Monday, December 31, 2007

Tavoite saavutettu

Kolme vuotta ja 404 Volvon traktoria kuvattuna,ei huono saalis näin harrastuspohjalta.Hangosta-Ouluun ja Joensuusta-Närpiöön on karkea alue missä koneita on kuvattu.Onhan siinä samalla tullut nähtyä Suomen eteläisin läntisin ja itäisin rautatiepiste,
Joensuusta piti sen verran koukata itäänpäin.Pohjanmaan lakeuksilta löytyi nyt helpolla nuo vielä puuttuuneet koneet.Kuvattavaa on jäljellä ja täytyykin olla,säilyy kipinä tähän harrastukseen.

En ole laskenut kilometrejä autossa tai junassa mitä on mennyt näillä reissuilla ja jollei harrastus vie kaikkia rahoja se on väärä.Kolmessa vuodessa on ollut pitkiä reissuja,ensin junalla Ouluun ja autolla loput tai pikku pikakeikka Viitasaarelle.Omalla autolla nääskylään ja sieltä junalla jyppykylään,josta vuokralulla alle ja Viitasaarelle.Kuvaamisen jälkeen Keski-Suomen ilmailumuseoon ja takaisin jyppykylään ja junalla kohti nääskylää.Jokunen tunti on mennyt tiellä,radoilla ja huoltoasemilla,ajellessa ja istuessa.Tietokone ja kännykkä on vinkunut välillä armoa kun on selvitelty omistajia ja soiteltu vihjeiden perään.Avis ja Hertz ovat tulleet tutuiksi auton vuokrauksessa.Vr:n toiminta on ollut hyvää kaikin puolin,mitä junassa on tullut istuttua.Aken puhelin on soinut myös ahkerasti vuosien varrella,tietoja hakiessa.Jokunen kuppi on kahvia hörpätty ja muutama koira on tullut siliteltyä tuolla taipaleella.Sapuska paikassa on oltu uskollisia jos reissu on vähänkin oikealla suunnalla.

Piti tänään vielä yksi kone käydä poimimassa itäseltä Uudeltamaalta,haaveeksi jäi kun nenä muistuttaa vesihanaa vuodon määrässä.Muuten on hyvä olotila.Kiitoksia kaikille mukana olleille ja vihjeiden antajille,ilman heitä ei olis tälläistä määrää koneita tallessa.

Wednesday, December 26, 2007

Jipii,ohi on.

Joulu meinaan,suurin kaupallinen humpuukijuhla mitä on tarjolla.Kukaan ei kuitenkaan muista miksi joulua vietetään.Ei huono aika 4 Volvoa on jäänyt haaviin,joista 3 tänään.Yhtä niistä jahdattu melkein kolme vuotta,tänään kuvattu ja kaveriksi vielä toinen samasta pihasta.

Aattoiltana oli villisikakarsinassa menoa kun paikalla oli emakko,kuusi pikkupossua ja meikäläinen ruokaämpärin kanssa.Ei tullut puremia,eikä muitakaan vaurioita.Ilmeisesti en ollut uhka karsinan sisäpuolella.Muuten on ollut rauhallinen joulunaika.

Sunday, December 23, 2007

Astuin Aikakoneeseen.

Joulukiirus näkyy kaupoissa ja liikenteessä,eipähän kumpikaan minua kiusaa.Eilen piti hyökätä Tampereelle lähtemäti jäi,kun ei tullut tietoa onko paketti noudetavissa jo.Pienoismallia tuli hieman rakennettua eteenpäin.Iltapäivällä iski pieni kuvauskipinä ja tiet vei Inkooseen,Lääke löytyi vinkin mukaisesta paikasta.Pari junaa jäi talteen Inkoon asemalta,muutaman mutkan kautta takaisin kotio.Jälleen tuli kokeiltua kuinka GPS eksyttää,näytti komealta tieltä.Mutta kinttupoluksi muuttui,oliskohan ollut vanhaa alkuperäistä Kuninkaantietä.Jatkoja kun löytyi molemmista päistä.

