Wednesday, December 30, 2009

Ja kerta kiellon päälle

Vanha tuttu fraasi,no tänään kokeiltiin käytännössä ja hyvin toimi.Laskin joulun jälkeen et 118 Volvoa on tänä vuonna kuvattu,joten pari lisää olis 10 konetta per kuukausi saatu talteen.Ilosesta itäsuomesta olis löytynyt ainakin yksi,joten vinkkilistan kimppuun ja lähimaaston vihjeet läpi.Suuntima naapuripitäjiin ja eilen jäi yksi haaviin,oli pitäjän 49 kuvattu Volvo.Puhelimella toisesta pitäjästä lupa täksi aamuksi ja pientä kuntojumppaa kun aurattu tie loppui niin alkoi hanki vain 150 m per sivu.JA ilmassa oli suuren juhlan urheilujuhlan tuntua 120 Volvoa tänä vuonna ja 670 Volvoa viimeisen viiden vuoden aikana,tekee 134 Volvoa per vuosi.Tekee reilu 11 konetta per kk,joten voisi kauniisti sanoa et joka kolmas päivä viiden vuoden ajan olen kuvannut Volvo-merkkisen traktorin ja tuohon ajanjaksoon mahtuu jopa kuukausi ettei tullut yhtään konetta kameralle.Niin paluu otsikon kimppuun,soittelin vielä yhdelle isännälle ja lupa irtosi kotimatkan varrella joten tämän vuoden Volvo määrä on sitten 121 kuvattua konetta.

Muutenkin tuli laskettua pientä tilastoa tältä vuodelta,257 eri traktoria on tullut talteen tänä vuonna.Noin 25 erimerkkiä ilman fuusioita laskettuna noin puolihuolimattomasti.Muutenkin on tullut kuvattua aika lailla,kahden aktiivikäytössä olevan kameran saalis jakaantui seuraavasti:Nikon D90 1718 kuvaa,alkoi 20.5.09 tuon kameran taival ja viimevuoden maaliskuussa hankittu Canon Power Shot S5 si tallensi 2973 kuvaa kuluvana vuonna,muuten Canonin laskuri näyttää 7736 kuvaa.Lähellä loppua oleva Sony DSC-1R on napsinut noin 1500 kuvaa,kun laskuri ei ymmärrä enää lukemia kun tuli 10000 kuvaa täyteen käytössä olevalla muistikortilla.Muuten on kamera tallentanut reilu 25000 kuvaa,kelistä ja olosuhteista riippumatta ja sen kyllä huomaa.Pöly ja kosteus on ollut vieraita monet kerrat ja tuo liki kohtalokas putoaminen hiljattain ei tehnyt hyvää.Kamera kuivui sateen jäljiltä tuolin päällä kangasta allaan ja eikös hihna perhana tarttunut nappiin ja silloin sonipoikien tuotos lähti ja suoraan optiikka edellä lattiaan.UV-suoja antautui heti ja linsiisuoja mursi uv-suojan lasin ja jäi jumiin.Uv-suoja irti ja kaupasta uutta linssin suojaksi,siellä sitten kokeiltiin et paljonko tuli vaurioita ja ihme kyllä kaikki toimii.Onhan sony hidas laitos kun vertaa nykyisiin,mut kyl se vielä kummasti kuvaa kohteita talteen.

Traktoreiden merkkijakauma kuvausmäärinen suhteen:
Volvot 121 kpl
2005 ja 2105 Valmetit 10 kpl tehty Volvon tehtailla Eskilstunassa.
Valmet ja Valtra 24 kpl
Ford ja Fordson 23 kpl
DB ja Case 14 kpl
Fiat ja sukulaiset 12 kpl
Massey Ferguson 12 kpl
International 11 kpl
John Deere 7 kpl
CaseIH 4 kpl
Zetor 2 kpl
County 2 kpl
Deutz-Fahr 2 kpl
Fendt 2 kpl
Caterpillar 2 kpl
Claas 1 kpl
Nuffield 1 kpl
Leyland 1 kpl
Hanomag 1 kpl
Steyr 1 kpl
Ursus 1 kpl
Belarus 1 kpl
Harkov 1 kpl
RS-09 1 kpl

Muutama lomapäivä on tehnyt todella hyvää,kerrankin ei mitään suunnitelmia ja ei mitään velvotteita.

