Sunday, September 28, 2008

Pohjanmaata näkösällä.

Kello neljältä soi ja taas lähti keikkamies,tosin vasta 04.45 käynnistyi auto ja suunta vanha tuttu.Aikataulussa olin kun muut äijät autoon keräilin matkan varrelta.Hetken päästä keikkui silmissä tehkää uus tie 66 lauloi Raittisen veljekset aikoinaan,66 vei kohti pohjoista ja maisemat sen mukaiset.Alavudella nautiskeltiin kahveet ja asemalla juna kuviin,dieselvedolla juna kulki kohti Seinäjokea ja vanhat kunnon koli-koli kiskot.

Matka jatkui ja maisema vahtui hiljalleen tutusta tuntemattomaan suuntaan,uusia asemia näkösälle hiljalleen.Kokkolassakin tuli poikettua ja kahvia haeskeltiin vaan ei asemalta löytynyt.Kovaa on junamatkailu kun ambulanssi oli junaa vastassa asemalla,Dv12 numeroltaan 2650 tuli talteen.Kalajokikin piirtyi hiekkasärkkineen silmiin kun aikamme matkaa tehtiin,uimaan teki mieli mutta kylmä keli vei pois ajatukset ja tietäen rannan mataluuden olisi hypotermia korjannut uimarin pois navan kastumista.Kalajoelta 3 Volvoa talteen ja se neljäskymmenes 2600-sarjan edustaja on tallessa.Kalajoelta Ylivieskaan ja päivän neljäs Volvo sieltä mukaan kuvia,neljästä kuvatusta kaksi oli Porvoossa tehtyä.

Ylivieskasta palautuminen Kokkolaan,kuvaukset tehtiin päivän valossa ja sitten vasta sapuska tauko.Pizza maistui todella hyvältä ja kahvikuppi vihdoin viimein jälkiruuaksi.Paluumatka alkoi meikäläisen rattivuorolla,lupasin ajella Seinäjoelle asti ja sekin lupaus petti kun ajelin Jalasjärvelle asti.Kahvikupillisen jälkeen takapenkille tutilullaa,unta riitti katkottain melkein Tampereelle asti.Palautuminen kotinurkille hiljaisina aamuyön tunteina jälleen kerran.Kello 03.10 sammui auto ja kohta uinahti äijä.

Tänään sitten juhlittu pienen pojan kolmivuotis syntymäpäiviä,joten onnea vaan päivänsankarille.Äijä on puolihorteessa ja ensiyönä luulisi unen maistuvan,vaikka autossakin tuli torkuttua matkalla lähes puolitoista tuntia.

Friday, September 26, 2008

Merkintä nro.200

Juhlan paikka kuten otsikko kertoo,huomenna kenties juhlitaan lisää kun tarkoitus olisi kuvata 40:nes 2600-sarjan Volvo BM traktori.Komea saalis 4 vuotta ja 40 konetta,kun aloitin niin tavoite oli 15 nelivetoa ja 5 takavetoa,nyt on 26 nelivetoa ja 13 takavetoa tallessa.

Gigantti heti taasen hyvää mainetta itselleen,mainostettiin edukasta GPSsää ja menin ostoksille ensin haukutaan laite ja kaupataan 99 eur maksavaan laitokseen 69 eur maksavaa jalkaa ja verkkolaturi erikseen omaan hintaan.Ostointo laantui sitten kehutaan 129 eur maksavaa gepsiä,no eikun pakettiin.Ei sitä voi myydä kun se on mallikappale,ensviikolla tulee lisää.Totesin et sama on palvelu kuin Tampereella kun mallikappaletta ei voi myydä ja toinen haukuttu oli lajinsa viimeinen,tulin tulokseen etten sitten tarvitse gepsiä se nyt vaan on tosi tyhmää käydä g-kaupassa.