Tänään käännettiin aikapyörää 30-vuotta taaksepäin ja tuli käytyä Vihdissä tutun luona.Halvauksesta on kuntouduttu hyvin ja rollaattori on jäänyt nurkkaan,vielä teki
isännyksellä mieli uutta kylvölannoitinta tulevalle satokaudelle.Hyvä kun on mieli virkeä ja
katse tulevaisuudessa.Ei ole nurkissa muutosta näkynyt,yksi talo on tullut lisää maisemaan
kun ikkunoista katsoo.Kuivurin päällä oleva koppi on kasvanut hieman ja pumppukoppi on laajentunut.Siinä muutokset mitä on nähtävissä.Pari latoa on poistunut ja metsä ohentunut.
Tietty rapistuminen on näkyvissä maisemassa,aika tekee tehtävänsä.Ei muutosta näkyvissä,
kun lapsuuden kaipuu iskee niin pieni poikkeama näille nurkille ja maisema on lapsuudesta tuttu.Näillä nurkilla sitä ensimmäiset kerrat autettiin vasikoita maailmaan.On navetta kylmennyt nautojen äänistä.Ei tarvita enää kätilöintiä näissä nurkissa,ehkäpä jotain muuta.Pari tuntia meni mukavasti ja sitten tuli aika sulkea aikakoneen luukut ja ajaella takaisin todellisuuteen.

Kaikille tämä lukeville toivotetaan Oikein Hyvää Joulua.

Thursday, December 20, 2007

Tipe tap aika on liki.

Huoltomies sanoi tulevansa kuuntelemaan nostolaitteen aiheuttamaa ääntä,saas nähdä kummoinen lasku saadaan aikaan tuosta reissusta ja vian eliminoinnista.

Kuuset alkaa olemaan maastossa,kalusto alkaa olemaan huollettu uutta käyttökautta varten.Veneet on jääneet sivuosan rooliin.Soutukippo tyhjeni tänään jäistä ja vedestä.Moottorikippo pääsi sisätiloihin sulamaan.Vettä oli reilusti tarjolla,lattialla olleet jäät lähtivät lavuaarin sulamaan.Trimmi toimi,pilssi ei ja pilssikotelo on vettä tulvillaan.Huomenna kotelo tyhjäksi ja kippo saa kuivua hyvän aikaa ennen ulkosäilöön joutumista.

Paja on tullut siivottua perusteellisesti,mutta helppo homma kun vertaa viimevuotiseen sarkaan.Viime vuonna kärrättiin muutman trukkilavallinen ja pari 200 l tynnyriä rautaromua ulos.Nyt ei saanut kuin yhden tynnyrin aikaiseksi,ollaan opittu siivommiksi.Työpöydän pesu oli oma hommansa kun pinnassa majaili parin vuoden pölyt ja rasvat.Kun laimenettu rasvanpoistoaine ei tehonnut vaan liuos raakana ja harjaus päälle johan lika lähti.

Sunday, December 16, 2007

Vihdoinkin.

Traktori lähti käyntiin vaivatta.Vetokoukku on paikoillaan ja jopa toimii,alkuperäisestä koukussa ei ollut kelvollisia osia.Uusi vetokoukku oli omissa varastoissa,nostoraudat tuli tehtyä mallin mukaan ja varaosakoneesta löytyi lukituskoneisto.Säätöjä on tehtävä että 
paketti toimisi kunnolla,mut sen kerkee.

Kyntöaurat tuli laitettua kiinni nostolaitteisiin ensinmäisen kerran sitten vuoden 1999,jolloin traktori hajosi.Vuonna 2001 traktori tuli minulle ja nyt vasta nostolaitteet on paikoillaan.Nostolaitekoneistosta kuului outoja ääniä kun auroilla niitä rasitin,tämäkin oli odotettavissa on kaikki muutkin paikat käyty.Katotaan mistä löytyy tämän närästyksen syy 
ja miten vaiva korjaantuu,pärjätäänkö omin konstein vai tarviiko vaivata ammattimiehen apua.