Friday, December 25, 2009

Joulua

Hyvät Joulut kaikille.Pieni nupinnollaus on paikoillaan ja tuon takia vietetään hyvin rauhallinen joulunaika.Alkutalven ikävä onnettomuus aihetti reipasta vipinää ja jättää jäljet väkisinkin.Loppusyksystä korviin kantautunut lähipiirissä tapahtunut hyväksikäyttö epäily,on omalla tavalla lisännyt henkistä kuormaa aika lailla.

Epäily vahvistui myöhemmin täydeksi todeksi,voi hyvää päivää kun molemmat tuntee uhrin ja tekijän on suhtautuminen asiaan vaatinut aikaa.Sen verran vielä nupissa kipinää ettei omatoimiseen lainlukemiseen tullut ryhdyttyä vaan se on viranomaisten tehtävä.Nyt sitten ootellaan tulevia tuomioita,kovalla kädellä kakkua.

Sunday, December 20, 2009

Valkoinen sirkus alkoi

Eilen poikkeama pirkanmaalle ja kanta-hämeeseen.Tavoitteesta puuttuvat kaksi Volvoa pysyy hyvin piilossa,eilenkin oli kaksi vihjettä ja piiloon jäi koneet kuitenkin.

Kyytiläisiä keräiltiin Toijala-Turku radan vanhoilta ja käyttössä olevien asemien lähettyviltä.Pienoisrautatiekaupasta veturi kyytiin ja paluu länsinaapurin tilpehööritriangelin kautta tiilitallin kulmille.Oliskohan ollu vuoden viimeinen kebab noilla kulmilla nautiskeltuna.

Tänään lumisade sekoitti kuvausajatukset,joten oli auton pesu ja sisäsiivouksen vuoro ja samalla kun auto kuivui niin kääsin lumiauran terät valmiiksi huomista varten.

Talven ensimmäiset lumityöt on sitten tehty,noin 10 cm on ollut kertymä.Pari viikkoa tätä tahtia ja sitten sirkuksesta muodostuu valkoinen helvetti.

Friday, December 18, 2009

Liikaa muutuvia tekijöitä

Tänään pääosassa muuttuvat tekijät.Aikaisemmin töihin ja piti aura rasvata,se jäi haaveeksi kun kone ei käynnistynyt.Joten auran vaihto nopeassa tahdissa toiseen koneeseen.Neljä kenttää kutistui kolmeen ja kilometrin ajon jälkeen iski se neljäskin kenttä.Yksi luistinrata kahdesti ja toinen kertaalleen tuli aurattua ennen kahvitaukoa,kahvin jälkeen muistin et autoon jäi avaimet joten autosta avaimet talteen ja kentille takaisin.Loput päivän aurauksista valmiiksi ja akun vaihtoon.

Iski ylimääräinen työkeikka taasen väliin ja samalla tuli soitto et saksanmaalta on kaivattu varaosa tullut,hakemati jäi.Yksi pakuista hyytyi pihamaalle,tuli sentään ajamalla lämpöiseen,et jos selviäs pelkällä talvipolttoaineen lisäyksellä.Huoltoasemalta pari kymppiä talvidieseleliä aurakonetta varten valmiiksi ja kaupasta uusi akku.Kovin oli mennyt pehmeäksi vanhasta akusta kuoret.

Auran terät tarvii kääntää on sopivasti reunoista kuluneet ja vasta kolmas talvi menossa.Matkatoimiston tyhjennykseen työpäivän jälkeen ja kerrankin tuuria matkassa kun autolle ja kärrylle löytyi oven vierestä parkkipaikka.Vajaa tunti ja kaappikuorma kärryssä liinoilla kiinni ja kolmen vartin päästä kuorma purettuna varastoon käyttöä odottelemaan.Olin jo kotia lähdössä kun puhelin pukkasi mielenkiintoista hommaa ja oli hilkulla ettei mennyt ilta pölttoöljyn ajamiseksi tynnyrillä.Apu onneksi löytyi säiliöautosta.

