Wednesday, April 30, 2008

Kovaa lomaa

Ei loma helpolla päästä,se on nähty jälleen kerran.La havaittu ja su kuvattu Swed-Tracin valmistemäärä oli aivan pielessä,muistelin että koneita olisi tehty noin 300 kpl.Totuus oli toisenlainen 58 konetta tehty kaikenkaikkiaan, kolmena eri kehitysversiona viimeistä tehtiin
tosin vain kaksi yksilöä.Kakkossarjan koneen tunnistaa Klippanin hytistä jota tämä kuvattu yksilökin edusti.Moottorina huokaa Scanian kutosdiesel,etuakselina ZF,voimansiirron
loppupäästä huolehtii Zetoriin ja Ursuksen traktoreihin pohjautuva vaihteisto.Melkoinen
itä-länsi keitto,väritys on oma lukunsa kultaa ja mustaa sopivasti sekaisin.

Messukeskuksessa käyty paikan historiaa koskeva keskustelu,sai vahvistuksen omista arkistoista vuodelta 1976 olevan lehden mukaan.Oli eka kerta kun paikassa kävin ja ikää vain
6-v,mutta harrastus ei ole matkan varrella muuttunut mihinkään.

Maanantain lomapäivä kesti 32 minuuttia,sitten soi puhelin uutukainen pakettiauto ei käynnisty.Sanoin jo su kun samaa asiaa kyseltiin että virta on loppu,en jaksanut kinata vaan menin paikanpäälle.Kun valot eivät syttyneet ja hätävilkkujenkin rele vain särisi,kannoin vara-akun viereen ja kaapelit kiinni ja voi voi auto lähti käymään.Paluu lomanviettoon oli alkanut,
hain kameran ja kiusasin muutaman veturin pois mieltä painamasta.Yksi uusi tuttavuuskin löytyi veturirintamalta,paluu varikolle ja kärry koukkuun.Risukuorma pois pihaa rumentamasta ja messutavarat järjestykseen.

Tiistai alkoi lupaavasti loman merkeissä ja ullakon tyhjennyksellä,komea oli saalis kun autoon pakkasin vanhat lankapuhelit ja paljon muuta.Kaapin tyhjennyksen yhteydessä löytyi 1600 Hiltin irtopaukkua,ne kun on nykyään kammoissa.Soitin poliisilaitokselle ja kyselin että mitäs tehdään,kaadanko naapurin grilliin vai tuonko sinne.Pyydettiin tuomaan paketti heille,sinne nyssäkän kanssa.Paketti kelpas ja puhelin ei soinut perään,kerroin kyllä että paukut on kotoisin rakennuskoneliikkeen jäämistöstä joka ajautui konkkaan aikoja sitten.Kaatopaikalla oli henkilökunta ihmeissään kun sanoin mitä kuormasta löytyy,ensin ilmaiset jaokkeet pois:sähköeloktroniikka romu,vanhat paristot,metalliromut,pahvit ja lasitavara.Sitten vaakaan
ja sekajäte pois kyydistä ja vaakaan jälleen.Kuorma 20 kiloa ja 7,50 euroa.

Ajatteli loikoa lopunpäivää,puhelin esti jälleen aikeet.Kummityttö oli tekemässä paikkakunnan vaihdosta ja pyysi apua,ei kun auto ja kärry persuuksien alle ja kuorman tekoon.Sammatista Kirkkonummelle vei tie,oli näppärää muutoapua mukana.Kuorma tyhjeni reippaasti vaikka kantajia oli vain kaksi,kun auto oli tyhjennetty ja kärrystä yli puolet saapui lisäapua.Ikeaan
jatkui matka,kaksi pientä sohvaa kyytiin ja paluu takaisin kahvipannun viereen.Ilta tummui ja kamat haki paikkansa,menomatkan miespuolinen muuttoapu vaihtui naispuoliseen kun kotia
päin lähdin.Veli ja sisko olivat apujen sukulaissuhteet.Neito kotio ja äijä unten maille ennen vuorokauden vaihtumista.