Kännykkä mykistyi tänään,23 kuukautta käytössä ollut N 70 Nokia hiljeni kuulokkeesta ja kaijutinta ei kehdannut huudattaa koko aikaa.Huoltoon ja uusi ylläri puhelin tehty 18.4.06 ja tehtaan oletuksen mukaan myyty kuukaudessa tekemisen jälkeen,joten tehdastakuu on voimassa 25 kuukautta tekopäivän jälkeen et sori vaan takuu loppui 18.5.08.Tällä kertaa Elisan henkilökunta pelasti tilanteen ja kaivoi koneelta takuutodistuksen kopion ja puhelin oli ostettu 24.10.06 joteen takuu vielä voimassa.Ei voinut palvelusta valittaa ja mukan jäi uusi kännykkä,katotaan toimiiko yhtä hyvin kuin tuo edeltäjä.

Tuesday, September 23, 2008

Valitettava uusinta.

Kauhajoella sitten tapahtui mitä on pelätty.Jokelan uusinta monin kohdin on totista totta.Osanotto kaikille osapuolille,taakka on iso raskas ja hankala käsitellä kaikin tavoin.

Monday, September 22, 2008

Paluu työelämään.

E mitään vaikeuksia palata työmaallle loman jälkeen,paja ei ollut täyttynyt rikkonaisista leikkureista vaan oli lähes yhtä siisti kun lomalle lähtiessä.Ensimmäinen remppakutsu tuli heti aamusta,leikkulaite ei pysy päällä kun pakittaa koneella.Katkaisjaa epäilen ja uuden tilasin pitäisi saapua tänään.

Lehti-imuria kaipaltiin työkohteeseen,hyvin käynnistyi vaikka edellisen kerran on käytetty viime vuoden marraskuussa.Raitaleikkuri pääsi testihommiin jälleen,viimeiset säädöt ja ohjeet mitä on tullut tuli sitten kokeiltua ja ei niin hyvällä menetyksellä kuin oli ajatus,raitaa jää tosin vain alle puolet entisen leveydestä.Leikkuujälki ei edelleenkään vakuuta kun tietää mitä vanhoilla malleilla saadaan aikaan samassa tilanteessa.Kuvia lähti maahantuojalle ja ootellaan vastausta ja uusia ohjeita.

Pakkasnesteet tuli sitten laitettua kuntoon omassa traktorissa ja -12 pakkasasteen kesto vaihtui -35 pakkasasteen kestoksi,noin 6,5 litraa laimeata seosta terästetynä noin 2 litralla uutta pakkasnestettä saatiin toivottu tulos aikaan.

Jätteenpolttolatos keskustelu viriää uudelle tasolle kun ihmiset lukevat päivän lehden,rautatiekuljetuksista näyttää tulevan valtti koko asiassa.Kun ei kerran osata vähentää jätteen määrää,ei lajitella kunnolla nykyisiä jätteitä niin mitä hel...in järkeä on ajaa energiaa sisältävää materiaalia järjettömän kokoisille kaatopaikoille ja kerätä sieltä metaani talteen joka poltetaan paikan päällä kenenkään siitä hyötymättä.Kukaan ei ole kertonut mitä näiden kerskakulutuksen kukkuloiden ylläpito maksaa ja kukkula syttyy palamaan syystä tai toisesta niin ilmaan vapautuu päästöjä joita voidaan hallita polttolaitoksessa huomattavasti paremmin.

Kierrätys on hieno asia,mutta kaikkea ei voida kierrättää kunnolla.Pullot ja alumiinitölkit kulkevat niin kun pitää,kun jakeluauto tuo uutta vie se samalla vanhat pois nurkista.Entäs maitotölkit,sama jakeluauto ei vie vanhoja joka tuo uutta kauppaan ja hyvin ymmärrettävistä syistä.Näin sitä liikennemäärää kasvatetaan hiljalleen ja taas saadaan hyvä syy lisätä autoilijoita koskevia maksuja.Olen jo aikaa sitten toivottanut laitoksen tervetulleeksi paikkakunnalle,taustalla painaa myöskin nuo välittömästi ja välillisesti työllistyvät noin 5000 ihmistä paperitehtaan ansiosta.Olisi näillä pudotuspeli paperitehdasmarkkinoilla yksi mahdollinen takuu saada pidettyä tehdas käynnissä vielä tulevaisuudessakin kun edukasta energiaa olisi tarjolla jokaisen kotinurkista.

