Sunday, May 20, 2007

Kuvituksia.

Aamuajelu Akaaseen ja pieni tarkastelu onko ilmaantunut kuvaamattomia ratatyökoneita lähistölle,kaluston määrä oli hieman lisääntynyt ei uutta tarjolla.Toijalan satamaradan kuvat siirtyivät omaan osastoon,samoin kävi aseman ja veturitallin kuville.Aikaa vei oikean aikajärjestyksen löytäminen.Pari seinää huusi vielä täytettä kun oli kahvihetken aika,pienen keskustelun jälkeen kolme äijää junassa ja matkalla kohti Hyvinkäätä.Parolan aseman jälkeen silmissä näkyi punainen traktori,Volvo David Brown vai Nuffield.Tarkempi tunnistus jätettiin paluumatkalle.

Suomen Rautatiemuseossa on viikonlopun aikana pienoisjunatreffit ensimmäistä kertaa.Paikalla toinen toistaan upeampia vetureita ja vaunuja näytillä ja Suomi-kalustoa suurissa määrin näytillä eri mittakaavoissa.Nykytekniikka alkaa hiipiä mallienvalmistukseen siitä näytillä upea sarja.Messinkimiehet on erikseen,heillä maltti riittää pikkutarkkaan vääntöön.Kun vielä joku taho alkaisi valmistaa kohtuuhintaista Suomi-kalustoa myyntiin,ei ihan niitinlaskijan luokkaa mutta muuten käyttöön sopivaa.Olisi varmaan uusia pienoisrautatieharrastajia alalle tulossa.

Paluumatkaa ootellessa kahvihetki Hyvinkään asemalla.Hämeenlinnan jälkeen katse pellonreunaan ja menomatkan kohde silmiin.Volvohan se siellä päivän työt tehneenä,asiat tärkeysjärjestykseen.Ensin tiilitalliin ja näyttely kuntoon ja samalla pikanen palaveri ajankohtaisista asioista.Tampere monestakin asiasta kuuluisa,on ollut ehdoton veturiteollisuuden keskittymä tässä maassa,loppuihin vitriineihin näytille kuvia ja tietoa.

Kutsu Parolannummelle oli esitetty.Johan sitä viimevuonna harjoiteltiin,pieni keltaliivisten miesten porukka ja kaukana rautateistä pitämässä kuria ja järjestystä.Kun viimeinen vitriini suljettiin oli sapuskan aika,iltauutiset paukkui telkkarista kun ateria häipyi lautaselta tuulen suojaan.Heitin ilmaan ajatuksen pikkukeikka ennen saunaa ja paanalle,pienen haeskelun jälkeen tuo junasta havaittu Volvo oli jälleen silmissä ja pihalla vielä liikettä.Anteeksipyyntö on kohillaan kun ehtoo yheksän jälkeen hiippailee vieraisiin nurkkiin
 kyselemään kuvausta,ei kieltoa tälläkään kertaa.Vuoden -62 Volvo 350 Boxer tuli talteen.

Paluu tiilitallin suojiin,tarpeeksi kahvia hetulaan paluumatkaa varten.Kiukaalla kiusattu talkoomakkara kyytipojaksi,paikalliselta huoltoasemalta tankki täyteen.Tuo pieni hinnaero vain 10,5 snt litralta oman pitäjän Esson mittarissa ja mitä Toijalan Shellin mittarissa,ei se hintaero selity sillä et toinen palvelu- ja toinen kylmäasema.Kun palveluasemiltakin sai dieseliä 8 snt/ltr edukkaammin kun kotipuolesta.

Puolenyön aikaan kääntyi keula kohti kotia,kolmostien vaihtuessa kantatie 25:teen jäi perään Varsinais-suomesta kotoisin ollut sinivaloinen saattaja.Ilmeisesti siirtoajossa ollut yksikkö kun kiiretttä ollut,jonossa tultiin kuin köyhän talon porsaat aina ykköstien risteykseen saakka.Kello keikkui aamukahta kun kotinurkat oli kohilla.Ennen kahdeksaa kuului jotain outoa,palovaroitin ilmoitteli virtapulasta tasaisin piippauksin.Verraton väline kun on hiljaa.