Aamulla systeemit selvät,taavetti tallista ulos ja selvittämään mystistä murinaa nostolaitekoneistosta.Soitto huoltomiehelle kertoi jatkuvan noston jäädessä päälle olevan säätövika jonka voi eliminoida kotikonstein,samalla ajettelin vilkaista Fiber-levyjen kunnon käyttövivun juuressa.Ei hyvältä näyttäneet,siitä johtui vivun löysä liike ja vaikeudet pysyä paikoillaan.Apuja ei tuntunut löytyvän vaikka puhelimellä pommitin kaikki mahdolliset toimittajat.Alkuperäisvaraosana tuli tilattua ja keskiviikkona olisi noudettavissa.Huoltomiehellekkin soitin ja kysyin onko jäänyt levyjä nurkkiin,eipä ollut tarjolla.Eka ajelu traktorin kanssa tuli sitten suoritettua ja takaisin talliin vappua viettämään.

Sunday, April 27, 2008

Expoilut on ohi

Messut takana ilman isompia vaurioita,viime vuotinen summa ei mennyt rikki.Tyytyväinen täytyy olla silti ja markkinointia tuleville vuosille sitä tehdään ja samalla sadaan vähän rahaa kaluston kunnostukseen.Uusia ideoita pyöriteteltiin eri myyjien ja alan ammattilaisten kanssa,ne kulkeutuu sitten s-postilla järjestävälle taholle.Yksi pieni virhe oli havaittu ja se on luvattu korjata tulevaan tapahtumaan.

Kun hommat oli ohi joutiin kisakahvit Galleriakäytävässä ja hyvältä maistui.Meikäläinen lähti kaivelemaan eilen havaittua harvinaisuutta kameran eteen.Kone löytyi ja aavistus oli oikea,noin kolmensadan valmistetun yksilön joukosta on yksi ainakin eksynyt suomeen.Vuosimallia 1989 oleva Swed-Trac.

Loma jatkuu että voi toipua viikonlopusta kaikessa rauhassa ja hoitamattomia asioita on repullinen jonossa tulevalle viikolle.Ei mitään vakavaa,pikkujuttuja mutta monitahoisia.

Saturday, April 26, 2008

Messupäivä 2

Oikea näppituntuma on ollut,kevät on liian pitkällä näkyy kävijöissä ja myyjissä.Ihmisiä liikkuu
mut vähän kuin väsyneenä tähän kaikkeen.Pet-expo aukeni seinän takana tänään,kaikenlaisia kotieläimiä näytillä rotista poneihin.En tiedä onko mussa joku koira tutka,kun melkein jokainen vastaan tullut koiruus olisi halunnut tulla tutustumaan.Ei minua haittaa koirat eikä kissat kun nuo kärmekset ja ei mut niin soveliaat lemmikit pysyy poissa.

Sipulitikkari on ollut kova sana tänäkin vuonna,uutta on se et jälkikasvu kitisee et mennään jo.Yleensä se on ollut kun vanhemmat sanoo et nyt mennään ja siitähän se meteli nousee.Hyvä hermosta porukkaa kun kolme päivää pyörittää pienoisjunaa ja vieressä kiertää koko ajan lapsilauma sormet kohti junia osoittaen.

Hammas sai tarvittavaa hoitoa aamutuimaan ja muutaman kuukauden päästä selvii,kuinka hampaalle lopulta käy.Lentoaseman seutukunta tuli esiteltyä ja muutama kone talteen samalla.Pieni kisaväsymys on iskemässä,tosin viime yönä uni oli levotonta.

Talkookausi alkaa tulevana viikonloppuna,joten aikaisemmin mainittu tietynlainen väsymys näkyy ihmisissä.

Friday, April 25, 2008

Eka messupäivä takana.

Hiljaiselta tuntui messumeno tänään,katotaan huomenna.Aamulla todella lämmin vastaanotto,kauniin hymyn saattelema heti kättely perään.Sen jälkeen kaupallista toimintaa parkkiliput kolmeksi päiväksi kahteen autoon.Sitten kysely ettei kai se haittaa kun on "koira" mukana,suu aukeni joen sanoin että kyseessä on kiltti ja hiljainen koira.Se ei syö eikä juo ja ei murise ohikulkijoille,eikä tarvitse ulkoiluttaa.Vielä meinas tulla jotain joten pieni täsmennys oli paikallaan että se on tehty raudasta,sitten ei kuulunut mitään.

Messuhallissa jatkui tuttu suunpieksäntä kun tuttuja vastaan käveli,näin se homma etenee.Pr-hommaa nämä messut on ja hieman saadaan hilloa kaluston kunnostukseen tulevalle kesälle.