Saturday, September 20, 2008

Lähes vahinko.

Meinas tulla iso vahinko traktoririntamalla,onneksi joku varoitti ajoissa.Vaihdoin nesteet tuohon kilvissä olevaan koneeseen ja ajtushan ey kun on uudet nesteet,nin niitähän ei sitten tarvitse mitata talvenvaralle.Epäilys iti takaraivossa kuitenkin ja mittari kertoi kylmää kieltä asian pakkaskeston suhteen,vaatimattomat -15 C astetta näytti mittarin lukema.Tarkistusmittaus kannusta ja uudelleen jäähdyttimestä antoivat saman tuloksen,joten epäilykselle oli aihetta.Toisessa kannussa pakkaskesto -36 C astetta,eli sitä mitä pitikin olla.Joten nesteet tulevat vaihtumaan uudelleen kun löytyy samaa tavaraa jota nyt on kennossa.Vesipumpussakin on hieman välystä kun kokeilee joten remppaa on tiedossa jossain vaiheessa silläkin rintamalla.

Akaaseen piti lähteä aamulla,ei oikein jaksanut innostua ajatuksesta eikä eilisessä autonhakututkielmassa ei löytynyt sopivaa kohdetta.Joten koti hommia ja kaluston kunnostusta talven varalle kuului päivän ohjelmaan.Kolme moottorisahaa vuosilta 1969,1992 ja 1998 kopat irti ja laipat ketjuineen pois.Irto-osat ja moottorit mukaan ja pesemään vuosien saatossa kertyneet liat pois.Pihkanpoisto aine on nmensä veroista ainetta,suri lika syntymää kun pesuainetta pintaan siveli hetken odotteli ja siveltimellä pientä hankausta ja kylmällä vedellä runsaasti huuhtoen jäämät pois pinnoilta.Hetken kuivattelin osia ja pakkaus autoon ja kotia kasaamaan,yllätys oli kun sahat lähti käymään ilman isompia kiukutteluja runsaasta veden kanssa lääräämisestä huolimatta.Tankit täyteen ja koekäyttö,voi hyvillä mielillä laittaa sahat talviteloille.Raivaussaha oli eilen vielä tositoimissa,kun läheisen risteysen näkemää tuli paranneltua ja läheisellä leikkikentällä välineet kaivettua heinikon keskeltä näkyville.

Pitihän traktorilla koeajo tehdä,ruikutuspumppu toimi hyvin vaikka alkuhankaluuksia oli runsain mitoin tarjolla kun kierrokset moottorissa oli rempan jäljiltä 1600 rpm eikä 700 rpm.kolmas vai neljäs asennusyritys kuten P.A.Turpeisen yrityskin tuolla Kuusniemellä(Vesilahdessa) toi toivotun tuloksen ja moottorin kierrokset asettuivat normaalirajoille.

Friday, September 19, 2008

Loma ohi.

Lomaviikko alkaa olemaan ohitse,traktorin kimpussa on aika tehokkaasti mennyt.Ruiskutuspumpun vuoto on korjattu ja pakkasnesteet vaihdettu kilvelliseen peliin.Piti tänään silmiin piirtyä Oululaista maisemaa ja lakeuksia lisäksi,niin ne suunnitelmat muuttuu kun harrastekalusto vaatii oman hoitonsa.

Eilen iski vielä yllärikeikka Espooseen ja astianpesukone autoon joka illan tummetessa liukui Sammattiin uuteen osoitteeseen.Tänään piti pakkasnesteiden vaihtua toiseen koneeseen,heti alussa alkoi ongelmat.Vanhat nesteet eivät halunneet poistua millään moottorista piti alavesiletkusta puristella aluksi.Ruostetta ja muuta roinaa valui ulos astiaan,syylärin tyhjennystulpasta näytti tulevan puhtaanpaa nestettä ulos.Konepeitto pois ja termostaattikotelo irti,termostaatin päälinen hienossa ruostetöhnässä.Uutta termostaattia kaapista,juorureikä puuttui termostaatista sille tarjotaan poraa ennen asennusta.Tiivisteet heikossa hapessa,joten uutta tilaukseen ja homma ensviikolle kun osat tulevat tiistaina noutoon.