Kyntöaurat olivat koneen kanssa kuin yhtä puuta ja tuo ilmassa ollut siipi on laukaistu työasentoon.1200kg on jousen esijännite.Leikkuri puuttuu vielä,se odottelee siirtoa ja säätöä viereissä auroissa.Laakereiden vaihto on leikkurissa tiedossa,kun mutkin laakerit on vaihdettu.

Eilen oli kolme tallitonttua liikenteessä ja nääskylästä otettiin neljäs kyytiin.Perinteinen sapuskapaikka sai vieraita jälleen.Kaupan kautta kahvinkeittoon,kaupassa nähtiin muutama jäsen lisää.Olishan ollut oikein tonttujoukko koolla.Tiilitalissa suljettin palo-ovet ja katsottiin kaikki paikat läpi,kaikki oli kunnossa talvea varten.Kahvinkeitin taisi tipsutella viimeiset kahvit tänä vuonna,pestynä jäi odottelmaan uutta talkookautta.

Saturday, December 15, 2007

Voimaa on

Kaksi päivää meni mukavasti leikkupöydän rakentelussa,14 uutta laakeria tiesi paikkansa ja maalille oli kanssa käyttöä.Perjantaina pääsi keskittymään vaihteeksi jäljellä oleviin pienkoneisiin,vielä jäi tähteille muutama osapulasta kärsivä yksilö.

Perjantaina ehtoopäivän ohjelma koostui pikakeikasta Ylöjärvelle,kaverille uutta konetta hakemaan.Ajallaan oltiin siellä ja vanhan pois ja uusi tilalle,aikaa kului tähän operaatioon noin  10 minuuttia kaikkiaan.Kotimatkalla poikettiin kahville ja pientä liukkautta havaittiin matkan varrella.

Aamulla hieman jälkeen seitsämän lähtö uudelleen samoille nurkille.Kaveri riksusta kyytiin ja tankki täyteen halpaa naftaa 1.064 eur/ltr.Toijalasta lisää populaa autoon ja Ylöjärvelle.Kolme Volvoa oli päivän saalis ja kaikki 200m päässä toisistaan.Poliiseilla tuntui olevan kiirettä,kolme autoa nähtiin ja kaikki hälytysajossa.Voimaa tuntui olevan takarenkaissa kun Toijalassa suti risteyksissä ja muutenkin oli liukasta.Ylöjärvellä oli hiekkatietkin kuin peilejä,sen huomasi kun yritti pysäyttää auton.Ylämäki oli aivan peili kun kulkupeli suti nelosvaihteellakin.Kotimatkaa kiusasi sankka sumu ja sumu loppui jääkeli alkoi.Hiljainen oli valtatie 2.

Tuesday, December 11, 2007

Saumaa

Hitsisauma on ollut päivänsana.Koko päivä on mennyt hitsatessa kesän ruhjomaa leikkuupöytää.Liki metrin verran oli havaittavissa halkeamia pöydässä ja lisäksi 55 cm vahvikerauta paikoilleen.Hitsattuna molemmilta puolilta.Alle 2.0 mm puikolla sauma jossain kohdissa kolme rinnakkain ja päälle uusi sauma 3,2 mm puikolla.Ei palanut muuten heppoiseen peltiin reikiä tällä konstilla.

Huomenna hionta ja kannatinpyörien takaisin laitto sekä hiontaa ja maalausta.Aika näköjään korjaa tilanteita aika lailla,taitaa ruveta tasottumaan tuo mielenkuohunta erään kirjelmän taholta.Kuten aikaisemmin veikkailin,eilinen kenties opetti jotain.En vain tiedä mitä?