Hiljaiselta tuntui paikka tänään kaikin puolin,katotaan miten asiat kehittyy viikonlopun aikana.Koiramme keräsi ihailijoita niin lehdistössäkin kuin messukävijöissäkin,hyvä näin kun houkutin toimii.Messujärjestäkin tuli katsastamaan lemmikkimme ja sai luvan jäädä osastolle.

Aamulla odottaa leukaperätohtori kun etuhampaasta lähti pala irti,kotikylältä ei apuja saanut joten apu löytyi pääkaupunkiseudulta ja heti aamusta aika.

Wednesday, April 23, 2008

Loma alussa

Kevään kohokohta,vanhat lomat pois jaloista ja uusista lomista paloi jo eka viikko hevonhornaan.Työtä riitti aivan loppuun asti,jyrsin piti raahata ammattiauttajalle.Vikalista oli sen verran huima että nostin kädet pystyyn sovinnolla.Kone ei ota kierroksia,eikä sammu,veto on koko ajan päällä ja kuljetuksessa vaurioitunut kaasutin ei näyttänyt hyvältä.

Loput osat koko talven paloina olleeseen leikkupöytään saapuivat vihdoin viimein ja pöytä on kasattu kautta varten.Viikonloppuna lainassa ollut hakkuri on kiukutellut ja tarvinnut pientä parsintaa,vanhuus vaivaa.

Tänään tyypillinen esimerkkipäivä mitä ammattikuvaan kuuluu.Aamulla ensin leikkipuistoon korjaamaan portti ja liukumäestä muutama täkkipultti pois ettei tule vahinkoa.Tolppien päissä olevista hatuista oli tullut entisiä vain pultit tallella.Paluu takaisin ja hitsaten leikkuupöydän rasvaputkien kannakkeet kiinni ja maalia pintaan.Seuraavaksi paikattiin lattiaan remontin yhteydessä tullut reikä,kun vanha lattia häipyi väliseinien kanssa pois maisemaa sekoittamasta.Tilaa tuli mukavasti ja eilen katosta hävitetyt vanhat vesiputket ja kuumavesisäiliö avarsivat tilaa kummasti.Jälkisiivous teki tilasta kelvollisen varastokäyttöön.Tulihan siivottua myöskin pajan pöytä siihen kertyneestä roinasta,joten lomalle lähdetään tyhjältä pöydältä.Sapuskan jälkeen vietiin auto ekaan huoltoon ja jatkettiin siivousta.Puhelin soi ja aamulla kyselin et koskas hitsataan,vastaus tuli kohtaus puun kanssa oli vienyt lavalukosta sangan pois.Huolto soitteli et auto on noudetavissa ja samalla lavalukkojen jahtiin,toisesta kaupasta tärppäs ja uusia lukkojen kanssa takaisin työmaalle.

Kävin sitten vielä pesemässä auton ja kun lattiamatot kuivuivat,irrotelin vanhan ja hitsailin joutessani tuon uuden lavalukon kiinni.Pääsee poijaat heti aamusta töihin.Etteivät veromaksajat huolestu,sitä on nyt kuunneltu viime aikoina ihan tarpeeksi.Huomenna kutsuu Hyvinkää,suapi nähä kuinka käy.Tulisko nimi paperiin traktorin osalta,tarjoan kyllä niin vähän ettei koneen jäämisestä käsiin ole pelkoa.Autokauppa pitäisi tehdä,se vaan ei maistu.

Sunday, April 20, 2008

Pikkumutka

Päivän teemakksi voisi kirjoittaa Porkkalasta-Pirkanmaalle mutta kuka kutsui poliisin?Toinen vaihtoehto olisi mitä järkeä lähteä kuvaamaan kun selkä on jumissa,kuvaus kuitenkin vei voiton.Aamulla sovitusti vain vartin etuajassa tuon kaunisäänisen Volvon vieressä,kyllä ääni
korvia hiveli kun kone lipui kuvauspaikkaan.Pihatieltä näkyi kurkipari aamupalalla ja joutsen laivue vähän kauempana.Toisella puolella tietä metsän reunassa erottui peura aamiaisella,todellinen luontoretki.Volvo kuviin ja toista naapurista kyselemään,ei konetta eikä isäntää näkyvillä.Joten jotain jäi vielä,pikkumatkan päästä pilkisti konehallista Volvon hytti ja kameralle töitä.Ystävällinen isäntä kertoi lisävinkin,joten kaksi Volvoa majailee ainakin vielä
tuolla entisen itänaapurin mailla.