Uusi Kummeli elokuva tuli sitten katsastettua,ei kovin kovaa vaikutusta tehnyt meikäläiseen tuo raina.Parempaa odotin kun edellisten leffojen tason tietää.

Wednesday, September 17, 2008

Lomalla

Loma jatkuu tai niin et mikä loma.Tänään vuosikertarasvojen pois pesua traktorin moottorista.Pieni vuoto havaittu ruikutuspumpun kyljessä,öljyn ja naftan sekoitukselta tuntui sormissa,öljytikussa pinta ei ole kuitenkaan noussut joten vuotaa ulospäin.Soitto Saloon Jussin Dieseliin ja tarvittavat tiivisteet löytyy hyllystä jos uskallus riittää työn tekoon.Kerroin kyllä joskus avanneeni jakajapumpun kannen ja vaihtaneeni sieltä akselitiivisteet jotka tulevat kannesta läpi.Sain ohjeet joten nenukka kohti Saloa ja tiivisteitä noutamaan,paikka ja osat löytyi vaivatta.

Plaza kauppakeskuksen parkkihallin 2,4 metrin korkeusmerkki joutui koetukselle kun auton sisälle ajoin,reitin valinta vaati pientä sovittelua kun radioantenni kertoi osumista määräajoin.Vajaa viisi senttiä jäi katon ja valaisimen väliin tilaa kun auto oli ruudussa,poislähtiessä piti katella mihin peruuttaa kun oli pelko persuusikssa et jotain jää antennin matkaan.Anttilasta jäi mukaan kotimaista elokuvaa,kunnon elokuvia menneiltä vuosikymmeniltä ja vähän lähempää.

Traktorilla on helppo kerätä "ystäviä" kun ajelee,se nähtiin jälleen tänään.Ihan kuin olisin huvin vuoksi tien päällä,näille ylikiireisille on olemassa sopiva lääke nostetaan jalkaa kaasulta ja sitten vasta sopivalle pysäkille sivuun.

Karjaalta kotio ajaessa joku hätähousun oli pakko päästä ohi ja sitten eteen päikkäreille,taksikyltti oikeuttaa typerään käytökseen tien päällä.Edessä ollut traktori vaunuineen ei mahtunut väistymään joten siinä mentiin kuin köyhän talon porsaat peräkkäin ja turhan ohituksen tehnyt ammattiautoilija paskassa olevan perävaunun ja meikäläisen välissä köröttelemässä eteenpäin.Tien jakautuessakahteen suuntaan ohitin tuon hätäillen taksin ja traktorin ja jatkoin matkaa kohti kotia.Taksi jatkoi traktorin takana kunnes pääsi pääkaupunkiin vievälle kaistalle.Ohituksen hyöty,yksi turha vaaratilanne kun väkisin täytyy ohittaa ja kun matka ei edes joutunut sen jälkeen.

Tuesday, September 16, 2008

Sulkeiset

Toinen lomapäivä on sisältänyt erilaisia sulkeisia traktorin ympärillä.Ensimmäiseksi sivupellit irti jolloin käsistä löytyy uusia ulottuvuuksia,pulttien hankalan sijainnin takia.Sitten takarenkaiden vaihtosulkeiset.Pari trukkilavaa perän alle ja tunkilla toinen puoli ylös,vanha kummi pois ja uutta tilalle.Halkaisija kasvoi noin 6 senttiä kun kumit vaihtui uusiin,vanha kummi nojaili uuteen kummiin kun toista uutta kiersin paikoilleen.Kun siirsin vanhan pois niin uusi kummi otti pyörät alle ja lähti omille teilleen valuen loivaa mäkeä alas,pelko persuuksissa aattelin et kaadu siihen niin on homma selvä tältä päivältä.Tuuria oli ja kummi jäi pystyasentoon kun pihämökin seinä tuli avuksi,väliinkään ei voinut mennä kun toinen kummi oli omissa käsissä.Kummisulkeisten jälkeen oli vuorossa rasvasulkeiset ja 27 rasvanippaa sai uutta rasvaa kohteisiinsa.