Saturday, December 8, 2007

Todellinen tynkäloma

Lomaa piti hieman lyhentää alkuperäisestä,eilen aamulla kiltisti töihin pariksi tunniksi ja hakkuri työkuntoon.Aamukahveen jälkeen unenpuute tuntui edelleen,kahden huonosti nukutun yön jälkeen.Mieli oli kuitenkin virkeä joten keula kohti Porvoon seutukuntia,varaosia kyytiin pieni kassillinen matkan varrelta.Hinausautot olivat kerääntyneet Kehä III ja lommopeltiä kyydissä,traktorikaupoille vaihteeksi.Ensimmäinen kohde huimasi jo lähtöhinnalla ja kuvatessa alkoi kone tuntua jotenkin tutulta,valmistenumero kertoi totuuden.Ennestään kuvattua kamaa,makeistehtaan kautta toiseen liikkeeseen.Kohde näytti mukavalta ja hinta oli kohillaan,muutama kuluma kertoi jotain menneisyydestä.Etuakseli kertoi kovasta kohtalosta ja hitsisauma karusta remontista,ei mikään mukavin remonttikohde.Myyjä yllätti vaihtotarjouksella,johon totesin:Et keskustelu kaupasta loppui tähän,kuului jotain pientä selitystä hinnotelusta.Totesin et:Kiitos ja näkemiin,työntövarsi jäi varaosatiskiltä mukaan.

Porvoon seudulla halvin nafta mitä on nähty vähään aikaan,vain 7,5 snt/ltr.Joku siis nyhtää rahat pois kotikulmilla,joten tankkaan muualla ja 80 litran tankki antaa liikevaraa tähän.
Myrskylässä pikainen poikkeama,päivä oli muutenkin saanut jo omintakeisen olotilan aikaan.Hyvinkäällä lämpöinen ateria muodostui pitsasta kun noutopöytä ei houkutellut.Liikkeessa houkuttimena 6-sylinterinen taavetti,tutun myyjän kertomana en suuria odottanut kun viereen kävelin.Kovia kokenut jos tunnit olivat kohdillaan,käytön jälkiä joka puolella tasaisesti.Ei olis ensimmäinen sotaratsu joka kotia tulisi vietyä,taitaisi olla numero kolme.Hinta ei kuulostanut pahalta vaikka vanhus tyrmättiin täälläkin,sen sijaan kuului jotain muuta hinnan suhteen.Nimeä ei tullut paperille,vaikka jollain tapaa olisi helpoin ostettava tutun merkin takia ja tietyt hankaluudet ei pelota kun näiden kanssa on taistelu jo vuosikaudet.

Olisi jollain tapaa helpompi ostaa vanha taavetti kuin Volvo,vuosien aikana hankittu kokemus ja tieto niistä vaivoista sekä niiden korjaamisesta jotka voivat ylättää eivät huoleta.Hitaus tieajossa on taavetin huonoin puoli ja hyviä puolia on sitten huimasti tarjolla.Työhön kuin työhön sopiva vaihteisto,kaksi nopeutta voiman otossa ja pieni polttoaineen kulutus.Toivotaan ettei kuume nousis liikaa,kutoskone on poikaa.Merkki on vaan hakusessa.Volvon,taavetin,natikan ovat korvia hiveleviä äänimaailmoiltaan,eivät herätä närää kun käynti on kaunista ja hiljaista.

Tänään tehtiin rotalle joka kellariin tunkeutui ilman lupia pieni ylläri,pelti reiän eteen kun muovitulppa ei ulkopuolella tunkeilijaa pitänyt.Katotaan kuinka häätö toimii vai tarvitaanko
muutama loukku vaivan elimointiin.Taavetin sivurajoitimet tuli kuntoon pienen sorvauksen jälkeen,vetokoukun lukitusrauta odottaa vieressä asennusta jonka jälkeen voisi traktorin kääntää jälleen tuttuun suhtaan tuolla tallissa.