Matka jatkui ja soitto seuraavaan kohteeseen kertoi koneen olevan vielä katseilta piilossa,matka jatkui kohti Pirkanmaata.Messut mielessä ja tavarat museolla.Vänkäri haettiin kotoa ja Kebab maistui hyvältä kuten aina.Joku yritti tuupata miehen oven ja karmin välistä sisälle siinä onnistumatta,ei kaunista katseltavaa.Paloi käämi minulta ja henkilökunnalta,meteli kasvoi ja
kun poliisia pyydettiin se tilattiin.Kaveri makasi lähes tiedotomassa tilassa tuulikaapissa toista kertaa.Virkavalta saapui ja tilattu ambulanssi peruttiin,kaveri oli hämärän rajamailla ja oli kerennyt tilaamaan taksin joka saapui ennen virkavaltaa.Kerroin taksikuskille tilanteen ja odotti että saatiin asia selväksi,virkavaltaa olisi tarvittu muutenkin kun kyytiläisen lompsa oli tyhjä.

Hieman jämähtänyt ateria katosi tuulensuojaan ja kahvinkeitin kutsui museolle.Kun kahvi tippui kerättiin messukuorma autoon valmiiksi.Mukaan tarttui myös vahtikoira vuosimallia 1978,tulee näytille messujen ajaksi.Kahvi maistui moisen episodin päätteeksi ja keula kohti kotimaisemia muutaman mutkan kautta.Toijalassa päivän halvin nafta,joten 70 litraa tankkiin täytettä.Riihimäellä ei mitään uutta,Hyvinkään kulmille on kertynyt lauma Vemppuja
odottamaan pilkontaa.Rajamäelle pieni poikkeama ja ylläri ylläri Volvohan se siellä äijää odotti,melkein vuosi siitä kun sen junasta näin.Isäntä kertoi toisen koneen osoitteen ja sinne,saalista jälleen.Kipeistä paikoista huolimatta upea päivä kaikin tavoin.

Saturday, April 19, 2008

Puuta silpuksi ja mieli kirkkaaksi.

Torstai ehtoolla auto vei surullisen kuuluisaan Jokelaan,tietty kunnioitus oli mielessä.Kuvauspaikalla ei läppä lentänyt,nopea ja tehokas traktorin tallennus kameraan ja pois.Seuraavaksi vanhalle kunnon Seutulan,sori Helsinki-Vantaan lentokentälle kiusaamaan
uutta kameraa lentokoneilla.Ensin vakiopaikalle jossa joskus tuli aikaa viettyä,Maantiekylän puoleisen kiitoradan päähän kalliolle.Maisema huumaa edelleen,valvontakomissio kiertää paikat tasaisin väliajoin.Heijastintakki päällä on hyvä liikkua,ison veljen helpompi valvoa mitä tapahtuu.

Kalliolta kukkulalta takaisin autoon ja rahtiterminaalin kulmille,kiipeily maistyi taas vaihteeksi meluvallin päälle kapealle kannakselle.Rahtiyhtiön kahdesta paikalla olleesta koneesta toinen
teki lähtöä,maisema täyttyi suihkumoottorin ujelluksesta ei vedä vertoa Tampella-MGOn V-16 dieselmoottorille.Puhelimessakin tuli oltua ja knoppi kysymys että missä ollaan?Vastauksena kerroin että Marja-rataa ollaan kuvaamassa vaikkei maisemassa näkynyt yhtään radan paikkaa osoittavaa keppiä.Kerrankin reilussa ennakossa,taitaa olla pari vuotta ventaa jäljellä ennen junia.

Perjantai aamuna sai hakkuri ESAB-merkkistä liimaa repeämiin muutaman sauman ja firman Golffiin suvikumit alle.Jätesäkkiralli on parhaillaan käynnissä kun talven törkyä poistetaan eri puolilta pitäjää,koko lavallinen jätesäkkejä kierroksen saalis.

Muutaman vuoden tauon jälkeen aamulla traktori hakkurilla persuuksien alle ja kohti
risukasoja vei äijän tie.Pari  minuuttia ennen sovittua aikaa kohteessa,pieni opastus mitä tapahtuu mistäkin ja laitteet laulukuntoon.Perävaunu viereen ja torvi kohti pohjaa,kone lauloi murskaavaa laulua ja taravaa tuli torven täydeltä.Reilu puolituntia ja lava täynnä,hyvä tehdä kun on kunnon kasa vieressä ja hyvä apumies.Kärry tyhjäksi uutta kuormaa,pari kertaa piti lapiolla levitellä että mahtui loput.