Siirtoajo auton lähelle ja huomenna olis vuorossa moottorin pesu ja kenties muutenkin voisi tiskata vuosikerta pölyt pois koko koneesta.Pakkasnesteen vaihto saattaa olla edessä,ei keston takia vaan ruosteenesto kyvyn menettämisen takia.

Monday, September 15, 2008

Lomalla.

Eilen nieltiin mustaa tietä oikein kunnolla,noin 840 kilometriä.Tulihan nähtyä Pohjanmaata ja paljon muuta maisemaa,viisi Volvoa joista yksi ylitse muiden Volvo BM 2654.Kuvattuna numerolla 26 tuossa mallisarjassa,komealta näytti neljäakselisen lavetin edessä.Olis jopa kone lavetilla kaupan,kiitos ei ei mahdu paketti pihalle eikä lompsaan.

Lomapäivä takana,ihan pihalla olen ollut kun puukasa tuli peitettyä ja keinu talviteloille.Kierrätyspiste sai kuorman paperia,pahvia,lasia ja pienmetallia,ennen voi paperit viedä jalkaisin nyt sitten autolla ja kierrätys kannattaa.Saaristolaismatkailuakin tuli tehtyä kun taavetti pitkän tauon jälkeen tuli haettua kotipihalle,Kirkniemessä vihdoin DV12 2532 ja DB 1200 samaan kuvaan.Joten molemmat harrastukset on saatu samaan kuvaan vihdoin viimein.Huomenna pitäisi vaihtaa taavetin takatöppöset uusiin kumeihin ja tehdä muutakin huoltoa.

Saturday, September 13, 2008

Juhlat jatkuu

Hampileku perui jälleen,kun ei ollut kuin yksi asiakas tarjolla kokeillaan viikon päästä uudelleen.Loma alkaa maanantaina ja syytä onkin lomailla,tiistai kolmisen tuntia ylitöitä ja eilen saman verran jotta pajan sai tyhjäksi töistä.Jonnu tuo kuuluisa raitaleikkuri saa vetailukaverin kun palailen työelämän pariin.

Aamulla kulku Rauta ja Petrooliin Hyvinkään kulmille,tosin menomatkalla sain vihdoin viimein Kirkniemen aamujunat talteen toinen Lieviön tasoristeyksen vaiheilla ja toinen VT:2 sillalta.Aamulenkillä oleeva henkilö huuteli et mitä nyt mitataan,heitin takaisin et junaa kuvataan joka piirtyi taivaanrantaan.Alhaalta kuluiei täällä mitään junia kulje tähän aikaan,totesin ei vai.

Kisamakkara maistui hyvältä samoin kahvi ja munkki.Tuttujakin näkyi,joten vaikka massatapahtumissa ei äijää paljon näy,niin naama on jäänyt talteen turhankin hyvin.Kentältä löytyi muutama kunnon viritys oli Nuffi ja Harmaa Fergulet,molemmissa V-8 nokalla.Oman äänimaailmansa tarjoili iso Jontikka,liki 7-litrainen 2-pyttyinen makaavadieselkone.Ainoa laatuaan tässä maassa,jälkituontia ja hienoksi laitettu.Jopa kutos-Volvosta tuli vihje ja ei kaukana ja kun nimikin on tiedossa on tarkistus koneen suhteen helppoa.

Paluumatka kulkeutui Läyliäisiin jossa kiikaroitiin sopivaa kohdetta,ei löytynyt joten jahti jatkuu jossain vaiheessa.Nummi-Pusulasta talteen 40 Volvon traktori,Vihti hyvänä kakkosena 35 Volvolla.Kahden pitäjän saalis 75 traktoria 532 kuvatusta Volvosta.Huomisen suunta on vielä avoin,houkutus on kova ja kohdekin olisi komea.