Wednesday, December 16, 2009

Vaihtelevaa hommaa

Normaalia talvipäivän työjärjestys alkaa olemaan,aamulla ensin kentälle ja kokkareet pois jäädytyksen alta sitten jatkuu koneiden huolto.Kentän auraaminen kestää normaalia kauemmin kun reunassa ei ole lumivalleja mihin nojata,saa päätyyn tulla hissun kissun ettei tarvitse tehdä koneeseen isompaa remppaa lipsahduksen jäljiltä.

Ajohihnan vaihto loppuun kun etävarastosta tilatut osat saapuivat aamulla saksanmaalta käsin kosketeltavaan muotoon.Toinen samanmoinen remppa olisi vielä edessä ja sitten jatkuu tuon yhden projektin vääntö.Yksi ajoleikkuri oottele osia vieläkin,taitaa olla neljäs viikko menossa,kovin on hidasta rahdin saapuminen länsinaapurista.Taitaa joku raukka uida pakettia yli lahden kun noin kauan kestää.Ainoa lohtu on ettei ole leikkuukausi enää päällä.Kaksi muutakin samanyrityksen huollossa olevaa konetta odottelee huoltoonpääsyä.Mainoksen mukaan EI VOI KESTÄÄ.

Ikäviä onnettomuuksia on sattunut jälleen autoilijoiden ja rautatieliikenteen välillä,vielä kun tulis päivä jolloi lehdet oppisivat kirjoittamaan sen tosiasian pohjalta ettei juna voi väistää.Eikä se juna niin helpolla pysähdy edes hitaasta ajonopeudesta.Myyntiä ajatellaan kun revitään otsikoita tyyliin:Juna tappoi jälleen.Veturinkuljettajalla on varmaan tarpeeksi paakkua povella ilman noitakin otsikoita.

Tuesday, December 15, 2009

Luistelukausi alkoi

Luistinratakausi alkoi omalta kohdalta tänään,työkavereilla jo eilen kun aloittivat kastelun.Aurasin kokkareet ja kivet pois ja lisää vettä perään.soip hyvin päivän kuvioon kun aloitettu ajovoimansiirronhihnan ja hihnapyörien vaihto.Hihnapyöriä on seitsämän kappaletta moottorin vaihteiston välillä,kaksi ensimmäistä meni hyvin ja sitten löytyi väljää väärästä paikasta.Keskellä konetta on teline joka liikkuu ja siinä kaksi hihnapyörää jotka ohjaa hihnan toisesta reunasta kulkemaan samalle puolen kohti vaihteistoa.

Pajan ja varaston välisen oven alta hieman tuulee kun varasto on kylmää tilaa,oven eteen vaneri ja routamatosta persuuksen alle vetosuojaa niin kyllä siinä remppa sujuu.Ei tarvitse ahteria kylmällä lattialla istuttaa.Huoltotelinen on oiva ratkaisu tuohon työhön,kun koneen kaataa kyljelleen,onnistuu remppa ilman isompia vaikeuksia.Toinen vaihtoehto olisi ollut tunkki ja ajosillat ja sitten remppaa olisi tehty koneen alla maaten.Ei kiitos,toi vaihtoehto tuli kokeiltua edellisella kerralla.

Thursday, December 10, 2009

Verso 1-v

Verso on ollut vuoden päivät käytössä ja aivan turha ostos.36500 km on taivalta taivallettu ja pisin keikka 1425 km yhden päivän aikana.Taidan siis tykätä autosta.Yksi ajovalopoltin ja rekkarikilven valo on ollut poltinvaivat ja kakai kierrosta pyyhkijänsulkia.Muuten on meno ollut huoletonta,kun merkkihuolloista vastaa merkkihuolto.On kumma autotalo,myynti ei toimi,huolto sitäkin paremmin.Tuota olen toitottanut vuosikaupalla ja meno on samanlaista edelleen.

Remppalista näytti loppusuoraa niin sitä luulis,jatketaan 2-tahti koneiden kanssa kun muut on huollettu tulevalle kaudelle.Siimaleikkureille ja lehtipuhaltimille on tiedossa pesua ja huoltoa.Pajassa majailee yksi ajoleikkuri,osat tulossa kun tietäis et koska,ollut jo pari viikkoa tilauksessa.Pari leikkuupöytää,osat tuli saksanmaalta tänään,samassa paketissa tuli myös peruskoneiden osat.Ajovoimansiirtoon nippu hihnapyöriä ja hihnat,ens kesää ei kulje muuten kumpikaan kone.Toisen remmi on pohjannut ja toisen hihna halkeamia täynnä.