Mikä ei sovi joukkoon?Mustikkakeitto,meikäläinen,Kisakallion Urheiluopisto ja maistuva lounas.
No meikäläinen ei sovi tähän yhtälöön,mustikkakeitto oli eväänä hytissä.Antaa sopivasti potkua
ja säälii vatsaa.Kisakallion Urheiluopistossa tuli nautittua kunnon lounas ja jotain muutakin.Parkkipaikalla vaihdoin kuivan paidan kun edellinen oli jostain syystä hiestä märkä,paitahan vaihtuu paikasta  ja kelistä riippumatta kuten muut äijät hyvin tietävät.
Ovella tuli kohdattua hyvin lämmin katse kauniilla hymyllä varustettuna,voisi tietysti sanoa numeraalisen kukkayhtyeen sanoin:Tytöltä saan katseen se hohtaa lämpöä,juuri sitä nyt tarvitsen.Kappaleesta:Sun täytyy mennä,hän poistui minä myös.Ulkonäkö oli kovin koominen puunpölyssä ja hiessä,vielä kun olis ollut rähjäiset haalarit päällä olis näky ollut hirveä.Naamasta pahimmat jäljet veks ja seisovan pöydän ääreen,vatsa vaatii täytettä ja sitä oli riittävästi tarjolla.Salaattia,leipää,lihakastike,perunat ja paistettu kala täyttivät lautasen ja vatsan.Makua ruuassa oli,jälkiruokana hedelmäsalaattia ja kahvi.

Pieni kävely parkkipaikalle teki hyvää ja samalla tuli työnnettyä yksi pyörätuoli mäkeä ylös
kun apua pyydetään sitä annetaan mahdollisuuksien rajoissa.Tuolikaveri luuli varmaan henkilökunnaksi kun mäen päällä kiipesin traktorin hyttiin ja lähdin uuteen kohteeseen.Mikäs mennessä,vatsa täynnä ja kaunis arvoituksellisen katse mielissä.Kyllä äijä jaksaa näillä eväillä.Pikkuajelu ja torvet suoraksi,tuutin täydeltä tavaraa maastoon.Maisema kaunistui
silmissä sitä mukaan kun kasat muuttivat muotoaan.Tunnetun näyttelijättären vanhemmat saapuivat paikalle sopivasti,isännys avuksi ja lisää tavaraa tuuttiin.Uusi moottoritie halkoo rantamaisemaa ikävästi ja rautatietä kaivataan edelleen entisen ja nykyisen pääkaupungin väliin.Löytyi muutama puu koneen syötiksi jolloin kita sai olla ammoisen auki,kaikki alle 26 cm halkaisijaltaan olevat puut tuonne kitaan sopii.Viimeisestä kasasta löytyi puu joka vasta kolmannella yrtityksellä antautui terien uhriksi,neljä tuntia tehokasta haketusta takana ja
homma selvä tältä erää.

Hikisestä kolmikosta löytyi osuva lause:Eiköhän lähetä haisemaan kahvipöytään.Sanoin et kyllä
tällä naamalla aina yksi kuppilan pöytä tyhjenee.Joskus menneinä vuosina kun haalarit päällä tallusti kuppilaan ja traktori nökötti parkkipaikalla sai juoda juomansa aivan rauhassa.Tie vie ja parkkiruutu alueen reunasta,haalarit hyttiin ja kipittäen kohti tuttua oviaukkoa.Onneksi
vessasta ei löytynyt peiliä,olis voinut säikähtää kunnolla.Ei näkynyt silmäniloa,tyydyttiin kahviin,munkkiin ja lasilliseen kylmää vettä.Kahvikupista ei saa unohtaa psykologista
lusikkaa,kun lopetin kahvista sokerin piti lusikka jättää jos lusikka uupuu alkaa tekemään
sokeria mieli.Pari vuotta on mennyt näin,joskus lusikka unohtuu joskus ei.

