Wednesday, January 13, 2010

Luistelua

Aamutoimiin kuuluu luistinratojen hileen poisto ja mikäs on mukavampaa hommaa,aamusella menee pari tuntia mukavasti kun viis kenttää kiertää niin sen jälkeen jatkaa keskenjääneiden koneiden huoltoa.

Eilen aamulla tuntui aura kovin elastiselta ja seuraavalla kentällä syy selvisi,rauta on väsynyt kolmessa talvessa ja revennyt.Työkaveri toi kuormaliinan ja aura nippuun ja sain viimeisenkin kentän putsattua.Pajalle ja irto-osat esabin liimalla kiinni ja uusi tukirauta pitemmän varren kaveriksi.Väriä pintaan ja uusi terä keulalle.Sekin tuli napattua vanhasta liipistä kolme vuotta sitten,kulmista oli hieman revennyt käyttövuosien aikana.

Aamusella meni hetken aikaa hakiessa oikeaa ottokulmaa terälle kun aina vaan tuntui olevan turhankin ottavaa mallia vaikka rälläkällä alareunan terävän reunan viistin.Tukkivinssi on vaijeria ja kytkimen säätöä vaille valmis,on mielenkiintoisen projekti ollut pitkään aikaan.Erikoinen on kytkimen rakenne,mutta hyvin toimiva kun edelleen tehdään samalla kaavalla.

Volvojen suhteen on toisinto viime vuoden tammikuusta kun 10 konetta on kuvattu molempina vuosina,helmikuussa hieman hiljenee on ollut tapana.Katotaan ny kuinka käy.