Sunday, June 5, 2011

Näyttelyn kasausta


Perjantai aamu tiilitallin suuntaan,kovalla tohinalla ja löysällä aikataululla.Hyvämäen ylikulkukäytävälle kytikselle kameran kanssa ja hetken perästä ilmestyi deeverikaksikko näkösälle joista toinen oli joutunut valkaisuun konepajalle.

Päivä venyi aika lailla,pienistä odotuksista johtuen,mutta 12 metriä näyttelyseinää pystyyn ja vitriineihin tavaraa esille sekä aito Heteka(Helsingin Teräskaluste).Kiva punkka koisata,ainakin kakarana,jätetään muistot omaan arvoonsa.Kotiinlähtöä tehdessä ratapihalle ilmestyi jo aamulla nähty valkokeula,joten siirtyminen ratapihan toiselle puolelle ja odottelemaan liikehdintää.Uudessa värityksessä hieman ihmettelen ettei konepeiton yläosaa ole maalattu mattamaalilla kun muuten on kiiltävä maalipinta niin luulis et aurinko heijastaa jonkin verran ohjaamoon.

Muutamaa junaa ja reilua parikymmentä minuuttia myöhemmin nytkähti letka liikkeelle.Kotimatkalla näkyi muutama peura aitojen paremalla puolella.Vuorokausikin kerkes vaihtumaan reilusti.

Eilen aamulla turhan aikainen herätys,sai suunnitelmat uusiksi.Keula kohti Saloa ja ei mitään uutta kameralle tarjolla.Kaupasta jäi kätöseen sentään uusi Vareksen dvd.Loimaan lakeusille suuntasi kulku ja vain yksi valkokeula löytyi koneliikkeen pihasta,oli heillä muutama muukin valkokeula tarjolla,mallia Sijainti tilalla.

Loimaalta tiilitalliin vaihteeksi ja näyttelytilojen siistiminen senkuin jatkui.Muovinarut poistui ja tilalle asenneltiin muoviketjua,sopii paremmin kun kunnon köysi on liian hinnakasta tuohon aitaustoimintaan.Tarveikkeiden huvetessa lentokentälle ja matkalta toinen valkokeula talteen,sieltä sitten poistamaan yksi vihje mielestä.Lupia kun kävin kysymässä niin pihamaata komisti T-Ford vuodelta 1924,työpäivä oli takana autolla kuten kuskillakin.Lupa heltisi ja muutama kone lisää talteen.

Pikkutie vie ja kohti uusia kohteita,varikolla näkyi tutun näköinen valkaistu veturi,tulihan kuvattua jälleen kerran.Tarvikekaupoille lisää ketjua tallille ja koukkuja kiinnitystä ja tarttui mukaan vielä noita paljon parjattua hehkulamppuja.Saunaan kun ei laiteta mitään energiasäästöihmettä,ne kun ei oikein tuota lämpöä kestä.

Viimeiset ketjunpätkät paikoilleen ja sitten saunan kautta kotimatkalle.Nyt on lepopäivä.