Monday, August 13, 2012

Rautatiet 150 vuotta.

Viikonlopun teema oli Suomen rautatieden ja VR 150-vuois juhlatapahtuma.Itselle jäi sopivasti työmaa Lohjan asemalle ja perjantaina kannoin autoon 100m 2" paloletkua,supistimen 3"-2",nousuputken,kaivon avaimen,kansikoukut ja suuttimen.Olihan luvannut olla vesiväijyssä jos tulee höyryhevoille tarvetta äkkivesitykselle.Lauantai aamu valkeni 7.50 olin asemalla ja toiminta alkoi hetken päästä kun paikalle lipui lättäletkä,joka katkaistiin toisen pään jatkaessa matkaa.
Lohjalle jääneelle lättäletkalla lähdettiin laittamaan opastetaulut paikoilleen.
Kurjenkadun ylikulkukäytävän viereen tehtiin väliaikainen seisake.Museo kohdalle tehtiin tämän lenkin pääteasema.Kun virittelin kylttejä maastoon ja lättä lähti takaisin.Aikataulun mukaiseen liikenteeseen pyrittiin parhaame mukaan.Vesiviskuri muistuttaa menneestä loistosta satamaradalla,jossa vakituinen liikenne päättyi vuoden 2010 lopussa.
Asemalla riitti porukkaa koko päiväksi ja kalusto vaihtui tiheään tahtiin kun asemalla oli parhaillaan kolme junaa ja yhdella raiteella muutama vaunu.Tk3 1136 odottelee lupia samalla kun Hv1 555 saapuu asemalle.
Saapui asemalle junakin jonka keulilla on tuo ainoa oikea dieselveturi ja kuinka kauniisti liikkeellelähtö tapahtui ei kömyä josta osa harrastajakuntaa haaveilee joka kerta.
Rulla-Pekka lipuu asemalle ja lätän värit heijastuu tenderin kyljestä.
Säiliövaunu kävi hetken kuumana vai oliko taustalla Hv1 555 joka pösytteli omiaan.
Huru Dr12 2216 saapui uudelleen piristämään päivää.Kello 20.50 suljettiin aseman ovet lauantaina ja kateltiin siivona pysynyttä maisemaa.Näissä tilaisuuksissa osaa porukka käyttäytyä. Sunnuntai aamulla 7.50 availemaan aseman ovet uuteen päivään ja lätän saapuessa kuultiin ensimmäiset kiitokset,kalusto säilynyt ehjänä yön yli,säilytyspaikka oli täydellinen tähän toimintaan.Tk3 1136 tenderin llakeri antantui edellisen päivän ajossa ja korvike löytyi tosin dieselkäyttöinen mutta junat kulkee ja saadaan uusia kalustokuvia.Sekajunassa kulki pala paikkakunnan historiaa Silk-vaunu 14702,vaunuja joita oli 100 kpl liikentessä aikoinaan.Nyt jäljellä on muistot ja muutama vaunu.
Tk3 1136 korvike sai rinnalleen toisen säilyneen Dr13 sarjan veturin.Molemmat seisoi rinnakkain asemalla ja kamerat lauloi kuvia talteen,kelle videolle kellä muistikortille.
Tämäkin päivä alkoi vaihtumaan kohti iltaa ja näkyi dieselkaluston kulkemisen tuplana.
Saatiin Lohjalle toinenkin Ukko-Pekka Hr1 1009.
Väki väheni kohina hiljeni kun paikkakuntalaisia kuljettanut lättäletka lähti kohti Hyvinkäätä,alkoi aseman siivous.Ensin lakaistiin lattiat ja mopilla perään.Ei ollut ensimmäinen asema jonka lattia tulee mopattua.22.20 lähti Porhan lättäletka asemalta vieden viimeiset tavarat pois.Siivous loppuun ja omat kamat pois nurkista,kameralaukkua ja kahvinkeitintä.Tolppaan syttyi vihreä valo ja aavistus tulevasta junasta sai vielä asemavahdit jäämään pihalle ja 23.32 seisoi aseman edustalla komea letka.Keulilla Hr1 1021, Hv1 555 ja Dv16 2026 perässään toistakymmentä matkuatajavaunua.Rausvaustauko oli menossa.
Tänään aamulla tuli vietyä palokalusto pois takakontista ja puolen päivän jälkeen tehtiin viimeinen tarkistus asemalla,ei mitään ollut unohtunut vaikka liki 29 tuntia tuli asemalla vietettyä parin päivän aikana.Tälläistä tapahtumaa ei voida luoda ilman tuhansia talkootyötunteja.Kaluston kunnostuksesta ja siiroista alkaen.Toiset uhrasi kolme vuotta tekemällä turhaa työtä kun ei sitten kelvannut näytille.Juhlat on juhlittu ja on jälkipalaverin paikka.