Kone pois käsistä ja kuumaan saunaan,todella hyvä ajatus.Kyllä löyly teki hyvää lihaksille,motti pölyä jäi suihkun saaliiksi.Päivässä kaikuja menneiltä vuosilta,aikoinaan vietin vappua kun kävin kyntämässä maat samoissa paikoissa,silloin tehtiin hommia isälle nyt pojille.Poikien isä poistui
89-vuotiaana ja miljoona suunnitelmaa jäi tekemättä,nyt sitten siivoillaan nurkkia tuleville sukupolville.Isännät vaihtuu ja paikat pysyy samana,näin se maailma muuttuu Eskoseni.Vielä kerran kun saisi auransa upottaa tuohon tuttuun monikulmaiseen ja mielenkiintoiseen peltoon,läntti ei ole iso mutta sitäkin mielenkiitoisempi muokattava.On sitkeää savea,muhevaa multaa ja kivistä hiesua tarjolla.Oma traktori tallista ja nelisiipiset aurat taakse,tulisi otettua ilo irti niin miehestä kuin koneesta.

Haaveensa kullakin,huomenna uusi kierros entisen neuvostovallan alueelle.Kauniin käyntiäänen omaava Volvo odottaa tallennusta,sitä ei sitten tiedä mihin tie vie sen jälkeen.Tarttis käydä monessa paikassa ennen messuja,saas nähdä mistä ittensä löytää.

Wednesday, April 16, 2008

Kiirusta

Kiirusta pitää vapaalla ja töissä.Määräaikaiset työntekijät saapuivat töihin ja siitä seuraa omat vipinät.Tavaroita ja jätesäkkejä viety tarpeen maastoon,kuivauskaapin asennuskin tuli eteen ja sekin tuli suoritettua.

Harrasterintamalla pientä vipinää,kiskokalustoa tullut kuvattua melkein joka ilta.Vähän paperitavaraa ja liikkuvaa kalustoa.Eilen sattui kameralle oudompi kulkija Inkoon asemalta,Dm12 kiskobussi tuo nykyajan lättähattu.Käynyt ilmeisesti pesussa pääkaupunkiseudulla.

Tänään ehtoo-ohjelmaa piti asukasyhdistys yllä ja jälleen koitettiin tehdä päätöksiä jotka lisäävät asukasviihtyvyyttä ja liikenneturvallisuutta.Kaavasuunnitelmat puhuttivat ja löytyi se yhteinen sävel kun aikamme istuttiin.

Sunday, April 13, 2008

Kokous.

Työviikon loppupuoli meni timpureille tilaa tehdessä,seinäremppa etenee oikeaan suuntaan.
Lanan ja traktorin välinen sovitekappale onnistui hyvin,vain väri päältä puuttuu.Hydrauliikka
ei toimi ihan niin hyvin kuin haluaisin,katotaan mitä asialle voi tehdä.

Eilen aamulla kuului tuttu Akaan kutsu,oli kevätkokouksen aika liittotasolla.Väkeä ei paikalle
kovin paljon saapunut,sapuskaa sitäkin enemmän.Ensin Juuso kyytiin ja pieni koukkaus Valkeakoskelle ja tarvittava apulaite kyytiin.Paluu Akaaseen ja lisää apuja kyytiin,
alkuvalmistelut sujui hyvin.Kahvinkeitin tuli ladattua ja virta päälle,kauppaan kahvinkeiton edetessä itekseen.Juotavaa kyytiin ja paluu asemalle,pitopalvelu oli paikalla ja kaikki tilattu oli ajallaan paikalla.Kahvinkeitin oli kylmä ja yllätys yllätys lämpörele oli lauennut,nappi pohjaan ja virtaa löytyi.Vain vartin verran myöhästyi kahvi ajatellusta aikataulusta,vaikka keittäjällä alkoi keittämään.Sämpylät olivat kookkaita ja maukkaita ja kahvikin maistuvaa kaikesta huolimatta.

