljyn joukossa.Mittatikku oli jumissa,samaten hydrauliikan mittatikku.EI mitenkään hyviä merkkejä,muuten olisi hieno ja suorapeltinen yksilö rakentaa ehjäksi.Hintahan tuonkin kohtalon ratkaisee,kuinka sille käy,ensin kuunnellaan omistajan mielipide ja sitten vasta esitetään oma näkemys asiasta.Tuskin pyynti ja tarjous tulevat kohtaamaan.

Tiilitallilla alkaa ensiyönä vuoden tärkein talkoosessio,jostain kumman syystä en ole paikalla kun itsestään selvyyksiä aletaan murjomaan omiin mielihaluihin sopiviksi voi olla parempi et pysyy poissa ja jättää nuo hommat nuorempien käsiin.

Teki mieli heittää kengät pois ja hakea kunnon lehmänläjä ja pursuttaa sitäitteään varpaiden välistä samal taval kuin lapsena.Jäi tekemäti,ehkä matkaseura ei olis ajatuksesta tykännyt.

Monday, August 3, 2009

Vauhtia edelleen sopivasti.

Kiirusta riittävästi niin töissä kuin harrasterintamalla.Kippo on kulkenut pajasta ulos ja sisään sitä mukaan kun vammautunutta leikkurikalustoa on tarvinnut parsia takaisin kentälle.Nyt kippo on ulkopuolisesti käsitelty loppuun ja huomenna koitetaan tehdä sisäpuoli ellei tule mitään yllätyksiä.

Tiilitallissa ahkeroitiin lauantaina vaikkei talkoopäivä virallisesti ollutkaan.Vuonna 2004 sähköistään vammautunut Kisko-Kalle on palautunut käyntikuntoitsen klaaniin,polttoaine puoli kaipaa vielä pientä huoltoa.

Saturday, July 25, 2009

Tuutin täydeltä

Viikko on tarjoillut kaikenlaista toimintaa tuutin täydeltä.Kalustorikkoja riittävästi,työautojen sompailuja aivan liikaa.

Tänään sitten Raaseporin Tenholaan ja traktoritapahtumaan.Saalista 15 kuvaamatonta Volvoa ja muutama muukin traktori.Viimeöinen sade poisti pölyt ja alue oli jalkojen alla kävellä.Parkkipaikka aivan näyttelyalueessa kiinni,mikäs sen mukavampaa.Pääsymaksu kohtuullinen 3 euroa ja kahvion hinnat oikealla tasolla,ei mitään rikastumisen pelkoa vaan hyvää tavaraa mukavalla hinnalla,kun kisamakkara maksoi 1,50 eur ja kahvi 1 euron on hinnoittelu kohillaan.Väkeä paikalla todella mukavasti.Toivotaan lämpimästi jatkoa tapahtumalle tuleville vuosille.

Ilmassa ei ollut minkäänlaista kaupallista hapatusta,vaikka uusiakin traktoreita oli paikalla neljän eri merkin voimin.

Kävi sitten työtapaturma kuvatessa,otin alueelle tulleestaa Volvosta kuvan ja hirmu tohinalla valmistenumerokin jäi talteen.Sitten tuli tuttava ja unohtui tuo Volvon tarkempi kuvaus.Yksi kuva sentään ja tiedot omistajaa myöten.

Sunday, July 19, 2009

Lämpöinen viikko

Viikko on ollut tarpeeksi lämpöinen kelien suhteen.Työviikko suhteellisen normaali,ei yllättäviä kalustorikkoja,eikä ilkivaltaa.

Perjantaina mukava ehtookeikka,pari vuotta kohtaloonsa odottanut konkelo tuli poistettua.Ensin kamat metsään:saha,talja,pari liinaa,narurulla ja oksasaha.Ensin naru yli rungon ja liina narulla perässä ja siihen taljan koukku kiinni ja toinen pää männynrunkoon kiinni.Sahalla kaatolovi halutulle puolelle ja taljalla vetoa,kaatui lopulta kun latva petti.Tyvestä 45 halkaisijaltaan,et sopiva klapipuu vaikka tukinkin olisi saanut helpolla irti.

Eilen Teuron kylätapahtumassa pikainen visiitti,väkeä ja nähtävää oli tarjolla.Kaikki hauskuus vain 3:lla eurolla,oikeaa toimintaa.

Volvo vinkki tarjoili pari konetta,jäi vielä kuvaamatta kun isäntä oli maailmalla,Vanaja-vihje toi tulosta yhden kappaleen verran.

Puhelimella tuli henkilökohtainen kutsu ensiviikonlopun tapahtumaan Tammisaareen.Joten täytyy jättää tiilitallin talkoot väliin.

Sunday, July 12, 2009

Erilainen harrastuspäivä.

Eilen vaihteeksi erilainen kuvaustempaisu,olihan jotain tuttuakin mukana.Aamulla Tikkurilan asemalle ja "kuorma" kahdesta eri junasta kyytiin.Hätäisempi pendolinosta ja loput paikallisjunasta,parkkipaikalle saapui Remu kun sieltä oltiin poistumassa.Ei pyydetty nimmaria tälläkään kertaa.Ensin kierros lentokentän rahtipäähän ja sieltä mutkan kautta kolmosen päähän,taivaalle piirtyi siluetti jota olen jonkun aikaa jahdannut Boeing 747 Cargoluxin rahtikone.Lasku kuville ja koko kentän kierros ja takaisin rahtipuolelle kuvailemaan.Marjarata työmaa esittäytyi kentällä muutamissa paikoissa,vihdoinkin kehitystä oikeaan suuntaan.

