Sunday, February 15, 2009

LLL-päivä.

Lauantai meni leppoisasti kokouksessa istuen vanhassa junavaunussa Pasilan ratapihalla ja tulevana lauantaina voi jatkaa istumista toisessa vaunussa samalla alueella.Kokouksen jälkeen kolmen kiitotien kupeeseen kupilliselle kuumaa ja katsomaan sivusilmällä kuinka alppilajeissa käy,pronssia tuli ja sekin kelpaa.Pieni siirtymä läheiselle hevostallille josta piti löytymän Volvon traktori,siellähän se kökötti kuivikevarastossa nykytraktoreiden vieressä.Isäntä päräytti koneen tulille ja pihalle ja kohdetta talteen,puheenaiheet kääntyi jälleen kerran tämän päivän asioihin.Leivän hinnasta on tuottajan osuus 11%,loput syö joku muu taho ja nyt meijeriteollisuus harrastaa polkutoimintaa,toinen raahaa maitoa naapurimaasta ja toinen laskeee tuottajahintaa.Vielä kehtaavat ihmetellä miksei kukaan tuota maitoa,millä voi tuottaa kun koko toiminnalta on viety pohja pois.Olis herätyksen paikka kun ei ole kristallipalloa josta näkis mikä on seuraava suunta asialla.

Tiet muuttui pienemmiksi ja niljakkaiksi,taisi pitäjäkinn vaihtua muutamaan kertaan.Silmiin tuli laaja alue jonka sisältö aiheuttaa paluun samalle alueelle kevään korvalla,mielenkiintoisa näkymää pari hehtaaria tarjolla.Paluu kiitoteiden kupeeseen ja konehallin uumeniin,jossa majaili vanha David Brown Cropmaster.Aikoinaan maalattu mutta oikealla sävyllä ja muutenkin säilytetty ajan henki koneessa.Ei huono vaikka kapinoin maalausta vastaa.

LLL-päivä alkoi matkalla kohti Lahtea josta tarjolla louhosautoja,samaisia ajoneuvoja joita kuvailin E-18 tietyömaalla muutaman vuoden aikana.11 auton kohtalo on päätyä uusille omistajille,yrityksen kaatuessa alta.Tarjouksia voisi varmaan jättää pesänhaltijalle muttei kuitenkaan,kierteli alueella muutama muukin kiinnostunut,sanaakaan ei vaihdettu ettei tarkoitusperät tulisi kummallakaan julki.Kentän mielenkiitoisin auto oli jo kaikkensa antanut ja siirroissa vielä kaltoin kohdeltu,nytkin vielä tukevasti ketjulla kiinni kaivinkoneessa.Taitaa kierrätysmiehillä olla duunia tiedossa muutaman auton kohdalla.Liukkaus meinasi yllättää kun pois liittymästä lähdin,alkoi auton perä valumaan kohti ojaa,siellä olisi oltu ja pitkään jos alla olisi ollut tuo edellinen kulkupeli sen verran liukas tuo pikkutie.

Navigaattorille uusi kohde hakuun ja hevospitäjän halki ja ohjeet tutulle pikkutielle,jotain outoa on reittivalinnassa kävi mielessä.Tie oli paikoin kuin sianselkä ja todellakin liukas,mutkia ja käännöksiä riitti aivan omiksi tarpeiksi ja kun vihdoin viimein eteen aukeni iso tie jota piskuinen nykäisy ja kuuluu olet saapunut kohteeseen.Talonumero ei täsmää eikä oikein maisemakaan miellytä paitsi rautatieharrastajaa kun seuraavassa nimikyltissä lukee Asematie ja Lahti-Loviisa junarata kulkee sillan alla.Ollaan juoksijan kotipitäjässä,uusi haku GPS:sille ja pieni lenkki ruutuun ja paluu samaan paikkaan.Mitä v.... on eka ajatus,eikun mäki alas ja talon pihaan aivan väärä paikka.Paluu isolle tielle perunapeltoa muistuttavan pihatien kautta.Soitto koneen omistalle kertoo karun todellisuuden,karttaohjelma netissä ja gepsissä ovat väärässä pitäjässä.Uusi pitäjä tarjolle ja sinne,heittoennänys kerralla kuntoon 21,7 km on osoiteväli ja väliin mahtuu kokonainen pitäjä.Kumpa ei tarttis hälyttää apuja,olis toisessa pihassa ihmeissään kun sinivilkkuja alkas tulemaan pihamaalle.Tieto tallentajasta on kiirinyt ja Volvo odottaa pihalla valmiina kun sinne saavun,ovi aukeaa talosta ja kysytään:tulitkos kuvaamaan.Niinpä niin pikainen selvitys harrastuksesta ja tarkoitusperistä selvitellä koneen valmistusmaata,aihettaa pientä hämmennystä.Kesken kuvauksen kuuluu ovelta:Kumpi Suomi vai Ruotsi on tekomaana,länsinaapuri voitti tälläkin kertaa.Jossain on iso määrä kotimaassa tehtyjä Volvon traktoreita.

Paluu kohti L-pitäjää kunhan taakse jäi ensin Lapinjärvi ja Liljendal ja näkyihän Loviisankin tienviitta,vielä konetta talteen.Kilometrin ajeltua pientätietä ja sitten kivinavetan paksujen seinien uumenista löytyi todella kaunis BM Volvo 600 traktori.Ikää yhtä paljon kuin kuvaajalla ja tunteja mittarissa alle kuustuhatta.Ei vekkejä pelleissä ja rekisterinumerokin on yhtä puuta mallin kanssa.Polttoaineen hinta vaihtelee huimasti,kallein löytyi kotipitäjästä 1,229 ja edukkain 1,149 matkan varrelta.Mittari jossa poikkesin tarjoili menovettä hintaan 1,159 ja se kelpasi hyvin,turistilla oli outo käsite samalla paikalla.Survoi 50 euroa automaattiin ja levitteli käsiään kun ei koko raha mennyt ja kyseli saako jostain rahat takaisin,ei kun hakemusta täyttämään.

Nyt on selvitelty viikonlopun saalis,ei huono saalis noin äkkiseltään:3 Volvon traktoria,1 David Brown traktori,5 louhosautoa ja lisäksi tuli selviteltyä muutaman kuvatun Volvon valmistenumerot.Vanajakin löytyi ja lisäksi tuli tietoon yksi runkonumeron sijanti.