Mielessä pyörii eroilmoituksen täyttö ja jättö,olisiko aika kääntää pyörää hieman taaksepäin ja siirtyä takaisin tuttuun ympäristöön.Paluu tien päälle ja kalustoa entistä aktiivisemmin kameralla talteen.Maaliskuun loppuun mennessä tehdään päätös jota sitten kadutaan tai sitten ei.

Wednesday, December 5, 2007

Tynkä loma lähellä

Työviikko olis takanapäin,perjantaina olis lomapäivä tiedossa.Remppaa tehty ajokoneisiin ja ylläreitä on ollut näköpiirissä.Pesun yhteydessä alkoi näkymään hitsikoneelle työmaata,leikkuupöytä oli saanut pienen osuman ja repeämä oli seurauksena.Kahdesta kohtaa
oli vaivat näkyvissä ja matkalla toisiaan kohti,epämiellyttävä korjattava materiaalin ohuuden takia.Hakkurikin pääsi verstaan uumeniin vain terien vaihto tulevalle käyttökaudelle tässä vaiheessa,ei näkynyt mitään repeämiä vaikka konetta tarkkaan silmäilin.

Kuusirintamalla on ollut hiljaista,onneksi.Huutokaupasta Saksan maalta jäi kätöseen hinkumani pienoismalli kohtuuhinnalla,nyt koitetaan napata toinen mokoma Belgian puolelta.Hinta on jo lähellä kipurajaa mut peli katotaan loppuun asti ennenkuin luovutetaan.

Pääkaupunkiseutu kutsuu ma ehtoolla,esimmäinen kokous vastuullisessa porukassa tiedossa ja kuuteluoppilaan paikka on tiedossa.Kahnausta pääkoppaan aiheuttanut viesti on
saanut pienen s-posti ryppään,jonka käsittely vei oman ajan.Harkinta jatkuu edelleen mitä tapahtuu tulevina kuukausina tapahtumaan asian tiimoilta.Kenties kokouksessa tapahtuu jotain ratkaisevaa asian tiimoilta.Toinen mielenkiitoinen seikka asiantiimoilta on se et traktorinosto on alkanut kiinnostaa vuosien tauon jälkeen.Jos vanhat merkit pitää kutinsa ja hinta osuu vaihdokin kanssa paikoilleen voipi olla et tulee uusi mielenkiinnon kohde tulevalle suvelle.Ehkä on tullut reakoitua asiaan turhakin kriittisesti,mutta saavillakin reunansa jotka on
nyt saavutettu.

Sunday, December 2, 2007

Kasausta.

Talven ensimmäiset lumityöt tuli tehtyä,alkuveryttelyn jälkeeen sopiva jatkumo oli kantaa eilen ositetut Sampoaurat tallin suojiin.Tarvittava siipi siirtyi paikoilleen auroihin ja pultit kiinni.Tulihan kokeiltua siiven alaslaukausuakin mutta huonoin tuloksin,kun vannas otti lavaan kiinni heti alkuvaiheessa.Siipi ylös ja nyt ootellaan pakastumista jos kävis traktorilla auroja nostamassa sen verran et siivet olis kaikki työasennossa.

Tuo toinen pitkä projekti,taavetti sai vihdoin viimein sivurajoittajat paikoilleen.Pikkutapit vielä kun joku päivä sorvaa,alkais olemaan valmista.Vetovarret odottaa muttereita saas nähdä kuinka kaukaa löytyy.pultit löytyi Lahdesta aikoinaan.Vetokoukun lukitusrautakin tuli sopivasti esille ja molemmat vaihtoehdot,sekä alkuperäinen ja varalle hankittu.

Hyvillä mielin työelämän pariin huomenna,kun harrasterintaman asiat on laitettu mietintämyssyn selvitettäväksi.Saas nähdä kuinka toi solmu aukeaa vai jääkö umpisolmuun koko paketti.