Wednesday, September 10, 2008

Meno jatkuu

Traktoreita on jäänyt mukavasti kuviin tässä kuussa,kolmetoista konetta on kuvailtu näin alkukuusta.Varnais-Suomen reissu vaihtui Kanta-Häme,Pirkanmaa kierrokseen.Samapa tuo missä sitä autoilee,oppia on joka keikalla.Poliittisia aatesieniä menneiltä ajoilta käytiin haistelemassa Lenin-museossa.Joten museohuuma jatkuu edelleen.

Valokuvausliikkeessä oli ilmeet metkat kun kävin hakemassa pari valokuvaa,laskua 121,40 eur ja kuvia 629 kappaletta,siinä olis huhtikuusta elokuun kuvattujen traktoreiden kuvat.

Vauhtia on ollut riittävästi kun joka ehtoolle on jotain pientä säpinää tarjolla,eilen iski muuttokeikka kun kummityttö palautui takaisin syntymäpitäjän maille.Nopeaa oli toiminta muutossa ja reippaita apulaisia riiittävästi,autoon kuormaan reilussa tunnissa ja purku vielä nopeammin.

Saturday, September 6, 2008

Kova päivä

Viiden viikonlopun menoputki on takana,nyt helpottaa aikoinaan sovitut työt on saatu tehtyä.Perjantai ehtoopäivä kului rattoisasti Vihdin ympäsristössä hakien muutamien Volvojen runkonumerot talteen vastaisen varalle,löytyihän sieltä toki pari uuttakin kohdetta.Vihti ja Nummi-Pusula ehdottomat kuvauspitäjät,yhteensä kuvattuja Volvoja on Vihdistä 35 ja Nupusta 38.Muutama on vielä jemmassa,eiköhän ne sieltä kameran eteen tule kun on sopiva hetki.

Eilinen päivä aihetti pientä päänvaivaa kun kolmen paikkaan olisi pitänyt keretä,talkoot tutussa paikassa,museojuna Lohja-Hyvinkää-Lohja välillä ja haketus.Haketus voitti tällä kertaa,vaikka se eniten rankaisee kroppaa.Talkoopaikalta ei mitään kuulunutpäivän aikana,joten siellä ei meikäläistä tarvittu,museojuna liikkui omaan tahtiinsa.Torstai ehtoolla valmistauduin haketukseen vaihtalla hakkurin terät,vanhat olivat yhtä pyöreät kuin sian selkä.Hieman ennen aamuyhdeksää pyörähti tuo murskamylly käyntiin ja sammui puolikahdentoista aikoihin ekan kerran,jäljellä oli vielä suurimmat kasat.Kolmeen äijään sai työntää risua tuuttiin nin paljon kuin kerkee ei loppunut voima eikä teho,hiki virtasi ja juomaa kului reilusti.Sapuskan jälkeen viimeinen rypistys ja homma selvä,6 tai 7 traktorinperävaunullista tavaraa kertyi päivän aikana.Veikkaisin et lähemmäs 30 kuutiota ja risuita tehtynäei huono saalis.Koneet tankkauksen jälkeen kotikulmille ja kamera kaulassa ottamaan museojunaa vastaan.

Komealta näytti kun rataverkon kaunein veturi lipui asemalle vaunuroikka perässään,tuo parhaaksi mainostetu unilääke Tampella-Man V-16 kehräsi kuin vanhoina hyvinä aktiivi aikoina.Hetken perästä asemalla käynnissä tuttu Alanko-Peranto radiohupailu ja taasen sai ympäristö pitää iloa ilman viinaa,nauru raikui kostuvassa kelissä.Viime vuonna junassa noin 60 matkustajaa kaikkiaan ja eilen noin 270 matkustajaa,huima nousu luvuissa ja voisin väittää et paikallislehteen laitettu ilmoitus teki tämän kasvun.Kiitoket kuuluu matkan järjestäjälle ja tutulle toimittajalle joka oli heti hommassa mukana,toivottavasti mukana olijoille jäi positiivinen kuva reissusta.Kahvikupposet hörpitiin ennen junan lähtöä kioskilla ja myyjä ei oikein tiennyt heittäiskö äijät ulos kun tuo hupailu jatkui kahvipöydässäkin.Sade yltyi  hiljalleen muttei äijä paikalta poistunut ennen Hurua,ei kömyä vaan kaunis lähtö ilman ylimääräistä murinaa ja juna lipui mutkan taakse,pilli kertoi viimeiset terveiset tutulta tasoristeykselta jossa niin usein on kolissut.