Virallinen kokous sujui nopeasti ja lounaaksi hankittu kinkkukiusaus oli nimensä veroinen,
kiusasi makuaistin aivan sekaisin.Parasta kinkkukiusausta mitä tähän mennessä on tullut
syötyä ja sitä oli runsaasti tarjolla,salaatit näyttivät mehukkailta ja hyvin näyttivät maistuvan.Lounaan jälkeen pääsi esille tilaisuuden päätähti Rautatieviraston edustaja.
Saatiin kuulla tulevista uhkakuvista museoliikennettä kohtaan ja asioista jotka koskevat koko rautatieliikennettä tulevaisuudessa.Samalta tuntui kuin aikoinaan taisteltiin museoajoneuvojen pykälistä,nyt tuntui vielä olevan mahdollista vaikuttaa asioihin kun asioita ei ole lyöty lukkoon.
Ei ruusuiselta näytä museojunailu ilman vaadittavia turvalaitteita päärataverkolla,selvitetään
onko asialle mitään tehtävissä vai onko taistelu tuulimyllyjä vastaan vuorossa.Museokaluston katsastuksesta käytiin reipasta keskustelua,ei koulusta juuri valmistunut katsastaja kenties tunne kalustoa niin hyvin kuin asialle vihkiutynyt harrastaja.Nykykaluston jarrulaitteet on hieman erilaiset kuin 70-vuotta vanhassa vaunussa.Kaksi tuntia meni mukavasti asioista keskustellessa puolin ja toisin.Tämä tuntui hyvältä tavalta,ei mitään monologia vaan kunnon vuoropuhelua puolin ja toisin.

Ehtoopäivän kahvihetken kruunasi aamulla lämpöisenä tulleet leivonnaiset.Pitopalvelu oli ylitänyt kaikki ne ajatukset mitä oli mielessä.Kokousohjelmaa muutettiin tilanteen mukaan
kun oltiin virallinen puoli oli hoidettu.Ministeriöstä saatiin terveiset puhujan muodossa,tietoa
tuli niin että huimaa.Kokousväki lähti tutustumaan Veturimuseon kokoelmiin ja tuttu talkooväki saapui avuksi.Ratsuväki oli saanut oman kokouksen päätökseen ja saapui avuksi ja vain 20 min oli paikat siivottu,roskat roskiksessa ja loput kamat autossa.Veturitallille ja kuorma selväksi,kahvinkeitin sai jälleen töitä nyt se tutumpi laite.Pitkämatkalaiset saivat kahvia ja pullaa,herja lensi tutussa porukassa vanhaan malliin.

Vieraat kun poistui,kuulin lepikon kutsun.Pienen ajomatkan jälkeen löytyi tuttu raaka-ainetarha ja kuin vanhasti muistista löytyi kaivattu kohde kameran eteen vuosien jälkeen.Paluu takaisin tiilitallin suojiin,voitaneen julistaa talkookausi avatuksi virallisesti.Sauna poisti pölyt hyvin ja syksyllä käännetyt kiuaskivet antoivat todella maukkaat löylyt.Kotimatkalla oli tiedossa pieni mutka vain noin nelikymmentä kilometriä.Kolmostie vahtui 45 ja kulku jatkui Tuusulaan asti,sieltä vanhalle tielle ja pieni paketti postilaatikkoon.Varaosat hiljattain lähteneeseen traktorin lohkoon olivat löytäneet toisensa.Kotimatka sujui mukavasti tutulla tiellä,kehä kolmosta ja valtatie ykköstä.

Vesisade ei estä kuvaamista,se on jälleen kokeiltu.Triplana liikkuneet deeverit pääsivät kameran saaliiksi hakkuuaukean reunalla.Kuvia otetaan kelistä riippumatta,ei pelkkää poutapäivää aina tarjolla.Kahvilla tuli käytyä naapurissa,muutto heillä edessä kun eivät jaksa taloa hoitaa.Ikä tekee tehtävänsä.

Wednesday, April 9, 2008

Remppaa

Remppaa päiväkodeissa ja rempan alta tavaraa pois alta.Keinujen palautus talven jäljiltä on poikinut mukavasti pikkuremonttia samalla,se kaikki on pois tulevilta viikoilta.Ulkoseinäremontti kylmässä varastossa on edennyt hyvin ja tavaraa siirretty pois alta tarpeen mukaan.

Kävin asemalla kysymässä tuleeko jälkiseurauksia sunnuntaisesta puhelinsoitosta,radalla seikkailijan takia.Ilmeisesti mitään ei ole tulossa kun osumilta on vältytty,se toinen vaihtoehto ei olisi ollut mitään kaunista katsottavaa.

Koneen etupäähän sijoitettu lana,saa muuton koneen takapäähän.Vaatii sovitusraudan teon,saas nähdä kuinka onnistuu.Korkeuksien kanssa on mielenkiintoinen ristiriita,kun lana on maassa on vetovarret yläasennossa.Tämä vaatii pientä sovittelua jotta lana kulkisi muutakin kuin maata pitkin.Paikallisen rautakaupan palvelu alkaa olemaan arvostelu asteikon alarajan ulkopuolella.Raudan saa helposti ostettua,mutta tuon raudan katkaisu henkilökunnan toimesta on liian vaativa tehtävä.Normaalisti lapun teko on vienyt aikaa ja kamat on saanut helposti,nyt laput tulee mutta tavaroiden saanti tökkii.

