Sunday, June 10, 2012

Loppusuora alkoi

Eilen vuorossa museo numero 7,tälle vuodelle.Ensin pysähdys Mämmilään(Lue Orivesi) kahville,on hienoa poiketa paikkakunnalla joka on tullut tutuksi sarjakuvasta ja sikäli hienosta sarjakuvasta jossa ihmisiä syntyi ja kuoli,kuten tosielämässä.En ole laskenut kuinka monta kertaa Mämmilät olen lukenut,aina ne vaan kiehtoo. Kuorevedelle Hallin ilmailumuseoon tuli tehtyä matka.Sopivasti ovet aukeni kun pihalle sai auton parkkiin.Heti alkuun mielenkiinnon herätti kuva Valmetin tuotannosta,16 kuvaa samoissa kehyksissä ja jotain uutta näkyvillä.Valmet 1502 traktori ja perässä Sampo M-äes. Pihamaalla kävijöitä tervehtii Mig-15,sisätiloista löytyy lentotekniikkaa pieninä ja isoina paloina.Opetusvälineitä on tehty tarpeen mukaan ja muutenkin mielenkiintoista nähtävää löytyy yllin kyllin.Kaarihallin kätköistä löytyy vanhaa lentokalustoa ja seinällinen irtomoottoreita,tuttuja ja tuntemattomia koneita.Näillä näkymin vaatii uuden käynnin vielä kun lentokentän viereisessä rakennuksessa oleva kirjasto oli vielä kiinni,aukee pikkaisen myöhemmin tänä suvena.Pihalla mielenkiintoa herättää myös sorkkajyrä,jolla on tiivistetty hiekkakenttiä lentokoneita varten. Olihan yksi taavettikin päivälle tiedossa,tosin tiesi noin 80 km siirtymää vaakasuorassa Kuorevedeltä-Kuruun.Gpsin ehdottama reitti heti hylkyyn ja toinen ehdotelma heti perässä.GT-karttakirja käteen ja sopivan pieniä teitä tarjolla useita.Matkaan siis,jossain vaiheessa kun 66 vaihtui pienempään tiehen ja kelirikko merkki oli tarpeeton koriste tien alkupäässä,alkoi liki 16 kilometrin rallikuskin unelmataival.Tarjolla suoraa,mutkaa,heittoa ja nyppylää sopivassa suhteessa,alla vain väärä auto.Näistä nautitaan kardaanivedon voimin.Maltilla läpi outo tie ja aina täytyy varautua vastaantulevaan liikenteeseen.Tie vaihtui ja löytyi toinen taavetti päivälle,ensimmäinen jäi kuvaamatta lukittujen porttien takia. Kurusta läpi ja kokka kohden Ylöjärveä,kohde oli lähistöllä,tässä vaiheessa oli gpsään laitettu sijaintitieto paikallaan.Kone näkyi ja kulkupeli ympäri ja oikean liittymän etsintä ja mikäs se toisella puolella tietä näkyi toinen taavetti.Pihamaalla kuuntelin hetken aikaa,jep lypsykone,ensin koiruudelle kunnon rapsutukset.Jäljet näkyy autossa ja housuissa,sen verran oli pehmeä pihamaa.Oikean arvion kertoi kuulo,navetassa pörisi Alfa-Lavalin lypsykonen ja lasisilla maitoputkilla kuin vanhaan hyvään aikaan. Kätilön hommista olin vuorokauden myöhässa.Koiruus saapui uutta rapsutusta hakemaan ja sitä tarjotaan mitä pyydetään.Beaglen ja spanielin sekoitus ol mukava veitikka.Taavetin vierestä toisen luo ja korpikuusen alta löytyi kohde. Pihasta tuli kuvattua myös pala historiaa kun talon aitat tuli napattua talteen.Pienen lenkin kautta takaisin tutuille teille,eikä huono ollut tuo lenkki pari taavettia tuli talteen ja paikkakuntatiedon mukaan muita ei enää ole jäljellä. Muutama teollisuusalue piti koluta läpi,kun ei koskaan tiedä mitä sieltä milloinkin löytyy.Kateissa ollut paikka tuli nähtyä,mut kalusto oli poistunut uusiin seikkailuihin.Nakkihanalta löytyi ehtoon menuu kun vakituinen ruokapaikka oli laittamassa ovia kiinni.Pari peuraa tuli nähtyä ennen kotikulmia.Karkkilasta soittelin huoltoaseman vikapäivystykseen kun automaatti ei huolinut korttia vaan seteleitä,sama vaiva kuulemma vaivasi keskustan huoltoaseman automaattia. Eilen tuli kuvattua 1600 taavettipohjainen traktori ilman mitään suurempia juhlia,joskus sanoin et kuvaan 1694 konetta ja sitten katotaan mitä tehdään,loppusuora on menossa kun maaliin on alle 100 konetta kuvaamatta.