Sunday, November 16, 2008

Kiito jatkukoon.

Joulu painaa päälle jo toista viikkoa,kuusenjalkaan on tehty remppaa ja valot on lähteneet katujen varsille.Leikkuupöytä on päässyt talviteloile ja hyllyyn säilöön.Perjantaina kuudes auto sai piikit alle meikäläisen toimesta.

Oulu kiiluu mielessä,mutei vielä aikataulut sopineet,joten siirtyy syksymmälle tuo reissu.Kouvolan pienoisrautatiemuseossa tuli kuitenkin poikettua,moneskohan museo tänä vuonna.Asemalla ollut muistomerkkiveturi kuvina talteen ja samoin jo helmikuussa kuvattu Volvo.Sen verran oli Volvossa muutosta käynyt,eturenkaat olivat vaihtuneet uusiin ja hinta putonut 8500 eurosta 7800 euroon.Ei vieläkään aiheuta ostohaluja.Menomatkalla kävin nappaamassa yhden ison Volvo-pohjaisen Valmet 2105 traktorin talteen,asiassa on havaittavissa pientä koomisuutta kun kahtena edellisenä viikonloppuna olen ajanut tuon talon ohi ja nyt vasta tuli tietoa että paikassa on sopiva kuvauskohde.Lietevaunu herätti uteliaisuuden rengastuksellaan,alla lentokoneen pyörät.Todelliset pallokumit eivät riko pellonpintaa mutta eivät myöskään kauheasti pidä sivuttain liukkaissa rinteissä.

Poikettiin myös hiljentyvällä veturitallilla,toinen vetopeleistä oli antautunut moottorivaurion iskiessä.Toinen veturimaailman harvinaisuus,tekee työt.Kovia muutoksia kokee seutukunta edelleen,kun vuodenvaihteessa meno hiljenee tallin kulmilla.Paluumatkalla vesisade piti mielen mustana,tiilitallista leijui hetken päästä kahvintuoksu kun ovet aukaistiin.