Kosteus on ollut päivän sana joko sisältä tuotettuna tai ylhäältä tulleena,päivän paras hetki oli kun kiipesi kuumaan saunaan.

Wednesday, September 3, 2008

Tuplaa ja kokousta.

Eilinen lomapäivä meni mukavasti tien päällä.Päivän saaliina neljä Volvoa,joista kaksi 650 malliltaan toinen päivän tupla tarjosi kaksi tiehöylää.Lähtö kohti nääskylää tapahtui jo aamupäivällä,tie mutkitteli Vihdin ja Karkkilan rajamaille joista löytyi kaksi Volvon traktoria.Sikäli juhlan paikka että tämän vuoden 100:s kuvattu Volvon traktori ja viime perjantaina tuli kuvattua sitten 500:s Volvon traktori 4 vuoden aikana.Molemmat koneet mallinumeroltaan 400 ja Suomessa lisensilla koottuja ja kruununa molempien koneiden kotipitäjä on Karkkila.Juhlan paikka kun tietäis miten moista tapahtumaa voisi juhlistaa.Se tosiasia tekee juhlasta vielä mukavamman kun kumpikaan kone ei ole tarkoituksella esiin haettu vaan vihjeen perusteella on eteenpäin menty.Jskus tuli kokeiuta saada tietty malli tasanumerolle,se ei tuntunut hyvältä ajatukselta ja harvoin onnistuu.

Karkkilan rajamailta Lopelle,jossa tutustuminen jälleen yksityiseen kokoelmaan maataloushistorian saralta.Komealta näytti,ahtaus vaivaa kalustoa kun on monelta saralta ja runsain määrin.Volvo talteen ja naapurista Lokomo AH 145 tiehöylä.Matka jatkui kohti Akaata,josta löytyi tuo tuttuakin tutumpi lounaspaikka.Nääskylä piirtyi silmiin ja lauantaina kuvaamattomaksi jäänyt Volvo tallentui muistikortille,toinen houkutus oli paikoillaan Vammas RV-6 tiehöylä joka on rakennettu Valmet traktorin ympärille.

Ebay kautta tulleet pienoismallit pääsivät kotimatkalle,auto parkkiin ja kokoukseen.Kolme tuntia meni asiaoita väännettäessä,loppukuusta tiedetään kenties jotain tuloksista.Ollaanko saatu jotain aikaan vai ollaanko selkä seinää vasten harrasterintamalla.Kotimatka kulki jälleen Akaan kaupunkiin ja tuttuun paikkaan.Parin päivän eväät mukaan perhepizzan muodossa,kahvikuppi hetulaan ja ylläri pöytään ilmestyi lautaskaksikko jossa oli paikallista ruokaa tarjolla.Oudolta näytti lihanyytit ja jugurttikastike paistetuilla perunoilla höystettynä,toisella lautasella oli kaksi kevätrullan näköistä taikinatankoa.Vaikka ulkonäkö sai epäilyksen peikon nousemaan esille niin makuaisti lähti lomille laulamaan kiitosta kun ruokaa maistoin.Taikinarullat eivät tehneet poikkeusta tässäkään suhteessa,joten uusia makuelämyksiä rikkaampina.Tiskin takana seurattin naaman ilmeitä hyvinkin tarkasti ja kommentit kuului heidän kielellään.Makuelämys vailla vertaa,pizza takapenkillä oli aika jatkaa kotimatkaa. 