Saturday, December 1, 2007

Rauta on kevyttä

Työpäivänjälkeen kärry kiinni ja Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen rajamaille,saaliin noudon aika.
Poikkeama Tammelaan,kesällä havaittu Volvo joutui talteen.Matkalla olisi saanut toisenkin kun henkilömalli roikkui ristiriipunnassa ojan päällä,poliisit tulivat perässä paikalle ja tie oli todella liukas.

Hienosti kävi kuorman teko,trukkimasta tarjosi tasaisen kyydin perävaunun syleilyyn jonka jälkeen kolmelle sidontaliinalle tuli töitä.Veto eteen,veto taakse ja veto kohti vaununlattiaa,
tuntui hyvältä ratkaisulta.Forssassa pysähdys Autokeitaan pihalle,liinat tiukkana edelleen.Noutopöydästä löytyi päivän sapuska,erittäin maukasta Janssonin kiusausta,pannupihvejä hieman lihakastiketta ja perunamuusia.Kookas annos tuli tehtyä mutta makua oli,harvoin on noin maukasta sapuskaa tarjolla.

Vain muutama pidätyskyvytön autoilija mahtui matkalle,heille vois jotain sanoa turhasta
kiireestä sekun yleensä johtaa ennenaikaiseen hautaan.Kuorma hallin lämpöön ja pieni ennakkovoitelu pulttienpäihin.

Outo laite oli kärryn edessä,jo ehtopuolella oleva Toyota Hiace.Kolme kyydissä ja takana reilu
200 kg sepeliä ja kärry koukussa.Laskin et kuormaa olis kaikkiaan liki 700 kiloa ja kun aurat oli kärryssä nousi kokonaiskuorma tonnin korville.Ehkä jopa vähän ylikin,lämpöä riittää ohjaamossa hyvin.Keikan keskikulutus kuitenkin vain 9.03 l/100 km ja autola ikää 17 vuotta.Kyllä nykytekniikka on hienoa kun 7 vuotta vanhalla Transitilla ei pääse noihin kulustulukemiin edes tyhjällä autolla näin talviaikaan.On se hienoa kun on Common Railit ja muut herpeet nykyautoissa,ei tule lämpöä mut nokea ja naftaa palaa sitäkin enemmän.Jos moottori sais
tuottaa lämpöä kuten ennen,ei tulis nokea kun aineet palais puhtaasti loppuun ilman poppakonsteja.

Aamulla iloisin mielin aurojen kimppuun,pulttipyssy,hitsipilli,kuulosuojaimet ja kasvomaski oli parhaat varusteet työn tekemiseen.Purku eteni hyvin ja mutterit nöyrtyivät helposti lämmön ja voiman avustuksella.Laukaisulaitteen vapautus on haasteellinen homma,väärin tehtynä on
ihmiset ja ympäristö vaarassa.Jousessa on 1200 kilon jännite päällä ja sen huomaa kun jousi lähtee liikkeelle.Ylätappi irtosi hyvin ja alapään varoiksi 60 mm naula sokan reikään,kunnon kopsaus ja jousi matkalla yläilmoihin jonka naula esti taipuen samalla uusiin muotohin.

1,5 tuntia meni aikaa aurojen purkuun ja vain yksi epäkelpo osa,tämän myyjä kertoi jo ostohetkellä.Taavetin vetovarsien tapit oli ohjelmassa seuraavaksi,sorvissa hieman pois ja reikä päähän.Katkaisuhoito oikeaan mittaan ja iso prikka hitsaten toiseen päähän,tappi valmis.Neljä tappia tuli tehtyä samalla kaavalla,kahdelle tapille riitti lyhennys ja hitsaus.Sivurajoittimet
olivat vuorossa,sorvarilta haettu osanen sai puuttuvat reiät ja lyhennyksen oikeaan mittaan.

Projektit etenee hyvin,mikä mieltä lämmittää.Huomenna näkee onko auran siipi oikeaa kokoa ja taavetin vetovarret taitavat saada pienen viimeistelyn.