Ilmailumuseo kaipaisi kipeästi siivoojaa,sen verran pölyistä tavaraa on esillä,samalla kuului harrastajan vuodatusta siitä kun kone on maalatu väärällä värillä.Sen piti olla helmiäisenharmaa alta,eikä harmaa ja muita alkuperäisen värien edustajia ei ole enää jäljellä.Tuota virhettä koitetaan sitten välttää omassa projektissa.Kovin vajaa ja sekava oli muutekin koko ilmailumuseon anti.

Vuosaareen ratapiha kuviin ja tuo keskokohde sieltä Dv12 92 10 2105 059-3,elikäs 2559 vanhalla numerolla,miksi näitä pitää muuttaa numeroiltaan,kun suurimmassa osassa eurooppaa on eri raideleveys kuin meillä.Ei kalusto kulje rajojen yli niin helposti,Vuosaaresta Malmin lentokentälle siis tuolle todelliselle historian palaselle,jota kovalla kädellä koitetaan tuhoa.Katsokoot rakennusaikaisia kuvia ja nähkööt nuo sokeat suunnittelijat että suolle se kenttä tehtiin kovalla työllä.

Paluu Seutulan kentälle tuotti lisäyllärin päivän toinen Boeing 747,tällä kertaa matkustajamalli ja kohta saapui toinen samanlainen kentää komistamaan.Naapurikaupungista saaoui 10 linja-autoa hakemaan matkalaisia koneesta ja ryhmä tämä suuntasi kohti kallioita,jossa on jokunen tunti vietetty aikaisemminkin.Tuttukin saapui paikalle,joten minut on nähty ohiajaneen traktorin ohjaamosta.Paluu kahden jättiläisen viereen ja koneet kävi,joten kentän taakse ottamaan konetta vastaan.Lasku oli nähty joten nousukin mukaan samalle päivälle,paljon oli väkeä paikalla ja syykin selvisi kolmas saman yhtiön 747 oli saapumassa kentälle.Joten 747 jäi kameraan neljä koneen verran samalla päivällä, ja nousukin tuli videoitua.

Oli aika häipyä tuttuun maisemaan ja sapuskan ja saunan jälkeen takaisin kautta kotikulmille.Päivän saaliina 320 valokuvaa,josta osa on poistotavaraa ja onhan tuossa määrässä kolme nousuvideotakin mukana.

Ei yöuni oikein maittanut ja tänään jälleen tien päälle,vaihteeksi itään.Luumäeltä löytyi kuvaamaton Volvo 400 ja pari muuta tuli sitten palkinnoksi samantien varrelta.

Tuesday, July 7, 2009

Kiirusta pitää.

Lauantain porttivahtina olo,oli mukavaa vaihtelua lekon-syömisen sijaan.Kyllä kansalaisen osaa selittää,kun pitäisi saada auto oven viereen,ettei pikkujalat vaan kulu.Kellä oli invatunnus kotona,kuka oli sitten vaan tavaraa viemässä.Moni vei autonsa kiltisti 1,5 km päähän parkkiin ja tyytyi ilmaiseen bussikuljetukseen,toiset sitten ajeli autonsa pitkin mettiä ja pientareita.Päivälle tuli reippaasti kävelytunteja,kun tuolikin unohtui ottaa mukaan,toisaalta jatkuvasti edestakaisin kulkenut linja-auto vaati oman huomionsa ettei kukaan jää alle kun käännös portilla tehtiin pakilla.Päivän jälkeen totesin et nyt on telahommat nähty lekolla että museolla,eiköhän toi riitä meikäläisen osalta.Kyllä tiilitallin talkooväellä on PALJON joustavampi ajattelutapa,se tuli ilmi moneen kertaan päivän aikana.

Sunnuntaina Pukkilaan Kanteleen kylätapahtumaan,lipunhinta hieman huimasi,tasan 10 per aikuinen.Muutama traktori jäi talteen ja nettiin näkösälle.Muutama Vanajakin löytyi kun aikansa haki ja pari Volvoakin,joista toinen joutuu kyllä ns.raato-galleriaan pienestä valmistusmäärästä huolimatta 788 kpl on traktoria tehty.

Kalustorikkoja on ilmaantunut pajaan ihan reilusti,pari Klippoa joista toinen kivasti kiinnileikannut.Irtosi vielä ja lähti käymään ilman isompia kolinoita,joten sen koneen työura jatkuu vielä.Toinen oli koppavikainen ja menossa pienen paikkauksen jälkeen eläkepäiville sosiaalikämpälle,kopan reikä kiinni ja kone matkaan.Sitten lattialle ilmestyi raivaussaha ja kulmavaihde kolisevana,koneen pesu ja sisätiloihin kuivumaan.Aamulla kulmavaihde pois ja rahisee kunnolla kun pyöritti,uusi tilattu.Perävaunu pääsi hitsaukseen kun aisa antoi periksiantamisen merkkejä,on heikkoa tekoa kun 30 vuoden käytön jälkeen joutuu parsimaan.Toisaalta hyvä sai kerrankin hitsata 3,2 mm puikolla kunnon saumaa,yleensä saa parsia migillä.