Mainoshistorian lyhytaikaisiin mainoksiin kuulunut lausahdus:Päätä päiväsi P.....-kahvilla koki uuden merkityksen kun auton valokeilaan ilmestyi outo heijastus heijastintolpan viereen.Peura p..kele kun hahmo näkyi kokonaan ajovaloissa,jarrut pohjaan ja valot puolikkaille odottaen seuraavaa liikettä kolahtaa ei kolahda.Jotain outoa tapahtui peura heitti ympäri ja pakeni metsään,parempi näin kuin raato auton keulassa ja poliisit papereineen.Läheltä piti tilanteesta huolimatta uni tuli hyvin simmuun ei näkynyt edes painajaisia.

Monday, September 1, 2008

Nörtyy jälleen.

Perjantaina oli työpaikan perinteinen liikuntapäivä,hyvin ei alkanut tämä sessio.Kenkä puristi vasenta isovarvasta joten tutut työpopot jalkaan ja urheilemaan,aamukahvittelu ensin ja sitten alkuverrytely.Se olisi pitänyt jättää väliin,huumorilla höystetty jumppa sai jotain venähtämään oikean lapaluun alta.Ei tuntunut pahalta ja jousiammunta sujui normaaliin tapaan nuolet taulussa ei  mettässä.Pakollinen kisamakkara hetulaan ja paluu työmaalle,jossa alkoi julmettu auton pakkaus viikonloppua varten.Yö meni mukavasti,aamulla outo jäykkyys selkäpuolella.

Akaa näkyi aikataulun mukaisesti ja kahvipyödän kautta alkoi päivän suunnittelu.Osa porukasta kohti Haapamäkeä varaosia noutamaan.Loput halotukseen ja nostokaluston hankinnan selvitykseen,nostokone löytyi helposti.Joten äijä hyökkäsi nääskylään,todellinen hukkakeikka maatalouskaupan portit kiinni.Joten Volvo jäi kuvaamatta ja kun vielä pienoismallikauppa oli kiinni.EI huulilla hymyä näkynyt.Paluu Akaaseen mutkan kautta ja Vanaja tuo kotimaisen autoteollisuuden helmi talteen,samoin Volvon traktorikaivuri samoilta nurkilta.

Kun ilta tummeni,alkoi säpinä tallin kulmilla monellakin taholla.Kampiasetinlaite pääsi sisälle vihdoin viimein ja moottorinostin uusi armoa.Ihan ei asennus mennyt suunnitelmien mukaisesti,mutta hyvässä paikassa on laitos kuitenkin.Päivällä suoritettu halonheittely ei sitten tuntunut tekevän hyvää selälle,juiliminen alkoi ottaa pattiin ja kun ilta vaihtui yöksi syntyi saunassa ajatus kotiin lähdöstä.V-käyrä hipoi taivasta kun kamat takaisin autoon ja kahvia tarpeeksi koneeseen jotta valvetila ei vaihdu unitilaksi matkalla.Luovutusvoitto selkälihaksille tällä kertaa,paluumatka kulki mukavasti alkutaipaleen.Nurmijärven ja Vihdin rajamaille auto seis ja pitkä tauko,ensin istuen ja sitten pihalle jaloittelemaan jotta jomotus häipyisi.Kotona lihasrelaksantti naamaan ja tulilullaan.

Aamulla hieman mukavampi olotila selkäpuolella,joten särkylääkettä kehiin ja liikkeelle vaikka väkisin.Kävely teki hyvää varsinkin pieni metsälenkki ja samalla hyötyä kun tuli selviteltyä muutaman metsäraadon kohtalo.Harvoin joutuu heivaamaan talkoosession kesken,alkoi toi juiliminen ottaa sen verran kovin pattiin ja poistua paikalta sen suuremmin selittemättä asioita.

Tänään alkoi lentopallokentän tolppien kunnostus,vanhat maalit pois ja pientä paikkausta niin uutta väriä pintaan.Toisen tolpan jalusta täytyy tehdä uusiksi ja kalliokiinnitykseen soveltuvaksi,kun maastosta löyti peruskallio yllättävän läheltä.Tarveaineet olis hankittu,hitsaus puuttuu.Huomenna lomapäivä ja nääskylä kutsuu kulkijaa.