Monday, May 17, 2010

Lakeuksille.

Eilen aamusella klo:6.10 kohti itäistä uuttamaata,oli luvannut noutaa tuttavan kahdeksan aikoihin ja sitten kohti lakeuksia.Pihalla hetki ennen sovittua aikaa ja eiku kahville kun seuraavan tauon aika leijui vahvan hämärän peitossa.Pirkanmaan puolella silmiin piirtyi ensimmäinen sovelias kohde,jäi rauhaan venähtäneestä kahvitauosta johtuen.

Maisema taipui hyvin Oriveden yläpuolelle,sitten silmiin piirtyi hitaasti kulkeva ajoneuvo ja veturina iso Volvo.Pikainen ohitus ja linja-autopysäkille parkkiin,kamera esille ja kuvia talteen.Eikun perään ja pikkutielle,hetken päästä kone parkkiin ja jutustelemaan kuskin kanssa,osottaitui tutuksi koneeksi.Eka kuvaus 15.01.2009 ja sen jälkeen oli omistajuus ja kotipaikka vaihtunut muutaman kerran.Matka jatkui ja poikkeama tutulle pihamaalle josta kalustoa löytyy riittävästi,paitsi paatuneelle merkkiuskolliselle kuvaajalle.

Meikäläisen vain kerran ajamalle tienpätkällä näkyi varma kesän merkki,yliajettu kyy hetken päästä toinen ja sitten näkyi eläväkin keskellä tietä,pituutta noin 30 cm.Kilometri eteenpäin ja keskellä kaistaa 15 cm kyy ja pää pystyssä valmiina iskemään,itseluottamusta löytyy noinkin pieneltä luikerolta.

Olin sopinut esittelyn traktorimuseolle klo:13.00 ja 12.58 näytti auton kello kun sen sammutin,lämpötila epämukavat +28 astetta.Onneksi on toimiva ilmastointi autossa ja varjo seinustalla.Isäntä saapui muutamaan minuuttia myöhemmin ja valitteli myöhästymistä.Mitä suotta kun vasta kameraa kaivoin laukusta esille.Sitten mentiin korkeassa kulttuurissa seuraavat pari tuntia.Keskutelun täytti traktorit hyvinkin vahvasti,katelitiin 148 koneen kokoelma läpi ja muutamia yksilöitä jopa kuvaten.Harvinaisuuksia silmissä huimasti ja uutta tietoa.Muutaman koneiden kohtaloita ja historioita selvisi.Kuten tietyn kotimaisen traktorin valmistemäärä.

Sitten Lakeuden ristin varjokuvien maailmaan,koneliikkeet läpi ja yhdessä outoa toimintaa näkösällä.Nostolaitekehityksen huippua autettiin rautakangella avaamaan vetokoukkunsa kuormansidonnan helpottamiseksi.Herätti ristiriitaisia tuntemuksia moinen toiminta.Paluumatkalle kohti tuttua kahviota ja samainen traktorikuljetus oli saapunut pihalle hetkeä aikaisemmin,istuin pöytään kun kuuli kolmikon nuorimman jäsenen kertovan isälleen,hei toi oli kuvaamassa siellä pihalla.Kuvaaminen jatkui jo menomatkalla poiketussa pihassa.

Ukkoskuurot piristi matkan tekoa,lämpötilan sahatessa +16- +28 asteen välillä riipuen satoiko vai paistoiko.Mennessä nähty kuvausta vaativa kone jäi talteen,talossa kotona vain iso koira kantavine äänimaailmoineen,osa johtuen lähestyvästä ukonilmastakin.Puhelin tavoittelu johti soittoon vain väärään numeroon,joten kone kuvina mukaan vaikka luvat jäi kysymättä.Valmistenumero oli lukemattomassa paikassa etukuormaajan soviterautojen alla ja yltyvä vesisade alkoi haittaamaan etsiskelyä,takalokasuojasta löytyi tutunnäköiset kilvet ja vot,joku kaukoviisas oli siirtänyt laatat turvaan ja näkyvälle paikalle.

Sapuksan ja kahvin jälkeen kohti kotia,olihan auton mittarissa vasta 903 km yhdelle päivälle.Porvoon taivaanrantaa sävytti merellä riehua ukkonen ja jalostamon piipuissa roihuvat liekit.Vesisade viihtyi vierellä koko motarimatkan kehä III asti kuin tiskirätti naamassa.Vuorokausikin kerkesi vaihtumaan ennen kotipihaa,näitä sattuu silloin tällöin.

Aamun kauppareissu kävi lompakon päälle,uutta sahapukkia ja kombikannua kantaen kodikoneliikkeeseen.Sieltä sitten jäi kainaloon uusi pöytäkone jossa muistia alkutarpeeksi 1000 Gt on kovalevyllä tilaa,joutuneen vapauttamaan vanhan kunnon Pomin eläkkeelle.Pomi onn toiminut moitteetta koko palveluajan,vaikka olikin vanha koulukone.Kovalevy vain liian pieni 20 Gt.Varmuuskopiointi on päivän sana,ensin vanhasta kaikki tarpeellinen talteen ulkoiselle kovalevylle ja sitten vasta uutta herättelemään henkiin ja asetukset kohilleen ja sitten vasta tietoa sisään.Outo nimitys tuo tietokone,kun kone ei oikeastaan osaa tehdä mitään ilman opetusta.