Nytkin varastohenkilö saapui paikalle tuohtuneena ja kerkesin sanomaan toisen raudan mitat ja kun vein rautaa autoon kaveri häipyi ilman papereita.Ei kuittausta joka normaalisti vaaditaan jo työnantajan toimesta ja toisen raudan katkoin sitten itse kun henkilökunnalla on juoksuaika.Se siitä asiakaspalvelusta on parempi kun tekee ite,täytyy vaan auto varustaa kunnon suojalaseilla ja kuulosuojaimilla.Epäilen vahvasti että työnantaja ei tykkää jos raudanhaku reissun tulijaisina on sairaslomalappu puutteelisen suojauksen takia.

Sunday, April 6, 2008

Bongausta

Eilinen meni huviajeluksi,varmat kuvauskohteet pysyi piilossa ja vain yksi Volvon traktori jäi saaliiksi.Tulihan sitä Sipoota kierrettyä moneenkin suuntaan.Lentokoneita olisi saanut helpolla talteen kun tutulla poikkesin,neljä MD-11 konetta tuli nähtyä kahvipöydässä kun istuin.

Tänään pieni kuvausreissu alkoi muistuttaa kauhuelokuvaa,kun radalle ilmestyi kaveri kävelemään pitkin kiskoja.Oletettu junan tuloaika alkoi häämöttää ja sälli ei osoita minkään laista kunnioitusta junaa kohtaan,alkoi kauhukuvat hiipiä mieleen mitä voi tapahtua.Soitin junasuoritukseen ja kerroin tilanteen et kaveri on hillunut reilu 10 min kiskoilla ja samalla varmistin et sieltä on juna tulossa.Juna saapui paikkaan hyvin rauhallisesti ja seisoi edelleen radan vieressä ilman selvää suuntaa.Ajelin junan perässä asemalle  kyselemään tuliko hätäiltyä turhaan.Kuski kertoi ihmetelleen moista hiipparia radalla ja tietoa annettiin takaa tulevalle junalle mahdollisesta vaarasta.Se jäi sitten epäselväksi olisko kolissut vai ei ilman varoitusta.

Ei ollut vielä kurki aika kun paljon muitakaan lintuja ei ollut näkyvillä.Muutama juna sentään päivän saaliina.Volvot on ilmeiseti vielä talviunilla kun niitä ei näkynyt.

Friday, April 4, 2008

Reissua piisaa.

Tiistaina tuli oltua asukasyhdistyksen vuosikokouksessa ja samalla saatiin selvitys alueen uudesta asemakaavasta.Pientä naljailua tuli harrastettua,kun huoltoasemat häädetään pois keskustasta ja samalla uutta suunnitellaan lähelle pohjavesivarastoa.Saastuneita maita on siirrelty pois tulevan tien alta.Yllätystä ootellaan sillä rintamalla,vanha totuushan on kun jotain tonkitaan jotain epämiellyttävää löytyy.

Töissä on pihaa siivottu rojuista puhtaaksi seinärempan alta ja korjailtu leikkivälineitä ja maalailtu penkkejä.Reilu 200 kiloa oli kaatopaikkakuorman koko joka vietiin.Pihakin tuli lanattua,outoa tehdä lanausta takaperin kun lana ei sovi kuin etunostolaitteisiin.

Eilisen ehtoo muodosti pieni kuorman vieminen,vain sadalle hehtaarille rapsin siementä.Kiloina 820 kiloa siementä ja hehtaarisaavutus on isäntien tarkkuudesta kiinni.Kuormassa keikkui myös torjunta-aineita kovin vähäinen määrä siemeniin verrattuna.Pehmeitä olivat nurkat ja pikkutiet.

Autokauppiasta tuli kiusattua jälleen,katotaan ny tuleeko tällä kertaa tarjous perille asti.Edellinen hukkui bittiavaruuteen,tarjolla pienempi versio Transitista.Välirahan suuruutta arvuutellaan.Huomenna voisi jatkua tuo miehitetyn kolkan tarkempi tutkinta,muutama traktori olisi kenties tarjolla jos hyvin käy.