Kuvattavaa kalustoa olis tiedossa,kylmenevä sää taitaa lopetella kuvaukset tältä vuodelta,joten sarkaa jää tulevalle vuodelle.Täytyy nyt sommitella et mihin suuntaan lähtee,pohjanmaa vai kymenlaakso olis heti tarjolla.Naapurikunnistakin löytyis koneita,niiden tallentaminen on paljon helpompaa kun ei tarvitse taivaltaa satoja kilometrejä ennen ensimäistäkään kohdetta.Traktoriin sopiva kummi piti hakea,pirkanmaan ja lakeuden rajamailta,myyjä ilmoitti ettei sellaista kumia ole enää kaupan.Nopeat syövät hitaat,näin se vaan on.

Tuesday, December 8, 2009

Mutapainin ystäville

Legendaarinen tv-sarja ilmestynyt DVD-muotoon ja tänään alkoi paini livena.Piti tulla leppoisa huoltopäivä kun kaikki kalusto on tiskattuna.Hetken päästä soi puhelin ja työkaveri soitteli et täytetty kaivanto on hieman pehmeä.Raku katoksesta ja vetoliina mukaan,siellähän paketti nökötti suhteellisen mukavasti upoksissa.Traktorin alla oli maa huvennut,mut kun perävaunu uppoi niin sit loppui liike.En päivänvalossakaan ajaisi konetta moisen paikan ohi,no nyt mentiin pimeässä kantoja väistellen.Liina kiinni ja nykäisy,liinanpää löytyi hinattavan konepeitolta.Uus yritys tuotti tulosta ja molemma koneet kovalla alustalla.

Kovin oli pehmeä kaivettu kohta,kun ei jalkamiestä kantanut.Paluu reitti pehmeää väistellen ja miksen laittanut turvavyötä,äijä heilui hytissä kuin vieterinukke kun pois ajelin.Vanteen reunaa myöten konetta upotin ja kun alla on Nokian TRI 2 kumit,kun kuvio on savea täynnä alkaa kuskista tulemaan matkustaja.Hissun kissun ajelin varikolle ja pesin suurimmat savet pois koneen päältä.Ompahan vähän siistimpi paketti tarjolla seuraavaan kertaan kun tarvetta ilmenee.

Muutama viikko tuli aikamoinen uutispommi lähipiiristä,se on oikeusviranomaisten tehtävä hoitaa tuo asia päätökseen.Aikaa on kulunut liikaa teosta tuomioon,pelkään pahoin.Onneksi omalle kohdalle ei tule todistajan tai syytetyn tuolia persuksen alle.

Varaosia tuli tilailtua sitten pariin koneeseen reilummin kuin normaalisti on tarvis,ajohihna ja hihnapyörät on vaan ajettu loppuun vuosien saatossa.Toisessa koneessa vaikuttaa ikä toisessa ajomatka.Samalla kuuli et kaksi tuttavaa on saanut lähtöpassit ketjun palveluksesta,näin se taantuma puree konekentällä kovalla kädellä.Kolme veijaria yhdestä myymälästä mäelle on kovaa tekstiä.Samassa varaosatilaus rytäkässä tuli muutama uusi Volvokin tietoon.Jotain positiivistä muuten huonoihiin fiiliksiin.

Sunday, December 6, 2009

Itsenäisyyttä juhlien

Mitäpä tähän sanomaan,juhlitaan olematonta itsenäisyyttä kun ennen määräs Moskova ja nyt Brysseli.Sillä erolla tosin et ensinmainitun kanssa voi neuvotella,nyt meitä viedään kuin pässiä narussa ja kaikki komennot otetaan kiltisti vastaan.

Säätila vaihtuessa jälleen plussan puolelle,luovuin viikonlopun ajatuksesta lähteä kaatamaan puita pois tontilta.Maapohja on kova ja sopii tuohon työhön vaikka olis lämpöasteita,puista putolevat vesitipat enemmän harmittaa.Viikonloppu on mennyt tietokoneita siivotessa tuplakuvista ja muusta tarpeettomasta tiedoista puhtaaksi.