Thursday, January 29, 2009

Liukasta.

Työpäivät on menny mukavasti luistinratoja auraten hileestä tyhjäksi jotta saadaan jäätä aikaan.Pientä metallihommaa siinä ohessa,kun välillä jää vähän aikaa päivän loppuun.Opettajat tuntuvat olevan hieman edesvastuuttomia kun lapset pästetään samaan aikaan kentälle,kun siellä koneen kanssa pyörii ja kun asiasta sanoo ollaan naama pitkänä ja ihmetellään kun koneessa ei ole nastoja.Tästä asiasta saa joka talvi mutista ja vain yhdessä ja samassa koulussa.Toisissa paikoissa kenttä tyhjäksi,kun sinne saapuu.

Mukavasti sen terä viiltää,kun terä on millin paksu ja koneessa vauhtia 20 km/h.EI aina pysähdy niin kuin suunnittelee.Välillä tulee penkat hyvinkin tutuksi.

Talkookahvia on tullut taas mukavasti museolle,taitaa tulla 4 kg Juhla-Mokkaa juotavaksi pitkin kesää.

Outoa julkisuutta tulut viime päivinä,kun Taavetti-porukka teki kalenterin tälle vuodelle pikavauhdilla.Kuusi kuvaa tuli julki,ootellaan palautetta asian tiimoilta.

Moottoritiekin aukesi vihdoin viimein,tulihan aamulla kokeiltua tuo pieni pätkä ja mikä muutos.Matka-aika sama mutta vainn 7 km pidempi kuin keskustan läpi.